Terhi Majasalmi: 5 ASKELTA – Kuinka yrittäjä pitää taloutensa pystyssä?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Varallisuusvalmentaja ja Bonfire-bisnesvaikuttaja Terhi Majasalmi hahmottaa konkreettisesti asioita, joita monen tulisi ottaa nyt huomioon, kun kassavirta uhkaa heikentyä.

Yrittäjä: lue ja mieti, ovatko nämä kohdallasi kunnossa?


1. Hahmota kiinteiden ja muuttuvien kustannusten ero. 

Muuttuvia kustannuksia on helpompi käsitellä ja laittaa tauolle. Listaa siis muuttuvat kustannukset ja reagoi niihin. Kiinteitä kustannuksia on vaikeampi karsia tai päästä niistä eroon. Voit toki neuvotella esim. vuokran suuruudesta. Vuokranantajan voi olla helpompi laskea vuokraa, kuin ottaa tyhjiä kuukausia kannettavakseen. Juuri nyt ei auta ajatus, että kiinteitä kustannuksia ei olisi kannattanut nostaa yhtään ylemmäs kuin on pakko. Kun tilanne helpottaa, mieti myös kiinteiden kustannusten taso tarkkaan

2. Jousta palkkakustannuksissa.

Mitä paremmin palkkakustannuksissa voi joustaa, sitä todennäköisemmin työntekijöillä on työpaikka myös tulevaisuudessa. Tietenkin tulee toimia olemassa olevien lakien mukaan, mutta useimmilla työpaikoilla tiedetään
varmasti, minkälaisia joustotoimenpiteitä on mahdollista ottaa käyttöön.

3. Älä lamaannu!

Kustannuksia tuskin saa laskettua nollaan asti, joten kannattaa keskittyä siihen, mistä rahaa tulee eli myyntiin. Älä siis jähmety, vaan toimi! Tällaisissa tilanteissa tulee ilmi se, kuinka pystyy toimimaan kovan paineen alla. Samalla oppii varmasti myös itsestään.

4. Miten palvelun/tuotteen saa myytyä jollain uudella tavalla?

Mitä aluevaltauksia on mahdollista tehdä, että rahaa tulee lisää?  Oululainen artesaanisuklaan tekijä oli valmistanut suklaalevyt tulevia messuja varten. Tehnyt ne käsin. Messujen peruunnuttua, suklaat myytiin
LinkedInin kautta halukkaille. Näin kokeiltiin, miten verkkokauppa toimii. Myös Nordic Business Forum on jatkanut lippujen myymistä puhelimitse. Eivät he ajatelleet, että koronavirus peruuttaisi monen tuhannen hengen tapahtuman, vaan soittavat myyntipuheluja aivan, kuten aiemminkin. Juuri näin.

5. Rahavarasto pelastaa – juuri nyt!

Tällaisissa tilanteissa saattaa käydä niin, että yrittäjä joutuu luopumaan omasta palkasta, että työntekijöiden palkat tulisi maksettua. Tällöin on oleellista, että on vararahasto. Tietysti tässä hetkessä sellaisen hankkiminen on haastavaa, mutta kun tilanne helpottaa, niin ala tekemään työtä oman vararahastosi eteen.

 

Jaa

Vaikuttajasta

Harri-Pekka Pietikäinen

päätoimittaja
Bonfire.fi -bisnesmedia

Jätä kommentti