Äiti, saanko leikkiä hulluuden kanssa?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Golden Globessa kohisee. Taiteilija Sian elokuvan päähenkilö on autistinen, jota ei näyttele autisti, vaikka muutama näyttelijä maailmassa kärsii tästä kehityshäiriöstä. Vastaavia keskusteluja käydään pitkin maailmaa, muistamme yhden myös Suomen teatterimaailmasta. Uusmoralistit ovat äänessä, he ovat pahoittaneet mielensä ettei fiktiivisten tarinoiden henkilöitä näyttele dokumentaariset henkilöt. Syrjintä-sana on käytössä. Fiktio ja fakta sekoitetaan omien yhteiskunnallisten mielipiteiden tähden, premissi on sama kuin valeuutisissa.

Sanan- ja ilmaisunvapautta poljetaan mielenvikaisin perustein. Näyttelijätyö on esittävää taidetta. Mitä paremmin näyttelijä pystyy samaistumaan esittämäänsä hahmoon, oli se sitten Daniel Day Lewis My Left Footissa tai Meryl Streep Iron Ladyssa, sitä parempi näyttelijä hän on. Ja sitä suuremmin katsoja, tarinan seuraaja, vaikuttuu tarinasta.

Poikkeuksiakin on. Edellisvuoden yhdessä liikuttavimmassa elokuvassa Peanut Butter Falconissa toisella päähenkilöistä on Downin oireyhtymä. Häntä esittää loistavasti Zack Gottsagen, jolla syndrooma todellisuudessakin on. Hän ei ollut ehdolla yhdessäkään isossa elokuva-alan kilpailussa. Se oli vääryys, ei Zackin taustan takia vaan hänen erinomaisen näyttelijätyönsä vuoksi.

Tarinoiden avulla ymmärrämme toisiamme

Ne ihmiset, jotka pystyvät asettumaan muiden saappaisiin, kokemaan heidän tunteitaan ja asettumaan heidän kulttuuriinsa uskottavasti, ovat empaattisia. He pystyvät mielikuvittelemaan itsensä toisen asemaan. Se vaatii poikkeuksellista herkkyyttä ja eläytymistä. Heidän kauttaan me opimme uutta, pääsemme vilkaisemaan meidän omasta todellisuudesta poikkeavaa maailmaa. Parhaimmillaan ymmärrämme ja hyväksymme erilaisuutta. Harva meistä on elänyt toista maailmansotaa tai orjuuden aikakautta saati kokenut miltä tuntuu olla syrjitty ja väheksytty identiteettinsä takia. Tarinoiden ja niiden tulkitsijoiden kautta pääsemme edes lähelle.

Samaistuminen vaatii myötätuntoa, myötätunto vaatii mielikuvitusta.

Tarinankertojat, keskimäärin, pyrkivät tekemään vaikutuksen isoon massaan. Heidän tavoitteensa on liikuttaa monen ihmisen tunteita muutaman sijaan. Näin, mahdollisesti, saadaan isompia muutoksia aikaan, mikäli tarinalla on yhteiskunnallinen sanoma. Monen tarinan tarkoitus on yksinkertaisesti viihdyttää. Sekin on riittävä päämäärä – saada ihmiset kokemaan tunteita. Nyt tässä häiriötilassa vaaditaan tehtäväksi massaviihdettä kouralliselle ihmisiä. Vastaavaa räätälöintiä on alettu pyytämään myös mainonnassa. Muutaman ihmisen (mahdollisen) loukkaantumisen tähden tulisi yksi tarina kertoa sadalla eri näköisellä tai taustaisella henkilöllä.

Nauretaan yhdessä

Huumorikin on saman yksisilmäisen propagandan hampaissa. Ei onneksi isossa kuvassa vaan kuplan sisällä ja tietyissä medioissa. Huumorista on monta tulkintaa, sen perimmäisestä tarkoituksesta. Jonkun mielestä, ja ihan perustellusti, nauraminen on terveellistä ja nauru parempi vaihtoehto kuin itku. Ihan sama mistä syystä nauraa. Tuon ajatuksen voi ostaa. Osan mielestä loukkaava huumori pitäisi kieltää.

Tämä osa, hyvin tohkeissaan, on määrittelemässä mikä on loukkaavaa ja mikä ei. Jos heidän mielipiteensä menee läpi, seuraavat vuosisadat määritellään mille ihminen saa ja ei saa nauraa. Samalla todetaan koko ihmiskunnan historian tähän päivään asti menneen väärin, ihmiset eivät ole käyttäytyneet kuten pitäisi.

Yksi ryhmä, pääosin huumoria luovat tarinankertojat, ovat sitä mieltä, että kaikesta on lupa tehdä huumoria. Tätä ryhmää edustaa vaikka Sacha Baron Cohen. Komedian keinoin voimme paljastaa ihmisyyden omituisuudet, tuoda julki yhteiset salaisuudet ja ennakkoluulot, sekä herättää keskustelua naurun äärellä mitä moraali on tänään. On vaikea keksiä parempaa keinoa kuin yhdessä nauraminen tuoda julki haavaisia aiheita. Sitä vastoin kivien heittely ei toistaiseksi ole sitä ollut.

(Kolumnin otsikko on osin laina Iron Maiden kappaleesta ”Can I Play with Madness”.)

Jaa

Vaikuttajasta


Author, columnist, creator
Folk Finland
#brändit #tarinankerronta
#luovuus

Tommi Laiho on ollut mukana tekemässä Folk Finlandista yhtä Suomen luovimmista mainostoimistoista. Hän on ollut mukana suunnittelemassa Lidlin markkinointia vuodesta 2009. Tommin intohimo on tarinankerronta ja syvät totuudet ihmisyydestä. Hänen palkittu esikoiskirjansa rikosromaani Uhanalaiset julkaistaan helmikuussa 2021 (kustantaja Myllylahti).

Kommentointi on suljettu