Bonfire.fi

Ajatus, asia vai mielipide?

Moni meistä vaikuttajista, eli ”bisnessomettajista”, pähkäilee toistuvasti oman positiointinsa kanssa. Mitä minä olen, kenelle, mistä syystä, ja onko minulla oikeasti sanottavaa? Ja vaikka olisikin, niin kuunteleeko minua kukaan? Liian monesti vaikuttajuus rajataan siihen, mitä kirjoitamme, tai millaisia videoita työnnämme sosiaalisen median kanaviin. Olenkin muistuttanut asiantuntijoita siitä, että “LinkedIn ei ole koko elämä, vaan näyteikkuna sille elämälle”. Ensin pitää tehdä ja sanoa, sitten voi kertoa maailmalle.

Vaikuttajuudella on yhtä monet kasvot, kuin on vaikuttajiakin. Nyt, kun moni meistä aloittaa uuden vuoden kunniaksi uusia projekteja, niin uskon, että liikuntaharrastusten rinnalla kilpailee myös oman vaikuttavuuden kehittämisen projektit. Haluan helpottaa henkilökohtaista strategiatyötäsi. Annan sinulle kolme polkua, joista valita. Polut toki monesti risteävät, mutta olisi hyvä olla selvillä se reitti, johon aina voi palata harkittujen ja harkitsemattomienkin koukkausten jälkeen.

Lähdetään ensin liikkeelle siitä, oletko ajatusjohtaja, asiajohtaja vai mielipidejohtaja. Nyt sieltä takarivistä joku huutelee, että nehän on kaikki sitä samaa, mutta odottakaas hetki. Lingvistiikka on yksi maailman tärkeimmistä asioista puutarhanhoidon ja 90-lukuisen hard rockin rinnalla. Muotoseikoilla ja sanoilla on tosiaankin väliä.

Ajatusjohtajuus rakentuu näkemyksen varaan. Sen ytimessä on henkilön kyvykkyys luoda synteesejä, sekä oman alansa tiedosta, että myöskin luoda siltoja eri toimialojen välille. Tällöin ajatusjohtaja puhuttelee laajempaa kohderyhmää, ja hänelle voi olla strategisesti järkevää jopa kohdistaa viestit oman toimialansa ulkopuolelle, jolloin erottautuminen on helpompaa. Kukaan kun ei ole profeetta omalla maallaan.

Ajatuksien muodostaminen vaatii omanlaisensa prosessin, jossa törmäytetään kokonaisuuksia, synnyttäen juuri mainitsemiani synteesejä. Itsensä näköisiä ajatuksia, joille haetaan kaikupohjaa tai muutosta omalta kohderyhmältä. Aivan kuten Freud, Jung ja muutkin ajattelijat muuttivat omia kuuluisia teorioitaan, ajatuksiaan, vuosien saatossa. Ajatusjohtajuus onkin alati muuttuvaa, elastista näkemyksellisyyttä.

Asiajohtajuus on taas substanssin tuomista esille omassa viitekehyksessä. Jakamalla tutkimustietoa, käytännön kokemuksia ja havaintoja, sekä auttamalla ihmisiä oman tietopääoman avulla, asiantuntija luo mielikuvaa oman alansa syväosaajasta.

Asiajohtajuuden ytimessä on monestikin tieteellinen, mitattavissa, ja todistettavissa oleva tieto, josta muodostetaan muille kerrottava asia. Tässä lajissa voittajia ovat ne, jotka osaavat popularisoida monimutkaista tietoa helposti omaksuttavaan muotoon, kielikuviksi ja tarinoiksi.

Kolmas vaikuttajuuden muoto on mielipidejohtajuus. Mielipiteitähän on tunnetusti yhtä paljon kuin peräaukkoja, mutta somevaikuttajiin ei perinteinen biologia päde. Mielipidejohtaja on nimensä mukaisesti jotain mieltä, ja yleensä vielä aika monesta asiasta. Kommentoitavan asian ei tarvite edes etäisesti muistuttaa omaa alaa, vaan tässä lajissa palkintopallille nousevat monikanavaisesti operoivat generalistit.

Mielipidejohtajuus onkin monesti vastakkaisella rannalla asia- ja ajatusjohtajien kanssa. Lajiin liitetään helposti popularistinen lähestyminen, muiden tekemisten besserwissermäinen arvostelu, ja oman mielipiteen paremmuuden perustelu. Tässä piilee myös erilaistumisen ydin. Jos pystyt toimimaan mielipiteidesi avulla sillanrakentajana eri mieltä olevien ihmisten välillä, on tekemiselläsi takuulla kaikupohjaa oman asiantuntijuutesi rakentamiseen.

Voit toki rakentaa hybridistrategian, mutta sen määrittelyssä on syytä olla tarkkana. Tässä on myös toimialalla paljon merkitystä. Asioita on helppo “miksailla” toimialoilla, jotka eivät ole tieteellisessä mitassa, kuten esimerkiksi myynti ja markkinointi. Tieteellisesti todistettuihin vakioihin pohjautuvilla toimialoilla ajatuksilla ja mielipiteillä on monesti vähemmän liikkumavaraa. Mikäli kuitenkin päätät lähteä liikkeelle pelkillä mielipiteillä, varaudu töyssyiseen kyytiin, jo hommaa kunnon iskarit.

Lopuksi vielä rohkaiseva neuvo. Älä toimi itsesi portinvartijana. Annan kohderyhmäsi päättää, onko sinulla arvokasta sanottavaa. Olipa se sitten ajatus, asia tai mielipide.

Petri Matero

Materock Oy

Markkinoinnin ja myynnin rockstara™

Petri Matero on markkinoinnin, myynnin ja konseptien monitaituri, joka tuli tutuksi koko kansalle Jaajo Linnonmaan luotsaamasta Diilistä vuonna 2021, ylettyen kisan finaalissa toiseksi. Matero on noussut viime vuosina varsinkin LinkedInissä seuratuksi mielipidevaikuttajaksi, joka herättää aktiivista keskustelua itsensäjohtamisen, myynnin ja markkinoinnin aiheita yhdistävillä sisällöillään. Matero konsultoi ja toteuttaa yritysten markkinoinnin ja myynnin tarpeita. Matero on myös kysytty valmentaja sekä puhuja yritysten ja asiantuntijoiden tilaisuuksissa. Tällä hetkellä Matero kehittää markkinoinnin ulkoistuspalveluita yrittäjävetoisille yrityksille. Matero on aktiivinen Pelastakaa Lapset -järjestön toiminnassa, sekä vaikuttaa muusikkona, artistien sekä asiantuntijoiden brändimanagerina ja puhujana. Matero on myös Pohjoismaiden suurimman soitintapahtuman Helsinki Tonefestin, sekä Tonefest Guitar Gallery -liikkeen perustaja ja Viikonlopun Tapahtumat Suomi Oy:n toinen perustaja.

Lisää vaikuttajalta Petri Matero


Lisää kategoriasta Johtaminen