Älä vertaa Suomea ja Yhdysvaltoja typerällä tavalla toisiinsa

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

USA:sta tulee uusia ajatuksia nopeammin kuin osaamme sisäistää. Harvemmin vain tulemme miettineeksi, miksi niitä tulee ja onko niillä oikeasti meille merkitystä ja kuinka paljon, jos on?

Suomessa puhutaan esimerkiksi vähittäiskaupan tulevaisuudesta usein niin, että verrataan kehitystä USA:ssa ja sitten luodaan ajatuspolku siihen, että näin tapahtuu Suomessakin. Aivan äskettäin näin taas yhden muistutuksen siitä, kuinka kauppakeskuskuolemat ovat kiihtyneet USA:ssa.

USA:ssa on liikkumisella kuitenkin ollut ihan erilainen asema kuin Suomessa. Sikäläinen filosofia on jakaa asuminen, kauppakeskukset ja työpaikat eri alueille. Oma auto on se väline, millä liikutaan omasta talosta kohti palveluita ja työpaikkaa. Liikenne on monissa kaupungeissa ruuhkautunut niin paljon, että töihin saatetaan lähteä jo aamuviideltä, jotta päästään sujuvammin perille. Tätä asiaa miettiessä, tuntuu suorastaan luonnolliselta, että esimerkiksi kauppaan huristelua halutaan korvata verkkokaupalla suuressakin mittakaavassa.

Suomessa tällainen elämänmuoto on verraten uutta. Eikä Suomessa edes ole ainuttakaan kaupunkia, jossa olisi näin pahaa liikenneongelmaa. Suurin osa palveluista sijoittuu edelleenkin lähelle asutusta, erityisesti kaupungeissa. Matka kotoa kauppaan ei ole toistaiseksi ollut kovinkaan monelle kohtuuton ponnistus.

Monelle suomalaiselle verkkokauppa on edelleen ratkaisu ongelmaan, jota ei itse asiassa ole.

Jopa Suomessa on olosuhteita, joita ei voi verrata toisiinsa

Juuri tänään silmiini osui artikkeli, jossa kuvattiin autoistumisen eroja Helsingin sisällä. Mitä lähempänä Helsingin keskustaa asutaan, sitä vähemmän perhekunnilla on autoja. Ero Helsingin lähiöiden ja Helsingin keskusta-alueen välillä on jopa revennyt. Helsingin reuna-alueilla autojen omistaminen on suhteellisesti ottaen yleistynyt ja Helsingin keskusta-alueella laskenut. Tämä muutos johtuu sekä palveluiden ja työpaikkojen saavutettavuudesta että julkisen liikenteen toimivuudesta.

Kun siis verrataan mitä tahansa asiaa toiseen, on syytä ymmärtää paljon enemmän kuin itse muutos. Eri maissa ja maiden sisällä on hyvinkin erilaisia olosuhteita , lainsäädäntöjä ja kulttuureja. Kaikki nämä muovaavat ihmisen käyttäytymistä. Erot voivat olla hyvinkin lyhyellä matkalla hyvinkin suuria. Esimerkiksi eräs kotkalainen asiakkaani totesi joskus, että Kotkassa he ovat markkinaykkönen ja Kouvolassa haastaja. (Ja kyse ei ollut koripallosta).Tästä syystä heillä oli aivan erilainen taktiikka näillä kahdella paikkakunnalla. Omalla kotipaikallaan he puolustivat ja Kouvolassa hyökkäsivät.

Loppukevennys

Tiedätkö miksi USA:n suunnasta tulee niin paljon erilaisia konsulttitermejä? Se johtuu siitä, että siellä voi rekisteröidä niitä. Esimerkiksi Strategic Selling ja Conseptual Selling ovat Miller Heyman -konsulttiyhtiön tavaramerkkejä. Jos haluaa myydä samaa kauraa konsulttina USA:ssa, ilman vaaraa siitä, että syytetään kopioinnista, pitää kehittää uusi nimi ja vähän uutta vinkkeliä. Niinpä konsulttiyhtiöt sitten kilpailevat erinimisillä konsepteilla, jotka ovat usein hämmästyttävän samankaltaisia.

Älä siis vertaa kehitystä jossakin toisella mantereella, äläkä edes samassa maassa liian pitkälle, ennen kuin ymmärrät, mitkä asiat ajavat muutosta.

Jaa

Vaikuttajasta

Pasi Sillanpää

Strategisti
Kuudes Aisti Oy
#strategia #markkinointi
#viestintä

Strategiatyön ja markkinoinnin ammattilainen Pasi Sillanpää tuntee erottuvien strategioiden ja markkinointikonseptien lainalaisuudet. Hän tuntee strategiatyötä tiedon jalostamisesta ja päätöksenteon kautta toimeenpanoon. Pasi sekä auttaa yrityksiä tekemään parempia päätöksiä ja johtamaan muutosta että puhuu ja kirjoittaa aktiivisesti aiheen ympäriltä.

Jätä kommentti