Bonfire.fi

#Älyradio – Salesforce podcast: Vieraana futuristi Risto Linturi

Miten tietotekniikka auttoi pandemiassa suomalaisia enemmän kuin lääketiede? Miltä näyttää huominen? Kuinka saamme pidettyä kaikki muutoksen kelkassa mukana?

Tässä jaksossa Älyradion juontaja Sami Lampinen kutsuu vieraakseen futuristi Risto Linturin. Viime aikoina hän on perehtynyt siihen, mikä rooli eri teknologioilla on koronakriisin ratkaisussa. Lisäksi hän on tutkinut sitä, miten teknologia voi edistää kestävää kehitystä.

Teknologian kehityksestä kerrotaan aina kahta tarinaa. Niistä toinen on utopia ja toinen dystopia. Teknologia on valtava voima, jolla maailmaa voi muuttaa. Linturin mukaan utopia ja dystopia vääntävät koko ajan kättä, kumpi on voitolla esimerkiksi 40 vuoden päästä. Parhaassa tapauksessa ihmiskunta saa teknologian avulla ratkottua kaikki polttavat ongelmat ilmastonmuutoksesta sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen.

Jakson lopussa Ekosysteemin äänessä soitamme Biitin kaupalliselle johtajalle Lauri Kurjelle ja puhumme esimerkiksi myynnin pelillistämisestä sekä siitä, mikä saa myyjän syttymään.

Sami Lampinen

Gapps

CEO

Sami Lampinen on johtaja, joka on nähnyt läheltä ohjelmistoliiketoiminnan SaaS transformaation (Software as a Service). Hän on kirjoittanut kirjan - Revenue Growth Platform - siitä miten muut toimialat voivat valmistautua kohtaamaan vastaavan ja rakentaa liiketoimintansa OaaS mallille (Outcome as a Service). Mikään yritys ei pysty haastamaan toimialaa yksinään, siksi niiden pitää joko liittyä osaksi ekosysteemiä tai rakentaa sellainen asiakkaidensa ympärille. Kaiken keskiössä on asiakas, jonka ympärille yrityksen tulee rakentaa oma organisaatio asiakkaan elinkaarta mukaillen

Lisää vaikuttajalta Sami Lampinen


Lisää kategoriasta Tulevaisuus