#Älyradio: Vieraana Peter Vesterbacka

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Bisnestä, politiikkaa tai mitä tahansa vaikuttamista ei voi tehdä ilman ihmissuhteita. Henkilökohtaiset verkostot eivät kuitenkaan synny hetkessä, vaan niiden luominen vie vuosia ja vaatii hurjasti kohtaamisia kasvokkain.

Suomessa on muutamia ihmisiä, joiden kansainväliset kontaktit ovat aivan omaa luokkaansa. Yksi heistä on Peter Vesterbacka, jota on myös kuvattu ”pyyteettömäksi toisten verkottajaksi”.

Entinen Mighty Eagle nousi parrasvaloihin Roviolla, Angry Birdsin maailmanvalloituksen myötä. Vesterbacka on myös yksi Slushin perustajista ja Suomen koulutusviennin keskushahmoja. Ja tietysti sen kuuluisan Tallinna-tunnelin nokkamies.

Kauden päätösjaksossa Vesterbacka paljastaa, miten tunnelihanke etenee, ja miksi tämän kansallisesti hyvin tärkeän hankkeen julkisuuskuva on kotimaassa ollut niin negatiivinen. Hän kertoo myös koulutusbisneksistään sekä siitä, pitääkö kiinalaisten kanssa asioidessa osata puhua kiinaa.

Jaa

Vaikuttajasta

Sami Lampinen

Maajohtaja
Salesforce
#Digitalisaatio #Myynti
#Ekosysteemit

Sami Lampinen on johtaja, joka on nähnyt läheltä ohjelmistoliiketoiminnan SaaS transformaation (Software as a Service). Hän on kirjoittanut kirjan - Revenue Growth Platform - siitä miten muut toimialat voivat valmistautua kohtaamaan vastaavan ja rakentaa liiketoimintansa OaaS mallille (Outcome as a Service). Mikään yritys ei pysty haastamaan toimialaa yksinään, siksi niiden pitää joko liittyä osaksi ekosysteemiä tai rakentaa sellainen asiakkaidensa ympärille. Kaiken keskiössä on asiakas, jonka ympärille yrityksen tulee rakentaa oma organisaatio asiakkaan elinkaarta mukaillen

Kommentointi on suljettu