Bonfire.fi

Arvot mekin ansaitsemme

Oletko valinnut ja listannut omat arvosi? Ne asiat, joita et suostu uhraamaan isonkaan rahasumman tai vaikutusvaltaisimmankaan ihmisen edessä? Ankkurit, joihin voit tukeutua, kun maailma ympäriltäsi murenee ja meno alkaa näyttämään yhä hullummalta. Kivijalka, joka pitää päätäsi pystyssä, vaikka kuinka iso paha susi puhaltelisi taloasi kohti.

Kysyn jokaisella puhekeikallani yleisöltä tämän otsikon mukaisen kysymyksen. Olipa salissa yrittäjiä, asiantuntijoita, myyjiä tai markkinoijia, jää aina liian moni käsi nousematta pystyyn. Empiirinen havaintoni on, että noin 40% ihmisistä ovat tehneet nämä elämämme kannalta tärkeimmät strategiset valinnat.

Valintojen tekeminen kun on oikeasti vaikeaa. On paljon helpompaa antaa jonkun toisen määritellä arvot puolestamme. Se toinen osapuoli voi olla työnantaja, ystävät, harrastusporukka, puoliso. Yhtä kaikki, olemme silti ulkoistaneet päätöksemme jollekin toisella. Arvojen luovuttaminen on kuin antaisit kotiavaimesi tunnetulle murtomiehelle. Arvot ovat nimensä mukaisesti arvokkaita. Niitä tulee suojella, vaalia ja vahvistaa teoilla. Ei antaa niitä muiden riepoteltavaksi.

Olen puhunut viime aikoina toksisesta yrityskulttuurista. Eikä kyse edes ole huonosta johtamisesta tai työpaikkakiusaamisesta. Tarkoitan tässä tapauksessa yrityksiä, jotka ovat niitä brändäämisen ja työnantajamielikuvan mallioppilaita. Nämä yritykset luovat niin vahvan kulttuurin, että se korvaa helposti sellaisten yksilöiden arvot, jotka eivät ole omaa strategiatyötään vielä tehneet. Yritykset assimiloivat työntekijän yhteisöön, joka on siihen kuuluttaessa paras paikka maailmassa, mutta siitä ulkokehälle esimerkiksi yt-neuvotteluiden heittämänä kylmin ja yksinäisin paikka maan päällä. Kuin joku repisi identiteetin kappaleiksi, ja jättäisi yksin. Tämä repiminen ei aina tarvitse edes irtisanomista. Eriyttäminen voi tapahtua esimerkiksi elämäntilanteen muutoksen myötä. Kun et olekaan enää yhtä vapaa menemään ja osallistumaan työajan ulkopuoliseen tekemiseen vaikkapa lasten vuoksi, jäätkö paitsi juuri niistä asioista, joiden vuoksi koit olevasi oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten kanssa. Millaiseen kivijalkaan silloin nojaat?

Henkilökohtaisten arvojemme mukaan eläminen kasvattaa onnellisuuttamme. Kun meidän ei tarvitse yhtäaikaa ostaa ja myydä maailmankuvaamme, voimme keskittää kaiken energiamme niihin asioihin, jotka vievät meitä oikeaan suuntaan. Tässä kuvaan astuu myös henkilökohtainen missio ja visio. Merkityksestä ja vaikuttavuudesta puhumattakaan. Kun vaakakupit ovat kauniissa tasapainossa tekojemme ja puheidemme painosta, on olokin kumman rauhallinen. Se heijastuu myös ulospäin. Myyt itsesi, muttet sieluasi. Myyjä myy tuotteidensa ja palveluidensa lisäksi asennettaan ja persoonaansa. Onnellisuus myy paremmin kuin lannistuneisuus.

Yleensä meiltä kysytään, mitä tuomme tilaan, kun saavumme siihen. Millaisesta energiasta rakennamme vuorovaikutusta? Miten huomioimme muut ihmiset, ja miten kuuntelemme heitä. Voidaan puhua oman brändin rakennusaineista. Ensivaikutelmasta. Mutta jo ihan markkinoinninkin sääntöjen mukaan meidän jättämä mielikuva on se, josta kerrotaan parhaat tarinat. Tärkein kysymys onkin se, mitä jätät tilaan, kun poistut sieltä. Tila voi olla niin neukkari, työpaikka, parisuhde, kuin koko elämäkin. Oman brändisi kaava onkin loppupeleissä yksinkertainen: ensivaikutelma + käyttäytyminen – odotukset = sinä.

Tiedämme, että strategia on aina valintoja. Itsestäänselvyydet eivät koskaan ole valintoja. Se, mihin suuntaan suunnistamme elämässämme, on aina valinnan arvoinen matka. Omat arvomme ovat kuin kompassi, jonka avulla on helppo suunnistaa. Vaikka elämää emme pysty hallitsemaan, niin kompassimme takaa meille sen, että myrskyjenkin keskellä nenämme osoittaa arvokkainta kohti.

Petri Matero

Materock Oy

Markkinoinnin ja myynnin rockstara™

Petri Matero on markkinoinnin, myynnin ja konseptien monitaituri, joka tuli tutuksi koko kansalle Jaajo Linnonmaan luotsaamasta Diilistä vuonna 2021, ylettyen kisan finaalissa toiseksi. Matero on noussut viime vuosina varsinkin LinkedInissä seuratuksi mielipidevaikuttajaksi, joka herättää aktiivista keskustelua itsensäjohtamisen, myynnin ja markkinoinnin aiheita yhdistävillä sisällöillään. Matero konsultoi ja toteuttaa yritysten markkinoinnin ja myynnin tarpeita. Matero on myös kysytty valmentaja sekä puhuja yritysten ja asiantuntijoiden tilaisuuksissa. Tällä hetkellä Matero kehittää markkinoinnin ulkoistuspalveluita yrittäjävetoisille yrityksille. Matero on aktiivinen Pelastakaa Lapset -järjestön toiminnassa, sekä vaikuttaa muusikkona, artistien sekä asiantuntijoiden brändimanagerina ja puhujana. Matero on myös Pohjoismaiden suurimman soitintapahtuman Helsinki Tonefestin, sekä Tonefest Guitar Gallery -liikkeen perustaja ja Viikonlopun Tapahtumat Suomi Oy:n toinen perustaja.

Lisää vaikuttajalta Petri Matero


Lisää kategoriasta Johtaminen