Bonfire.fi

Bisnesmedian ennustetut trendit – Nämä teemat roihahtavat vuonna 2021!

Vuodenvaihde on totutusti erilaisten listausten ja ennustusten aikaa. Mennyttä vuotta summataan ja tulevaa tutkaillaan. Oraakkeleita löytyy joka kulman takaa.

Vuoden 2020 dramaattiset tapahtumat jättivät jälkensä koko mediakenttään, myös Bonfire.fi-bisnesmediaan. Vuoden takaiset ennusteet ovat vaihtuneet moneen eri kertaa. Kiila on lyöty aina uudelleen ja uudelleen.

Pandemian pitkittyessä myös erilaisten sisältöjen määrä on kasvanut merkittävästi. Tämän seurauksena eetteriin tulvii monenlaista artikkelia ja podcastia. Somessa jokainen meistä on media ja oman elämänsä moguli. Jatkuva sisällön tuottaminen on noussut arvoon arvaamattomaan.

Jottemme hukkuisi merkityksettömän sisältötulvan alle, tulee oman median ja sen sisällön olemassaolo kyetä perustelemaan. Miksi juuri minulla on oikeus (ja velvollisuus) tuottaa tällaista sisältöä?

Paljon puhutaan harhaanjohtavasta viestinnästä ja valheuutisoinnista. Vähemmälle jäävät huomiot siitä, että altistumme päivittäin valtavalle ärsykemäärälle. Ne vaativat huomion, mutta antavat usein harmillisen vähän vastinetta.

Uskon vahvasti merkityksellisyyden korostumiseen mediasisällöissä. Valtavat sisältömäärät vievät meiltä energiaa ja nakertavat kapasiteettiamme, jonka seurauksena haluamme yhä tarkemmin seuloa tulevaisuudessa sen, minkälaista yksittäistä sisältöä kulutamme.

Kukaan ei haluaa elämäänsä yhtään enempää tyhjänpäiväisyyttä. Sisältöä, jolla ainoastaan kiillotetaan omaa kilpeä tai agendaa. Tässä kohdin eroa ei synny massamedioiden tai yksityisen some-postaajan välille. Yhä selvemmin tulee erottautua tuottamalla aidosti merkityksellistä ja arvoa tuottavaa sisältöä.

Vuonna 2021 myös Bonfire.fi -bisnesmedian on lunastettava tältä osin odotukset. Uskon, että olemme valmiina siihen. Vuoden 2021 tärkeimmät teemat bisnesmedian osalta ovat.

1. Vastuullisuus

Inflaation kärsinyt ja paljon viljelty sana vastuullisuus terävöityy, jonka myötä keskustelu sen ympärillä tulee konkretisoitumaan. Pelkän kortin vilauttaminen ei enää tee vaikutusta, mutta sitäkin enemmän säväyttävät käytännön esimerkit.

Vastuullisuuden penäämisen sijaan, siitä jaetaan kokemuksia.

2. Strategiatyön uudistuminen

Erilaisten strategiapolkujen määrä kasvaa, jonka myötä perinteisten keinojen parissa jatkaminen jää vain uppiniskaisimmille jäärille. Yhä harvempi tyytyy kulkemaan samaa reittiä kuin muut, päästäkseen täsmälleen samoihin loppupäätelmiin.

Strategialta vaaditaan muutakin kuin itsestäänselvyyksiä. Sen merkitys on ymmärrettävä syvällisemmin. Samalla eri alojen sisäinen oppi ja sen hyödyntäminen laajenee, jolloin myös substanssin ulkopuolinen osaaminen lisääntyy. Ei riitä, että ymmärtää ainoastaan omaa toimialaa, ellei ymmärrä maailman toimintaperiaatteita isommassa kuvassa.

3. Sisällöntuotannon 360

Jatkuva sisältötulva murtaa vahvimmatkin padot, jonka myötä vain heille jää tilaa, keillä on asiaa. Brändin kiillottajat ja oman agendan lobbaajat syöstään suohon.

Vaikka sisällön itsessään tulee puhutella ja lunastaa merkitys olemassaololleen, huomion saavat ennen kaikkea he, jotka ymmärtävät konseptoinnin ja 360 median merkityksen. Esimerkiksi yhä useamman blogiartikkelin tueksi löytyy podcast ja/tai video. Vuoden päästä tarkastelemme tätä kaikkea uusien innovaatioiden kautta.

Olen varma myös siitä, että mediasisällöt laajenevat palveluiksi, jonka myötä sisällöt ja eri palveluntuottajat kohtaavat toisensa yhä selkeämmin. Alusta-ajattelu vankistuu entisestään.

4. Inhimillisyys

Konsulttikoukerot ja korporaatiopuhe vähenevät. Sen sijaan henkilökohtainen kokemus sekä inhimillisyys valtaavat yhä enemmän tilaa näyttämöllä. Sellaiset sisällöt, jotka koetaan autenttisiksi ja rehelliksi puhuttelevat.

Ihminen on siitä jännä otus, että lukee hyvin herkästi rivien väleistä, mikäli joku ei ole vilpitön. Toisinaan jopa harhaanjohtavasti. Uskon silti, että he jotka laittavat itsensä ja persoonansa peliin, tulevat parhaiten nähdyiksi ja kuulluiksi.

5. Ajatusjohtajuus

Kuten kolmannessa kohdassa mainitsin, jokaisella meistä on oma media. Kanavia oman osaamisen ja asiantuntijuuden pönkittämiseen löytyy. Voimme tuoda yhä tehokkaammin ja monikanavaisemmin esiin juuri niitä meille tärkeitä asioita.

Oman alan ajatusjohtajuudelle on tilausta. Mikä puhuttelee sinua? Koetko paloa keskustella siitä ja jalostaa omaa sekä muiden osaamista? Uskotko pystyväsi pukemaan johtajan viitan harteillesi?

Pixarin loistavassa klassikkoelokuvassa Rottatouille, mestarikokki Gusteaun motto on, että kuka tahansa osaa kokata.

Par conséquent.

Rohkeutta ja hyvää sisältöä vuoteesi!

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia & Luova kustannuspäällikkö, Bonfire Books

Lisää vaikuttajalta Harri-Pekka Pietikäinen


Lisää kategoriasta Johtaminen