Bonfire.fi bisnesvaikuttajien uusi media – mitä ja miksi?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Saavuit juuri uuteen Bonfire.fi –mediaan bisnesvaikuttajien nuotiopiirille. Tervetuloa lämmittelemään Suomen roihuavimpien bisnessisältöjen pariin!

Miksi taas uusi media?

Idea uudelle bisnesmedialle syntyi viime kesänä. Me Bonfiren perustajat olimme työssämme huomanneet, että Suomessa on valtava määrä ammatillista osaamista, tutkimuksia ja ideoita menestyvän liiketoiminnan kehittämiseen, mutta liian vähän jaettuja tarinoita. Aloittava startup-yrittäjä tai uuteen tehtävään nimitetty johtaja saattaisi välttää useammankin suon, kun voisi kuulla tarinoita ja oppeja sellaisilta asiantuntijoilta, jotka ovat tehneet samat virheet jo useampaan kertaan.

Bonfire.fi perustajat: Maria Sillanpää, Laura Pääkkönen, Joonas Villanen

Bonfire.fi:n perustajat Maria Sillanpää, Laura Pääkkönen ja Joonas Villanen

Markkinasta puuttui siis kokoava voima, joka toisi yhteen Suomen kiinnostavimmat liike-elämän vaikuttajat tarinoineen; niin kaikille tutut kasvot sekä etenkin ne henkilöt, jotka ovat omalla toimialallaan jo kovia tekijöitä, mutta eivät ole vielä saaneet ääntään kuuluviin laajemmalle yleisölle. Nyt on sen aika. Bonfire.fi -bisnesmedia tuo blogien lisäksi tarjolle videoita ja podcasteja liike-elämän eri osa-alueilta. Kokoamme saman sivuston alle teitä kävijöitä kiinnostavat vaikuttajat ja aiheet, jotta sinun ei tarvitse etsiä sopivia sisältöjä enää monesta mediasta.

Mukana Suomen kiinnostavimmat bisnesvaikuttajat

Bonfire.fi -mediasta löydät jatkossa muun muassa seuraavien bisnesvaikuttajien sisältöjä blogien, videoiden tai podcastien muodossa:

  • Vuorineuvos Reijo Karhinen
  • Professori Alf Rehn
  • Slushin toimitusjohtaja Andreas Saari
  • Fintech-vaikuttaja Kirsi Larkiala
  • Ohjelmistoyritys Vincitin perustaja Mikko Kuitunen
  • Microsoftin viestintäjohtaja Anne Alarotu
  • Tekoäly-kirjan hiljattain julkaissut Antti Merilehto
  • Tamron toimitusjohtaja Kai Kaasalainen
  • Startup-yrittäjä Karoline Gross
  • Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll

 

Ja lisäksi yli 30:n muun mielenkiintoisen bisnesvaikuttajan sisältöjä. Voit tutusta Bonfiren vaikuttajiin täällä.

Me Bonfire Agencylla olemme ihan valtavan ylpeitä ja onnellisia siitä, että olemme saaneet koottua näin upean ja monialaisen joukon bisnesasiantuntijoita Bonfiren vaikuttajapooliin. Emme malta odottaa, että pääsemme jakamaan heistä jokaisen tarinaa. Otamme myös kiitollisuudella vastaan vinkkejä ja ehdotuksia uusista vaikuttajista sekä ajankohtaisista aiheista, joihin tarttua.

Otathan myös Bonfiren somekanavat seurantaan, niin pysyt kärryillä siitä, mistä bisneselämän nuotiopiirillä puhutaan – TwitterFacebook InstagramYoutube.

Maria Sillanpää
Päätoimittaja, Bonfire.fi

Jaa

Vaikuttajasta

Maria Sillanpää

Päätoimittaja
Bonfire.fi
#Asiantuntijaviestintä #Bisnesmedia

4 kommenttia

  1. Hieno uusi ja uudenlainen media,foorumi ja konsepti!Tällaista ajattelua juuri tarvitaan ja asiantuntijajoukkonne on laaja ja monilalainen. Edustan terveysteknologian kasvuyritys Evondos Oytä ja olisin kiinnostunut tuoreista näkökulmista ja keskustelusta soten tuomien rakenteiden sijasta asiakkaan ja yksilön kokemuksista ikäihmisten, lapsiperheiden tarpeista ja malleista joita esim.muut Pohjoismaat ovat ottaneet käyttöön. Tuohon ammatilliseen aiheeseen liittyy vahvasti myös muutosjohtaminen, etiikka, motivointi ja maine.Kaikenlaista tässä lounastauolla tuli mieleen ja lisääkin varmaan olisi 🙂 Upeaa että tulee uutta ja luutuneseen menoon notkeutta! Mahtavaa ja onnea!

  2. The first draft of anything is shit! Näin lausui muistaakseni Ernest Hemingway mutta teidän kohdalla niitä ekoja drafteja ei ilmeisesti koskaan julkaistu eli hyvä avaus – keep it up, you can only get better..!

Jätä kommentti