Business Finland – avun monta näkökulmaa

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +
Keskustelin erään tutun kanssa Business Finlandin jakamasta tuesta ja hän lähes raivostui. Hänen mielestään puolustin tuen saajia, joiden ei olisi pitänyt sitä saada.
Aiemmin päivällä olin puhunut kahden myönteisen tukipäätöksen saaneen yrittäjän kanssa. Toinen heistä oli jo nostanut rahan ja estänyt sillä työntekijöiden lomautukset. Toinen empi, kuinka iso haitta maineelle syntyy, jos hän nostaa kehittämisrahan.

Tikkuja ruutitynnyriin

Business Finlandin tuki yrityksille on osittain syystä, osittain syyttä nostanut raivoa ja median tarjoamat otsikot julkkisyrittäjien tukipoteista ovat kuin tulitikkujen heittämistä kuivaan ruutitynnyriin.
Merkille pantavaa on se, kuinka eri tavoin heihin suhtaudutaan. Jotkut saavat tappouhkauksia ja toiset pääsevät helpommalla. Yhtä kaikki, henki on ollut se, että jos sinulla menee päällisin puolin hyvin, niin sinun ei kuuluisi saada tukea.
Tässä onkin jutun yksi iso paradoksi. Koko tukijärjestelmä laitettiin pystyyn siksi, että terveet yritykset eivät kaatuisi. Eli yksinkertaistaen, yritys jolla oli jo valmiiksi vaikeaa, ei ollut tämän tuen pääasiallisena kohteena. Toisekseen, koska tuen jakaja on Business Finland, se ei voi lain mukaan antaa rahaa avustuksena, vaan rahalla on oltava jokin kehityskohde – innovaatio.
Tänään yksi yrittäjä sanoi, että tästä syntyi nyt se ongelma, että hakemukseen piti kirjoittaa eri syy rahan tarpeelle kuin tosiassa oli.

Innovaatio on asia, joka Suomessa ymmärretään muutenkin huonosti

Suomi on maa, jossa käynnistetään paljon innovaatioita. Valitettavasti panostuksiin nähden, meillä ei onnistuta niissä niin hyvin kuin voisi. Olemme niiden tuottavuudessa viime vuosina keikkuneet siellä noin 30 parhaan joukossa, vaikka panoksissa olemme kymmenen kärjessä.
Tämä ei ole Business Finlandin tai yritysten vika – yksinään.
Innovaatio kerää myös poliitikot ympärilleen. Se on taikasana, joka kääntää kansanedustajan ja kunnanvaltuutetun pään välittömästi. Innovaatio on Kalevalan Sampo. Se pelastaa kaiken ja saa äänestäjät unohtamaan veronkorotukset ja pitkät lääkärijonot. Poliitikko voi olla jälleen kerran nuori ja samalla muistuttaa, kuinka innovatiivisia ajatuksia politiikkakin viljelee.

Tässä on jutun pihvi

Business Finlandin tuki oli nopeasti koottu innovatiivinen ratkaisu kriisiin. Se sai yrittäjät toimimaan nopeasti. Osalla oli valmis projektisuunnitelma, osalla ei. Kaikilla oli tarve saada jostakin rahoitusta, koska markkina oli monella sulanut alta. Kuten moni muukin yrityselämän tukemiseen liittyvä idea, tämäkin oli vain puoliksi hyvä.
Jos tästä jotakin pitää oppia, niin se on parempi jatkuva yhteistyö yrityselämän kaikkien toimijoiden ja politiikan välillä. Hyvät ajatukset kun tuppaavat törmäämään erilaisiin realiteetteihin, kun idea muutetaan toiminnaksi. Kun kriisi vähän helpottaa, on hyvä hetki miettiä vielä kerran, miten yritystukijärjestelmä jatkossa vastaa eri tilanteisiin.
Jaa

Vaikuttajasta

Pasi Sillanpää

Strategisti
Kuudes Aisti Oy
#strategia #markkinointi
#viestintä

Strategiatyön ja markkinoinnin ammattilainen Pasi Sillanpää tuntee erottuvien strategioiden ja markkinointikonseptien lainalaisuudet. Hän tuntee strategiatyötä tiedon jalostamisesta ja päätöksenteon kautta toimeenpanoon. Pasi sekä auttaa yrityksiä tekemään parempia päätöksiä ja johtamaan muutosta että puhuu ja kirjoittaa aktiivisesti aiheen ympäriltä.

Jätä kommentti