Epäonnistumisen anatomia

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Kävin jonkin aikaa sitten Nordic Business Forumin side eventissä kertomassa menestyksen salaisuuksista. Samalla viikolla minut pyydettiin uuden tapahtumakonseptin “Fucked Up Friday” -puhujaksi kertomaan epäonnistumisistani.

Olenko minä nyt sitten menestyjä vai epäonnistuja? Olenhan minä tavallaan ehtinyt menestyä. Mutta olen myös ehtinyt epäonnistua, aivan totaalisesti.

Motiivini kirjoittaa tämä blogi nousi erään trollin ansiosta (kiitos siitä). Kleverin osakeannin palstalle eksyi eräs katkera yksilö johtoryhmän jäsenemme historiasta. Hän kyseenalaisti Kleverin menestymismahdollisuuksia johtoryhmämme jäsenten aikaisempien epäonnistumisten takia.

Huh. Jaksan aina ihmisiä. Jaksan aina selittää. Viestintäjohtajan roolistani käsin se on ydintehtäväni. Ymmärtää. Kommunikoida. Viestiä. Mutta jostain syystä tämän trollin argumentit saivat hermokarvani nousemaan pystyyn.

Miksi? Ei ainakaan siksi, että kyseinen henkilö nosti epäonnistumiset puheenaiheeksi. Mielestäni suurin vahvuutemme tiiminä on se, että olemme olleet sekä onnistumisten että epäonnistumisten äärellä. Avaan nyt tätä ajattelua tässä lisää.

Menestystarinat ympäröivät meitä jatkuvasti, kun taas epäonnistumisista avaudutaan harvemmin. Tämän trollin inspiroimana aion kuitenkin tehdä niin. Haluan kertoa teille miltä se tuntuu, kun totaalisen epäonnistumisen saartamana happi loppuu kesken. Ja miksi olen kiitollinen, että niin tapahtui.

Miljonääristä lähes konkurssiin viikossa

Istuin pankin neukkarissa katsoen pöydälläni lepäävää, allekirjoitusta vaille valmista miljoonasopimusta. Pankki oli tehnyt perustamastani yhtiöstä Balancionista ostotarjouksen ja asiat tuntuivat menevän erittäin hyvin kohti maalia.

Spoiler: en koskaan allekirjoittanut sitä diiliä. Sen sijaan olin heti seuraavalla viikolla järjestelemässä omaa talouttani, kun sama pankki velkoi minulta takaisinmaksuja yhtiön velkojen suurimpana takaajana.

Sitä voisi sanoa elämäni raskaimmaksi viikoksi. Ilmeni, että minusta ei tulekaan miljonääriä, vaan joudun taloudelliseen katastrofiin. Ja ikään kuin se ei olisi riittänyt, avoliittoni päättyi siinä samalla. Vaikka konkurssilta viime kädessä vältyttiin, tunneskaala oli kuin miljonääristä konkurssiin viikossa. Se oli tilanne, missä minulla ei happi riittänyt.

Lopulta ihmiset ympärilläni pelastivat minut. Oli ihmeellistä huomata, miten toinen toisensa perään tarjosi tukeaan, niin ystävät kuin bisnesverkostokin. “Jussi hei, meillä on tällainen firma, tuletko maajohtajaksi?”, jostain soitettiin. Minulle sateli kutsuja todella hyviin positioihin, enkä voinut ymmärtää miksi. Miksi te soitatte minulle?

Minähän munasin kaiken. He vastasivat minulle, hei, ainakin sinulla oli munaa tehdä se.

“Nythän sä alat kuulostaa ihan ihmiseltä”

Viime blogissani mainitsin, miten kohdatessani Jari Sarasvuon aloin muistelemaan epäonnistumiseni tehneen minusta paremman ihmisen.

En ollut sama ihminen ennen epäonnistumistani Balancionin kanssa. Suoraan sanottuna en usko, että olin ihmisenä erityisen lämmin, empaattinen tai helposti lähestyttävä ennen kuin olin kulkenut tämän matkan.

Vasta kaiken koetun jälkeen olen ymmärtänyt, että ihmiset eivät arvioi toisiaan suoraviivaisesti onnistumisten tai epäonnistumisten kautta. Ymmärsin, että jos olet lämmin, auttavainen, hyvä ihminen, epäonnistumiset eivät määritä ihmisyyttäsi tai ihmisarvoasi.

Tämän havaittuani minusta on tullut parempi oman persoonani avaamisessa. Minulle on nyt helpompaa kertoa omista tunteistani ja kokemuksistani.

Noiden vaikeuksien keskellä kävin Jarin kanssa yhden puhelinkeskustelun tapahtuneesta. Sanoin hänelle suoraan, että nyt homma meni aivan päin helvettiä. Hän vastasi minulle “Hei, oikeasti mahtavaa, että sinulle on Jussi tapahtunut noin. Nythän sä alat kuulostaa ihan ihmiseltä”.

Kaikki menestysoppaat käskevät kohtaamaan pelkosi. Kuinka moni meistä haluaa tehdä konkurssifirman? Entä epäonnistua ihmissuhteissa? Sikäli voisi sanoa, että on onnekasta olla epäonnekas. Muuten et voi oppia niistä kaikista kipeimmistä hetkistäsi elämässä.

Hype hyvä, toteutus paras

Tämä rakas trollimme väitti Kleverin sijoituspalstalla, että epäonnistumisen kaava yleensä toistaa itseään. Hän hyökkäsi teknologiajohtajaamme Jyrkiä vastaan, koska tämä on ollut mukana epäonnistuneessa yritystarinassa. Jyrki on – sanon sen tässä kohtaa –  varmasti yksi parhaista kollegoista joita minulla on koskaan ollut.

Startup-hypetyksen pyörityksessä olevissa yrityksissä yrityksen missiosta voi syntyä jopa uskonnon kaltainen hurmostila. Hypen keskellä hurmioidutaan ja humallutaan omasta tekemisestään niin helposti, ettei sitä itse edes välttämättä huomata. Siellä kaikki ovat kavereitasi ja haluavat kanssasi leikkiin.

Sen takia on valtavan hyödyllistä, että osa johtoryhmän jäsenistä on jo käynyt läpi tämän hurmioitumisen urallaan. He ymmärtävät, että se ei itsessään kanna maaliin asti. He tietävät, että asiat voivat muuttua nopeasti. He suhtautuvat joka ikiseen päivään ja tehtävään nöyrästi, vaikka flow virtaisi kuinka kovaa.

Kleverillä on keväällä ollut pöydällä jäätävän suuria sopimuksia. Huomasin monen tiimiläisen olleen kevään mittaan tyytyväinen sopimusten hyvään vaiheeseen. Itseäni tämä pelkkä “hyvä vaihe” ei kiinnostanut pätkän vertaa. Tiesin kokemuksesta, että “hyvä vaihe” ei merkitse yhtään mitään. Keskityin – kiitos omien kokemuksieni sopimusten katoamisesta alta aivan viime metreillä – siihen, että saamme ne nimet paperiin. Ja niin me saimmekin.

Välillä on ihan kiva leijua, mutta vielä parempaa on tasapaino. Jokaisessa firmassa on kiva olla hype-henkeä, mutta hypetys ei ole toteuttamista. On tärkeää tunnistaa se ero, milloin heitellään yläfemmoja ja kaikki on vautsivau-hienoa-mahtavaa, ja milloin oikeasti tehdään se sopimus, saadaan se asiakkuus ja hankitaan ne eurot tilille.

Kun eron tunnistaa, tavoite ei hämärry. Hype hyvä, toteutus paras.

Jaa

Vaikuttajasta

Jussi Muurikainen

Head of PR and Communications
KLEVER
#Fintech startups
#Digital Services

Jätä kommentti