Eskimo Finlandin digitaalinen transformaatio Fredman Groupiksi

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Digitaalinen transformaatio koskettaa tänä päivänä kaikkia yrityksiä, jotka meinaavat pysyä hengissä tässä maailman murroksessa. Liian moni yhtiö on hidastellut ja empinyt transformaationsa käynnistämistä.

Tuotantolähtöisen Eskimo Finlandin digitaalinen transformaatio kansainvälistä kasvua hakevaksi teknologiayhtiöksi

Yksi varhain digitalisaation mahdollisuudet nähnyt yritys on Elmukelmuistaan tuttu, silloin vielä Eskimo Finlandin nimellä toiminut yhtiö. Tämän kotimaisen, tuotantolähtöisen yrityksen digitaalinen transformaatio käynnistyi jo 2010-luvun alkupuoliskolla hyvinkin radikaalilla visiolla.

Eskimo Finlandin case on siitä herkullinen, että yhtiö loi nahkansa ja muuntui hyvin toisenlaiseksi yhtiöksi kuin mitä se oli ollut 80 vuoden ajan. Entisestä tuotantolähtöisestä, kotimaassa toimivasta yhtiöstä tuli kansainvälistyvä teknologiavetoinen konserni. Transformaation edetessä myös yhtiön nimi vaihtui. Eskimo Finlandista tuli omistajasuvun nimen mukaan Fredman Group.

Saat kuulla tässä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin jaksossa Fredmanin muutoscasen, jonka meille kertoo silloisen Eskimo Finlandin digitaalisen transformaation ytimessä ollut Susanna Paloheimo.

Jakson sisältö

Tässä jaksossa Susanna Paloheimo kertoo:

  • Missä tilanteessa Eskimo Finland oli vuonna 2014, kun yhtiön digitaalinen transformaatio potkaistiin käyntiin.
  • Minkälaisissa rooleissa Susannan digitaaliseen transformaatioon osallistui.
  • Miksi yhtiön uusi strategia oli kokonaisuudessaan todella radikaali.
  • Miten hyvin muutosta toimeenpaneva organisaatio osasi ennakoida ja varautua muutoksen kokoluokkaan organisaation sisällä.
  • Mitä kaikkea Eskimolla tehtiin, ja miten muutosta lähdettiin organisaatiossa jalkauttamaan.
  • Mitä tästä opittiin.
  • Mitä Susanna voi kokemuksensa perusteella suositella painotettavaksi, jos nyt lähtisi samanlaista muutosta viemään läpi.
  • Mikä teki tästä kokemuksesta Susannalle Once in a Lifetime -kokemuksen

Lisätietoa Eminen blogissa jakson teema-artikkelissa: emine.fi/podcast111

Jakson kesto: 1:33:15 min

Haastattelu alkaa kohdasta: 00:06:30 min.

Vaikuttava työnantajabrändi© -podcastista

Eminen Susanna Rantasen käsikirjoittama ja juontama Vaikuttava Työnantajabrändi© -podcast on suunnattu modernien kasvuyritysten johdolle, markkinoinnille ja HR:lle. Se ilmestyy joka maanantai. Susanna tarjoilee varsin liiketoimintalähtöistä ja luovaa ajattelua talent-yleisöön vaikuttamiseksi. Vaikuttava Työnantajabrändi© on Eminen Susanna Rantasen kehittämä konsepti ja markkinoinnin metodi työnantajabrändin rakentamiseen digitaalisia ja sosiaalisia markkinoinnin keinoja hyödyntäen. Se on kehitetty erityisesti modernien kasvuyritysten skaalautumistarpeita ajatellen.

emine.fi

Jaa

Vaikuttajasta

Susanna Rantanen

Co-Founder & CEO
Emine Oy
#Vaikuttava työnantajabrändi
#HR-markkinointi

Jätä kommentti