Fortumin Anne Jalkala: “Yrittäjämäistä toimintaa on vietävä eteenpäin, jotta koko elinkeinoelämä uudistuu.”

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Tapio Peltonen haastatteli Fortumin Anne Jalkalaa (VP, Innovation and Venturing) Slushissa. Jalkala peräänkuuluttaa monitahoista yhteistyötä ja oppimista startupien kanssa.

Fortumin viimeisin iso ponnistus startupien saralla on vuosi sitten lanseerattu Valo Ventures. Kyseessä on 150 miljoonan euron startup-rahasto.

“Meillä oli Slushissa Valon kanssa 180 startup-tapaamista tänä vuonna.” Jalkala kertoo.

Mitä uutta osaamista yhteistyö startupien kanssa vaatii isolta yritykseltä?

“Se vaatii määrätietoista panostamista. Ensin täytyy tiedostaa, että iso yritys voi saavuttaa kilpailuetua startup-yhteistyöstä. Startupeista saadaan kiritysapua. Meillä täytyy olla silmät auki ja oppia parhaista startupeista ja teknologioista globaalisti. Sen jälkeen voi alkaa kehittämään systemaattista tekemistä.”

Jalkalan mukaan startupin kutsuun on kyettävä vastaamaan saman tien: “Pitää pystyä olemaan hyvä ja helppo partneri startupille. Se vaatii sisäisiä lähettiläitä, jotka pystyvät ohittamaan joskus ehkä byrokraattisen ison yrityksen rakenteet.”

“Startup- ja innovaatiotoiminta ei saa missään nimessä olla yksinään yhden pienen tiimin vastuulla. Se vaatii myös ylimmältä johdolta vahvaa sitoutumista.”

Startupit muuttavat isojen kulttuuria

Jalkalan mukaan on tärkeä ymmärtää tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. Pohjana toimii vahvaan skenaariotyöhön perustuva strategia ja näkemys tulevaisuudesta. Yhteistyö konkretisoituu esimerkiksi pilotointiohjelmien avulla.

“Kulttuuri on muuttunut ja tulee muuttumaan isoissa yrityksissä. Startupit toimivat hyvänä kirittäjänä. Siellä on paljon positiivista tuotavaa: työkulttuuria, nopeutta ja tekemisen meininkiä. Isolla yrityksillä taas on resursseja. Tässä on mahdollisuus rakentaa uniikkeja kombinaatioita.”

“Samoin nähdään, ketkä on meillä yrittäjämäisiä tyyppejä, jotka voidaan laittaa kehittämään uutta liiketoimintaa.”

Jalkalan mukaan jokainen iso yritys pystyy oppimaan startupeista ainakin nämä kolme asiaa:

  1. Ketteryys
  2. Omistautuminen ja yrittäjähenkisyys
  3. Usko omaan tekemiseen ja sen merkitykseen
Jaa

Vaikuttajasta

Tapio Peltonen

Founder
EEX
#yrittäjämäinen johtaminen
#strategia #yhteistyö

Tapio Peltonen on yrittäjäksi kasvanut taloustieteilijä. Hän uskoo, että suurimmatkin ongelmat voidaan ratkaista tekemällä: yrittäjämäisellä asenteella ja yhteistyöllä. Tapion yritys EEX on rakentanut globaalisti uniikin oppimisen ”alustan”, jossa isojen organisaatioiden nousevat johtajat auttavat startup-yrittäjiä ja oppivat oman laatikkonsa ulkopuolella yrittäjyydestä ja yhteistyöstä. Peltonen on myös strategiakouluttaja ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.

Jätä kommentti