Halutaan vakituiseen työsuhteeseen: toivo

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Toivo on käsite, joka ei tunnu sujahtavan työ- ja liike-elämän käsitteistöön tuosta noin vain. Se on jotenkin välineellisesti määrittelemätön ja viittaa jos ei uskonnollisiin niin ainakin henkisiin konteksteihin. Ei tiedetä, onko toivolla käyttöarvoa ja jos on, niin mitä se voisi olla. Kuinka paljon ja millaisesta määrästä toivoa jää viivan alle. Kenen etu toivo on? Kuka siitä hyötyy ja miksi?

Epätoivo on jo jotenkin konkreettisempi ja ehkä maallisempi käsite ja sopii siksi työelämäänkin. Yrittäjä, työntekijä, asiantuntija ja johtaja kokevat kaikki epätoivon hetkiä silloin tällöin ja jos hylkäämme rakentavan näkökulman, epätoivolla on erityisen isot markkinat juuri nyt. Emme näe tietä ulos ja koemme itsemme voimattomiksi pandemian pistäessä tietä pystyyn meiltä kysymättä.

Tämän päivän tilanteita katsellen enemmän kuin ymmärrettävää.

Mutta kuten pop-lauluista olemme oppineet, toivo on uskomattoman sinnikäs otus. Ja elää kaukana henkisyyden korkeuksista ihan täällä maan päällä. Epätoivon ja kaaoksen keskelläkin se sinnittelee ja muistuttelee mahdollisuuksista.

Toivo saattaa kaikua ohi korvien aluksi, mutta jos pysähtyy kuuntelemaan, se voi olla vaikkapa projektipäällikön sivulause siitä, kuinka asiat voisi tehdä toisin ja että edellytykset siihen ovat jo olemassa. Tai kollegan tai asiakkaan kannustus juuri sillä hetkellä, kun tuntuu, että oma työura on valmis käärittäväksi voipaperiin ja vietäväksi ullakolle.

Se on myös sitä, kun joku näkee tutun asian eri tavalla. Kun eri tavalla ajattelemalla alkaakin hahmottua polkuja esteiden yli tai ohi.

Olemme olleet jo yli vuoden kekseliäämpiä kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Siis toiveikkaita. Olemme ratkoneet haasteita ja jatkaneet kehittämistä.

Yrittäjän ja työelämän jokapäiväisessä draamassa mikään ei ole niin innostavaa, kuin uusiin onnistumisiin kannattelevat oivallukset. Siinä juuri tarvitaan toivoa. Siinä tarvitaan paljon muutakin, mutta toivo sulattaa epätoivon kohmettamia ihmisiä ja patistaa liikkeen hyvään vauhtiin.

Ilman toivoa ei ole elämää, myöskään työpaikoilla. Siksi sitä pitää varjella ihan keskeisenä käyttövoimana kaikessa ihmisten tekemässä työssä.

Toivo on meidän kaikkien tehtävä ja pienimmilläänkin sen vaikutus on suuri. Yllämme täyteen mittaamme vasta, kun meillä on luottamus siihen, että huomenna on hyvä päivä.  Kun johdat toivoa, rakennat tulevaisuutta, joka oppii tästä päivästä mutta ei sorru haasteiden edessä.

Toiveikas yritys on vahva.

Jaa

Vaikuttajasta

Nina Alivirta

Vastuuviestinnän asiantuntija, osakas
Pilgrim Oy, Edelman Affiliate
#Vastuuviestintä
#Luottamus

Jätä kommentti