Bonfire.fi

Henkilöbrändäyksen 10 käskyä

 

Miksi henkilöbrändi on tänä päivänä niin tärkeä ammatillinen henkivakuutus? Lue ja kuuntele tallenne Sales Communicationsin järjestämästä Digital Sales Day:sta, jossa Jarkko Kurvinen jakaa henkilöbrändäyksen kymmenen käskyä hyödynnettäväksesi.

Henkilöbrändäyksen kymmenen käskyä:

1 Ala merkittäväksi

Meitä kiusataan päivittäin yhä suuremmalla määrällä valintoja ja rasitetaan käytettävissä olevan ajan vähenemisellä. Lisäksi meitä pommitetaan jatkuvasti erilaisilla viesteillä. Miten voisit olla huomion arvoinen tässä vaihtoehtojen ristitulessa? Ala merkittäväksi!

Merkittävät ihmiset ovat aina olleet sisällönluojia. He jakavat ajatuksiaan puheina tai kirjoituksina. Oli ala mikä tahansa, sankarit ovat aina tuottaneet parhaan sisällön. Heillä on näkemyksiä ja mielipiteitä, jotka kiinnostavat.

 

Jokainen merkittävä ihminen on tehnyt rutkasti töitä saavuttaakseen asemansa.

 

Merkittävyys ei ole tullut sattumalta, mutta useimmat pystyvät samaan. Innostava ihminen on kiinnostunut useista asioista ja osaa yhdistellä tietoja monesta lähteestä – oman alansa ulkopuoleltakin. Opiskelemalla, soveltamalla ja oivaltamalla hallitaan sisällöt, mutta vasta keskustelemalla muodostetaan näkemyksiä.

Lopeta leipäpappina toimiminen ja anna kutsumuksesi näkyä. Älä seuraa muiden tekemiä polkuja vaan raivaa omasi ja jätä jälkesi. Toimimalla ennakoivasti ja avoimesti teet itsestäsi myös korvaamattoman – niin asiakkaallesi kuin työnantajallesikin. Tulet huomatuksi vain jälkiesi kautta eli olemalla merkittävä.

2. Kerro tarinoita

Kun haluat vaikuttaa ihmisiin, kerro tarina. Tarinat kiehtovat ja koukuttavat katsomaan, kuinka tarinassa käy. Ollessamme pieniä meille opetettiin tarinoilla muun muassa varovaisuutta, reiluutta ja periksiantamattomuutta. Sama mekanismi toimii näin vanhempanakin, koska tunteet auttavat meitä ankkuroimaan tietoa paremmin kuin kylmä faktalista ikinä. Olemme varsin huonoja muistamaan listoja, sepustuksia tai ylipäätänsä faktoja. Asiat jäävät paremmin mieleemme tarinan muotoon puettuna herättämiensä tunteiden ja muistiankkureiden kautta. Tarinoiden tarkoitus on synnyttää keskustelua, rakentaa luottamusta ja jättää muistijälkiä eli päästä ihmisten suojamuurien läpi ja paaluttaa haluttu vaikutus vastaanottajaan.

Tarinan voima perustuu siihen, että kun pelkät faktat vetoavat vain järkeen, tarina vetoaa tunteeseen. Tunne ohjaa ihmistä moninkertaisella voimalla järkeen verrattuna, vaikka kuinka haluaisimme uskotella itsellemme, että olemme rationaalisia olentoja.

Potentiaalista asiakastasi ei kiinnosta yrityksesi, tuotteesi tai palvelusi, vaan hän on kiinnostunut itsestään. Miten sinä voit auttaa häntä, miten pystyt helpottamaan hänen elämäänsä ja miksi? Voit luoda asiakkaallesi merkitystä kertomalla tarinoita, joissa asiakas on tarinan sankari. Kasvatuksessa tarinoiden tarkoituksena on opettaa ja valistaa lapsia. Samaan tapaan tarinankerrontaa hyödyntävä markkinoija taustoittaa asiakkaalle kaiken olennaisen hankintapäätösten tueksi ja osoittaa, miten asiakas hyötyy hankinnasta arjessaan.

Hyvä tarina hyödyntää tehokkaasti kuulijoiden tunteita. Tarinankerronnassa kuulijaa autetaan samaistumaan tarinaan niin tuntemusten kuin tunnetilojenkin avulla. Yksityiskohdat ja jaetut tuntemukset osallistavat lukijaa, ilman niitä tarina on tylsä. Saako tarinasi kuulijan tuntemaan kipinää: hyvää oloa, onnistumista tai yhteenkuuluvuutta – vai jännitystä, pelkoa tai yllättymistä? Älä syyllisty merkityksettömyyteen, vaan luo tarinallasi tunnetiloja. Tarina voi vedota myös yhteen tai useampaan aistiin, sillä meidän on helpompi samaistua tarinoihin, kun voimme mielessämme nähdä, kuulla, kokea, haistaa tai jopa maistaa kuvailtuja asioita.

 

Brändinrakennuksessa tarinoiden avulla luodaan erottuvuutta ja tunnesidettä asiakkaaseen, jotta tämä valitsisi tutut kasvot kasvottoman sijasta.

 

Hyödyntämällä tarinoita markkinoinnissasi pääset eroon ominaisuus- ja faktalistoista ja pystyt luomaan muistiankkureita herättämiesi tunteiden ja asiantuntemuksen avulla. Tarinankerronnalla pääset myös osallistamaan asiakkaasi yrityksesi tarinaan ja auttamaan häntä kertomaan tarinaa rinnallasi.

Jos koet itsesi tylsäksi etkä usko, että tarinasi kiinnostaa kohderyhmääsi, muista, ettei tylsiä aiheita ole olemassakaan – on vain tylsiä kertojia.

3. Rakenna luottamusta

Luottamuksen rakentaminen ei ole koskaan ollut näin edullista tai helppoa. Mutta ei myöskään näin kilpailtua. Paras tapa rakentaa luottamusta on auttaa ihmisiä. Mitä useampaa autat, sitä enemmän jätät jälkiä tuottamastasi arvosta.

 

Sinut muistetaan siitä, minkälaista arvoa tuotat.

 

Mitä arvokkaammaksi muuntaudut kohderyhmällesi, sitä enemmän siitä riittää kerrottavaa. Vaikuttajan kannalta on parempi, että sinusta eteenpäin välittyvät tarinat koskevat tuottamaasi arvoa kuin vain ulkoisia ominaisuuksiasi.

Jokainen suosittelijasi lainaa sinulle oman sosiaalisen pääomansa. Kohtele siis ansaitsemaasi luottamusta kunnioituksella, koska luottamus on helppo menettää.

4. Herätä tunteita

Kun haluat jättää muistijälkiä, herätä tunteita. Jos haluat, että joku rakastaa sinua, silloin joku myös vihaa sinua.

 

Polarisoi erottautuaksesi massasta.

 

Tunne tulee aina ennen järkeä, niin päätöksenteossa kuin kanssakäymisessä. Jätä jälkiä, jotka jättävät sinusta ajateltavaa ja eteenpäin kerrottavaa. Kun ihmiset keskustelevat sinusta, he keskustelevat enimmäkseen herättämistäsi tunnereaktioista.

Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu, sanoo myös Vincitin Mikko Kuitunen. Näin erotetaan jyvät akanoista ja saadaan selville, ketkä oikeasti haluavat toimia kanssasi. Toisaalta Minna Patosalmi Ferroplanista vinkkaa olemaan mieluummin mulkku kuin lammas, jotta saat sen, mitä sinulle kuuluu. Toki tästä joku saattaa suuttua, mutta myös rakastuukin, ja siihen sinun kannattaa keskittyä.

5. Ole ihminen

Pahin sudenkuoppa on rakentaa täydellistä kiiltokuvaa ja unohtaa ihminen taustalle. Vasta särmä tekee ihmisestä kiinnostavan, ja jos keskityt psykopaattiseen itsekehuun kiillottamalla alati peilikuvaasi, jäät mieleen lähinnä narsistina. Vasta virheet tekevät ihmisestä inhimillisen, kiinnostavan ja samaistuttavan.

Usein käsketään olemaan aito ja hakemaan kaikessa aitoutta. Haluamme samaistua toisiin, ja jos olet olevinaan kuvankaunis kivipatsas, mistä siitä saisi kiinni. Aitous on kulunut klisee ja aitouden hakeminen on revennyt käsiin – todellisuudessa olisi parempi puhua inhimillisyydestä. Täydellisyys ei pääse suojamuureistamme läpi, mutta pystymme samaistumaan inhimillisyyteen, haavoittuvuuteen.

 

Samaistumme ihmisiin, ja paras keino olla ihminen on käyttäytyä inhimillisesti.

 

Olemmeko sosiaalisessa mediassa ja tilanteissa minäminäminä-kulmalla lateleva viisastelija vai antaudummeko aidosti keskusteluun, kohtaammeko vastapuolen ihmisenä vai vain välikappaleena? Vaikka numeroiden valossa aktiivisuus joka puolella kannattaa, ei siitä silti ole iloa pyrkimyksillesi, jos näyttäydyt vaan automaattisena robottina täyttämässä eetteriä.

6. Tunne kohderyhmäsi

Oletko kaikille kaikkea vai olisitko mieluummin paras jossain haluamallesi kohderyhmälle? Moni unohtaa matkan varrella, kehen on tekemässä vaikutusta, ja yrittää siten tarjota vähän kaikkea kaikille jäämättä mieleen mistään.

Paras tapa tulla merkittäväksi on valikoida, keneen halutaan vaikuttaa ja miten. Ketkä ovat palkanmaksajiasi, ketkä ovat tärkeitä vaikuttajia, jotka auttavat tavoitteisiisi pääsemisessä ja ketkä ovat tukijoukkojasi matkallasi vaikuttajaksi. Mitä tarkemmin tunnet kaikki osallistujat, sitä paremmin pystyt puhuttelemaan näitä eri konteksteissa.

Sinun tulee siis määritellä, mitä tavoittelet, keitä haluat puhutella, mikä on lähestymiskulmasi, miten haluat vaikuttaa ja ketkä voivat auttaa viestisi välittämisessä.

 

Sinun tulee löytää oma viiteryhmäsi, joka uskoo sinuun ja jakaa sanomaasi eteenpäin.

 

Asiantuntijoiden Akilleen kantapääksi muodostuu usein se, että yritetään vain vaikuttaa muihin asiantuntijoihin unohtaen palkanmaksajat yhtälöstä kokonaan. Tähän syyllistymällä sinulta puuttuu jatkuvasti mielenkiintoista kerrottavaa, koska kyllähän ”alalla kaikki tietävät”, käytät helposti palkanmaksajilta ylitse meneviä termejä ja toisaalta keskityt hengaamaan paikoissa, jossa palkanmaksajat ovat vähemmistö ja paikat notkuvat vain toisia asiantuntijoita tekemässä samaa kuin sinäkin. Tunne siis kohderyhmäsi löytääksesi oikeat ihmiset vaikutettavaksi ja keskity niihin.

7. Rakenna tulevaisuutesi

Suunnitellessasi tulevaisuuttasi tulet kuulemaan useasti, että ei henkilöbrändiksi niin vaan voi ryhtyä, tarvitaan sitä sun tätä. Vaarana on vaan, että kuunnellessa muiden tarinoita elät myös niissä etkä pääse rakentamaa omaasi. Muodosta siis selkeä visio, mitä ja miksi haluat olla, miten sinne päästään ja mitä se tulee sinulta vaatimaan. Sitten loppu onkin vain työtä.

Kaikki alkaa innostavasta visiosta, mikä haluat olla esimerkiksi viiden vuoden päästä ja miten haluat sinuun viitattavan. Totta kai voisit jättää tämän kaiken sattuman varaan, mutta kun olet päättänyt ottaa kohtalon omiin käsiisi lukemalla Henkilöbrändi-kirjaa, niin uskalla unelmoida suuresti ja päättää, miksi haluat tulla. Nimenomaan päättää, miksi haluat tulla.

 

Mikään saavuttamisen arvoinen ei tapahdu yhdessä yössä, mutta jos et ole valmis työskentelemään sen eteen, ei se todeksi muutenkaan muutu.

 

Esimerkiksi voit työssäsi rakentaa uraasi niin merkittäväksi työnantajallesi, että toimit käyttöliittymänä yritykseen. Olet se, jonka nimi muistetaan yrityksestä, kuten Henkilöbrändi-kirjassa lainatut vaikuttajat, ja se, kenen kanssa asiakkaat haluavat toimia. Henkilö, joka on rakentanut oman tarinansa ja muodostanut arvonsa ympäristölleen, saa yleensä enemmän palkkaa kuin muut ja on suojassa yrityksien yt-neuvotteluilta saaden päättää omasta tulevaisuudestaan.

8. Ole johdonmukainen

Valitse teemasi, joista haluat tulla muistetuksi, ja pidä niitä jatkuvasti esillä. Ei riitä, että teet vaan kiinnostavia asioita, jos niillä ei ole mitään linkkiä tulevaisuuden tavoitteisiisi.

 

Älä yritä keksiä itseäsi joka viikko uudestaan vaan ole johdonmukainen viestinnässäsi ja mieti, mistä haluat tulla muistetuksi.

 

Toisaalta valitse teemasi huolella, sillä ihmiset ovat kovia lokeroimaan toisia ajattelutyönsä helpottamiseksi, ja jos päädyt johonkin lokeroon ihmisten mielissä, sen uudelleenasemointi voi käydä työlääksi. Esimerkiksi Juhana Helmenkalastaja kertoi taannoin, kuinka hän on johdonmukaisesti kieltäytynyt antamasta haastatteluita bisnespukeutumisesta, joka on liitetty häneen sangen sitkeästi, jotta hän voisi loistaa valitsemallaan tiellä myynnin ja asiakaspalvelun parhaana valmentajana.

Vaikka olisi kivaa olla kaikessa asiantuntija, kannattaa valita taistelunsa ja lokeronsa, johon ihmiset sinut asettavat mielissään. Reilua? Ehkei, mutta todellista kylläkin.

Johdonmukaisuuden tulosten tulkitseminen on helppoa. Tuleeko nimesi mieleen kohderyhmissäsi, kun puhutaan valitsemistasi teemoista? Herättääkö nimesi ja asiantuntemuksesi luottamusta avaten uusia ovia? Jos nimesi tulee mieleen ja luo luottamusta jo ennen vuorovaikutusta, olen tehnyt oikeita asioita ja jos siihen on vielä matkaa, tiedät kulkevasi oikeaan suuntaan.

9. Rakasta palautetta

Paras palautehan on maksava asiakas. Et rakenna brändiäsi siksi, että olisit tunnettu, vaan siksi, että menestyisit. Yrittäjänä hyvä mittari on, meneekö osaamisesi kaupaksi hyvään hintaan. Osaavatko asiakkaat ostaa enemmän ja parempaan hintaan. Työntekijänä voit seurata, kuinka haluttu olet työmarkkinoilla, kuinka hyvää palkkaa saat ja kuinka mielipidettäsi kuunnellaan.

 

Kaikki viisaus ei asu sinussa.

 

Saatat innostua monesta asiasta ja toimia niiden eteen aktiivisesti, mutta et välttämättä herätä vastakaikua.

Vaikuttajaa kiinnostaa koko ajan enemmän, mitkä ajatukset resonoivat kohdeyleisössä, ja toisaalta hän saa kirjoitustensa myötä palautetta siitä, ymmärretäänkö hänen esittämänsä ajatukset hänen toivomallaan tavalla ja toisaalta kiinnostavatko ne.

Esimerkiksi voit kirjoittaa alasi kuumasta aiheesta omaan blogiisi ja jakaa postauksen eri kanavissa. Kannattaa vinkata blogipostauksesta tunnistamillesi vaikuttajille, alan ihmisille ja asiakkaillesi, joilta voit saada palautetta ajatuksistasi. Kun huomaat ajatuksen kantavan, kannattaa kertoa sisällöstä toisille bloggaajille tai medioille, jotka voisivat olla kiinnostuneita nostamaan ajatuksiasi esille.

Oma yhteisö tukee sinua monin tavoin, saat kaikupohjaa sisällöillesi, palautetta ja keskustelua sekä suositteluita. Yhteisön avulla yritykselläsi on ulkopuoleisia kannattajia ja tahoja, jotka auttavat yrityksesi asiantuntijoita kehittymään ja markkinoimaan rinnallasi.

Kannattaa kerätä ideoita ja palautetta asiakkailta keskitetysti ja systemaattisesti. Mitkä kysymykset nousevat asiakkailla useimmin esille ja mitkä aiheet huolettavat? Vastaavasti trendejä näkemyksen pohjalle voi haistella myös medioista, alan sidosryhmiltä, vaikuttajilta ja konsulteilta sekä kilpailijoilta.

10. Ole paras itsesi

 

Älä yritä rakentaa epäinhimillistä superihmistä, vaan päämäärätietoista vaikuttajaa, joka on suunnitellut oman tulevaisuutensa.

 

Sinä riität sellaisena kuin olet, saat vaan enemmän irti keskittämällä resurssisi asioihin, joita haluat elämääsi päivittäisen ajelehtimisen sijasta.

Minäkuvasi ja tekosi arjessa määrittävät, kuka olet. Jos haluat olla jotain enemmän tai parempaa, voit uusiutua vain uutta tekemällä. Mieti, mihin aikasi käytät, tullaksesi paremmaksi vai tekemällä sitä samaa, mitä olet aina ennenkin tehnyt. Paranna jatkuvasti saamiesi kokemusten mukaan, niin olet joka päivä parempi itsesi.

Viimeisen käskyn tärkein soveltamisalue on olla oma itsesi. Älä tee samaa, kuin kaikki muut, vaan raivaa oma tiesi. Kaikesta, jopa hyvästä sisällöstä, on ylitarjontaa. Erottautuja laittaa persoonansa peliin ja luo näkemyksillään merkitystä. Heittäydy, ole avoin, kerro, julista ja auta. Siitä sinut muistetaan. Sinä riität, kunhan levität siipesi.

Jarkko Kurvinen

Jarkko Kurvinen

Kasvujohtaja palveluna

Tietokirjailija

Lisää vaikuttajalta Jarkko Kurvinen


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi