Bonfire.fi

Humanistina bisneksessä

Koko työurani olen ollut yrityselämän palveluksessa. Olen koulutukseltani humanisti ja vaikka liike-elämän lainalaisuudet ovat käyneet työn kautta tutuiksi ja ne suurelta osin allekirjoitan, välillä olen kokenut erillisyyden tai tyhjyyden tunteita. Onko kaiken päämäärä aina vain lisämyynti? Voitaisiinko viivan alla tarkastella muitakin asioita? Mitä ne voisivat olla?

Vuonna 2009 päätin keskittyä vastuuviestintään. Asia puhutti asiakkaiden keskuudessa ja tajusin, että joku iso sivu yritysten ajattelu- ja toimintatavoissa on alkanut kääntyä. Ymmärsin myös, että aiheesta ei ole alkumetreillä oppikirjaa, vaan kyseessä on enemmänkin yhteisiin sanattomiin sopimuksiin perustuva kulttuurin muutos. Perustin LinkedIn:iin Vastuulliset viestijät -ryhmän, joka heti alkoikin kerätä jäseniä. Aihe selvästi kiinnosti monia – haettiin tietoa, näköaloja, ajatustenvaihtoa. Kannettiin vastuullisuuden lippua.

Kun kyseessä on aidosti tärkeä asia, se ei koskaan voi olla yhden ihmisen show. Yhteisyys; yhdessä oppiminen ja tekeminen, on asenteiden ja kulttuurin ytimessä. Me ajattelemme näin, me toimimme näin.

Mietin, oliko tällainen osallistava ja kuunteluun sekä vuoropuheluun tähtäävä lähtökohta humanistin tapa toimia? Liike-elämässä esimerkiksi vastuuviestinnän saralla vasta viime vuosina yhdessä kertominen on alkanut yleistyä. Sitä ennen vallalla on ollut solismi ja yksilölajien kilpa paremmuudesta ja enemmyydestä.

Uskon, että pandemia osoittaa ainakin sen, että yksin emme selviä näin kolossaalisista poikkeusajoista. Siksi yksin toimiminen ei ole suurinta viisautta niin sanottuina normaaleinakaan aikoina. Kun muutos vyöryy yli, etkä ole muistanut kavereita (liike-elämän kielellä ”hoitanut sidosryhmäsuhteita”), jäät yksin. Ja vaikka voit kuvitella pärjääväsi yksin kaikissa tilanteissa, pitkittynyt kriisi on karvas lääke päinvastaisen teroittamiseksi.

Vastuullisuus on koettu joskus vaikeaksi ja raskaaksi aiheeksi. Raskaus liittyy kai enimmäkseen mittarointiin ja raportointiin – mutta myös kantaaottava johtajaviestintä, esiin astuva ihmisten puhuttelu omilla ajatuksilla, koetaan usein työlääksi. Pitääkö tässä siis nyt oikeasti olla jotain mieltä ja sanoakin se vielä? Kyllä, vastuullisuus pakottaa miettimään ja vieläpä uudestaan – ei vain myynnin vaan ympäristön, ilmaston, ihmisten ja kestävän talouden kannalta.

Meillä ihmisillä on usein taipumus tehdä asioista kovin vaikeita. Olen usein sanonut, että vastuullisuus on laji, missä voitetaan, kun kaikki ovat maalissa. Tämä lienee yksi raskaaksi koettu kohta vastuullisuudessa. Miten voi voittaa, jos kaikki muut voittavat myös – ajatus on perinteisen bisneslogiikan mukaan absurdi ja saavutus kuulostaa lohdutuspalkinnolta.

Humanistille kuva avautuu näin: jos emme toimi edes ilmiselvien uhkakuvien ehkäisyssä yhdessä tieteen ohjaamaan suuntaan, meillä kenelläkään – sinullakaan ja sinun yritykselläsi – ei ole toimintaedellytyksiä tulevaisuudessa. Meillä on juuri nyt, vielä, mahdollisuus oppia ja muovata omaa toimintaamme yhdessä.

Tuntuu, että liike-elämä ei aina näe maailmaa ympärillään. Nyt viimeistään se olisi nähtävä. Ehkä juuri siihen tarvitaan humanisteja.

Nina Alivirta

Viestinnän, vastuuviestinnän ja sisältötuotannon asiantuntija

Lisää vaikuttajalta Nina Alivirta


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys