Hype, markkinointi ja myynti

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Muistan kun vanhin lapseni oli kuusivuotias ja ajelimme jalkapallokoulusta kohti kotia. Hän oli käynyt siellä kahdesti ja takapenkillä alkoi avautuminen: “Iskä, miksi se valkka huutaa koko ajan että hyvin menee, hyvin menee? Eihän me nyt vielä niin hyviä olla?”

Kehumiseen suhtaudutaan monella tavalla. Itse kuulun siihen sukupolveen, tai ainakin elinpiiriin, jossa ylisanat olivat lähinnä noloja. Asioista annettiin tunnustusta, jos siihen oli aitoa aihetta. Se kuului jotenkin kulttuuriin, että ei yritetä olla enempää kuin oikeasti ollaan, eikä varsinkaan syyllistytä itsekehuun.

Moni yrittäjä on ikäiseni tai minua vanhempi. He ovat tottuneet kertomaan asioista totuudenmukaisesti. Markkinoinnin ylisanoja on varottu, sillä ei ole haluttu luvata jotakin, mitä ei pystytä toimittamaan. Suuret lupaukset ovat olleet showta, jota torilla pidettävien markkinoiden helppoheikit ja muutamat hullut yrittäjät ovat heitelleet.

Maailma on kuitenkin, ainakin toistaiseksi, muuttunut. Uusi aikakausi on tuonut hyväksyttäväksi sen, mitä ennen välttelimme. Elämme hyväksytyn hypettämisen aikaa ja se on jokaisen markkinoijan syytä ymmärtää. Jos siihen peliin ei halua lähteä, pitää hyväksyä se, että oman bisneksen kasvu on hitaampaa kuin hypettävän naapurin.

Hypettäimnen on kirosana, jos se tosiaan jää hypettämiseksi. Hypettäminen on ylisanoja ja tappiin vietyjä lupauksia asioista. Lupauksia jostakin, mitä ei vielä ole, mutta uskotaan että se saadaan valmiiksi silloin, kun asiakas sen haluaa. Hypettämisellä luodaan kysyntää ja tehdään tarvittaessa olemattomasta oleellista. Hypettämällä myydään niin palveluita kuin konkreettisia tuotteita. Leimallista on se, että asioiden todenperäisyyttä ei pystytä aukottamasti todistamaan, ennen kuin asiakkaat ovat jo ottaneet asian laajasti omakseen. Ilmiö syntyy ennen kuin siihen liittyviä lupauksia pystytään tarkistamaan.

Kun ilmiö on syntynyt, vakuuttamisen kärjeksi otetaan vanha kunnon myynti. Miljoona ostavaa asiakasta ei kaikki voi olla väärässä.

Eihän?

Sosiaalisen median aikakausi on tuonut hypettämiselle ihan uuden tason. Sosiaalinen media on luonut kentän, jossa hypettäminen voidaan muuttaa systemaattiseksi toiminnaksi. Keinoja ovat esimerkiksi viraaliksi leviävät viestit ja samanmielisten luomat selkääntapautusryhmät, joissa oleellisinta on kaverin bisneksen tukeminen. Yleisöjä rakentamalla voi luoda niin voimakkaan tiedonvälityskanavan, että kukaan ei pysty pistämään vastaan, ennen kuin on myöhäistä.

Hypettäminen on nykyajan rohkein markkinoinnin muoto, enkä suosittele sen välttelemistä, vaikka sillä onkin negatiivinen klangi. Sodassa pitää käyttää keinoja, joita vastustajatkin käyttävät. Vain tyhmä jättää hyödyntämättä keinoja, joista on hyötyä.

Kaikille olisi hyödyksi, jos hypettämiseen lähtisivät mukaan myös ne, joilla on kaikista rautaisin osaaminen ja kaikista parhaat palvelut ja tuotteet. Se loisi uuden benchmarkin kaikelle hypettämiselle. Se pakottaisi kaikki hypettäjät todelliseen kilpailuun, jota he eivät tällä hetkellä aina joudu kohtaamaan.

Uskon siihen, että läpinäkyvyys palveluiden laadusta lisääntyy tulevaisuudessa, mutta en usko, että kiltti hissukka pärjää markkinoinnissa sen seurauksena yhtään sen paremmin kuin tälläkään hetkellä. Kauppaa tekevät tulevaisuudessa ne, jotka tekevät rohkeita lupauksia, konkretisoivat lupauksensa ja kykenevät oikeasti toimittamaan sen minkä lupaavat.

Jaa

Vaikuttajasta

Pasi Sillanpää

Strategisti
Kuudes Aisti Oy
#strategia #markkinointi
#viestintä

Strategiatyön ja markkinoinnin ammattilainen Pasi Sillanpää tuntee erottuvien strategioiden ja markkinointikonseptien lainalaisuudet. Hän tuntee strategiatyötä tiedon jalostamisesta ja päätöksenteon kautta toimeenpanoon. Pasi sekä auttaa yrityksiä tekemään parempia päätöksiä ja johtamaan muutosta että puhuu ja kirjoittaa aktiivisesti aiheen ympäriltä.

Jätä kommentti

TILAA BONFIRE.FI -UUTISKIRJE!

Saat sähköpostiisi joka kuukausi bisneselämän ajankohtaisimmat puheenaiheet ja kiinnostavimmat sisällöt!