Bonfire.fi

Hypen toisella puolella

Jussi Muurikainen

Tarkoitukseni oli kirjoittaa teksti mobiilimaksamisesta.

Olen toiminut useissa startupeissa perustajana, neuvonantajana ja omistajana, ja pyörinyt milloin missäkin tapahtumassa levittämässä finanssisektorin digitalisaation ilosanomaa. Viimeiset viisi kuukautta olen työskennellyt fintech-startup Kleverin viestintäjohtajana, ja kalenteri on palavereja pullollaan.

Kun vihdoin saan hetkiseksi istahtaa työpöydän ääreen ja aloittaa tämän tekstin kirjoittamisen, silmäni karkaavat Messengeriin ja Whatsappiin, puhelin soi. Ja soi. On jo iltamyöhä, huomenna pitäisi taas palata tien päälle.

Parin keskeytyneen yritykseni jälkeen myönnän itselleni, että tältä arki digistartupissa oikeasti näyttää. Lehtijuttujen ja Facebook-hehkutusten takana piilee pitkiä työiltoja, satoja puheluja ja tuhansia ajettuja kilometrejä. Viikonloppuna saunassa saattaa olla uupunut olo, mutta onnellinen, sillä minulle tätä palkitsevampaa työtä on vaikea kuvitella.

Me kaikki tasapainoilemme perheen, hyvinvoinnin ja työn välillä. Mietin, että sellaisesta blogikirjoituksesta lukijat saattaisivat kiinnostua. Ehkä jopa enemmän kuin mobiilimaksamisesta. ?

Joten tämä blogi on katsaus viikkooni. Kulissien taakse, hypen toiselle puolelle. Tervetuloa mukaan.

Sunnuntai

Äitienpäivä. Vierailen kotona Laukaassa. Vietän tunnin tunnelmoiden äitienpäivää, jaan aurinkoiset äitienpäiväonnittelut kuvineen Facebookiin.

Loppupäivän vietän Kleverin yritysesittelyä hioen Invesdor-rundin hakemukseen. Normaalisti vältän viikonlopputyötä, mutta tämä keissi on erityinen ja saa pidemmänkin uran tehneen jännityksiin.

Maanantai

Arkiviikko alkaa. Kotona Jyväskylässä ollessani aamurutiineihini kuuluu nykyään aamusauna. Lauteilla kerään ajatukseni ja valmistaudun tulevaan päivään.

Ensimmäinen kokous on Kleverin viikkopalaveri, johon osallistun tyypillisesti etänä Google Meet-videopuhelun kautta. Toimii oikein hyvin. Siellä käydään läpi tiimin kuulumiset, viikon tavoitteet ja menneen viikon tunnelmat.

Keskimäärin muuten otan meidän viikkoja starttaavat palaverit saunan lauteilta, mute-nappia näpytellen Bosen vastamelukuulokkeet päässä istuen. Onneksi Bose tekee kestäviä kuulokkeita. Ja keskimäärin muistan myös jättää videon pois päältä, olosuhteista johtuen. ?

Olen sopinut Kleverin perustajien Jeanetten ja Simonin kanssa, että työtäni seurataan työtuntien sijaan tuloksilla. Aikatauluni on syytä olla vapaa, sillä tässä vaiheessa uraani en jaksa enää elää raportointihelvetissä. Homma on toiminut kertakaikkisen loistavasti.

Seuraavaksi käyn #BSFestival18 -porukan kanssa lounaalla Jyväskylän Figarossa. Olen kolmatta kertaa mukana järjestämässä Jyväskyläläistä yrittäjyystapahtumaa. Sekä Kleverin että #BSFestival18:n vuoden tärkeimmät ja kiireisimmät viikot ovat nyt edessä.

Iltapäivän palavereiden jälkeen hyppään autoon ja ajan Jyväskylästä Vaasaan. Yhdeksältä tsekkaan itseni sisään AirBnb-kämppään ja painun pehkuihin.

Tiistai

Aurinko paistaa kuten Vaasassa kuuluukin. Vietän pitkälti koko päivän Kleverin toimistolla. Sparrailemme uuden hallituskandidaatin ja neuvonantajan, Mats Wolontiksen kanssa.

Työpajan jälkeen palaan Vaasan väliaikaiskotiini päikkäreille. Koska en seuraa perinteisiä toimistoaikoja, saatan välillä kiriä unta iltapäivisin. Startup-elämän hienous ja kirous on se, että töitä tehdään silloin kun energia ja luovuus virtaa eikä silloin kun kellokortti raksuttaa.

Herätessäni ryhdyn taas hommiin, sillä päivän työpajan pohjalta on syntynyt tarve muutamaan muutokseen Kleverin yritysesittelyssä Invesdorille. Invesdorin kautta avautuva mahdollisuus osakeantiin on meille tosi iso juttu, joten tätä ei haluta mokata. Työstän esitystä loppuillan.

Puolenyön aikaan jaan kalvot muille johtoryhmän jäsenille kommentoitavaksi. Ja eikun takaisin nukkumaan.

Keskiviikko

Herätyskello soi vähän ennen kuutta. Kalenterin mukaan suunnitelma on ajaa Ouluun tapaamaan Lauri Salovaaraa.

Lauri on perustanut mediahuomiota saavuttaneen projektin “Miljonääriksi 500 päivässä”. Hän on valinnut sadoista hakemuksista kahdeksan yritystä, joiden kanssa hän tekee yhteistyötä omistusta vastaan. Klever on yksi niistä firmoista.

Viestitellessäni Laurin kanssa aamulla päädymme siirtämään tapaamista, koska viikkoni kokonaisuus näyttää niin täydeltä. Suunnitelmat muuttuvat, siinä ei ole mitään erikoista.

Ryhdyn ajamaan Oulun sijasta takaisin Jyväskylään. Mietin aina rattiin istahtaessani mitä töitä voisin tehdä, kenelle voisin soittaa. Näin ajomatkat Vaasa-Helsinki-Jyväskylä akselilla menevät käytännössä koko ajan puhelimessa. Yritän hyödyntää näennäistä luppoaikaa mahdollisimman hyvin.

Saavuttuani Jyväskylään kurvaan Huipulla Tuulee -tapahtumaan, jossa käyn kuuntelemassa Trainers Housen Marc Mobergin puheen. Tapaan jonkin sortin idolini Jari Sarasvuon, vaihdetaan kuulumiset ja jutellaan yrittäjyydestä. Jari muistuttaa ilmiöstä, jossa yrittäjät pyrkivät viimeiseen asti välttämään kompastumisia, vaikka ne omalle kohdalle osuessaan kasvattavat meitä ihmisinä. Jep jep. Been there, done that. Toivon, että Case Balancion teki minusta paremman ihmisen. Uskon itse niin.

Tapahtuman jälkeen palaan väsyneenä kotiin. Suunnitelmani oli jatkaa Invesdorin alustan päivittämistä illalla, mutta tunnen tarpeen hengähtää. Soitan Jeanettelle, joka antaa minulle vapaaillan. Oman kropan kuunteleminen on monesti palautumisen kannalta tärkeää.

Torstai

Kotitoimistopäivä. Ensimmäistä kertaa Kleverillä aloittamisen jälkeen saan mahdollisuuden käydä kulukorvauksia läpi. 5 months, zero administration. Etsin kuitteja kuluista kaiken maailman taskuista, tiliotteilta, kuvista ja sähköposteista. Samalla ehdin miettiä, mitä kaikkea viimeisen viiden kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua. Ja miksi edelleen pitää olla paperikuitteja vuonna 2018. Onneksi paperilaskujen puolella on nyt oma ja Kleverin missio: ei enää, ei niitä.

Yritän olla mahdollisimman offline enkä osallistu päivän aikana yhteenkään sisäiseen palaveriin. Ilmoitan jopa Facebookissa etten ole käytettävissä. Seuraus: 30+ vastaamatonta puhelua, 150+ viestiä eri kanavissa. Normipäivä.

Pesen hallintopäivän taustalla ainakin kolme koneellista pyykkiä, tyhjennän jääkaapista vanhaksi menneet ruoat ja soitan talon remonttiin liittyvän puhelun. Tänään on niin sanottu haltuunottopäivä. Näitäkin tarvitaan.

Haltuunotosta puheen ollen, tapaan entisen korkeushyppääjä Kaisa Wallinheimon. Kaisa toimii LeWELL-nimisessä yrityksessä hyvinvointipäällikkönä ja teemme sopimuksen yksilövalmennuksen aloittamisesta.

Kun elämä on tällaista auton ratissa istumista, haluan tukea oman kuntoni ylläpitämiseen. Kaisan kanssa asetamme tavoitteet seuraavalle neljälle viikolle treenin, syömisen ja unen suhteen. Viikolla teen kaksi omaa treeniä, ja lauantaina odottaa ensimmäiset yhteiset treenit.

Perjantai

Herään viideltä, tuntia ennen herätyskelloa. Hyvä juttu, ehdin käymään aamusaunassa.

Lähden ajamaan kohti Helsinkiä tyhjällä vatsalla, luottaen aamupalaverin aamiaistarjoiluihin. Edessä on varsinainen kokousmaraton.

Ajan ensimmäisenä Suomen Pankkiin keskustelemaan eräästä fintech-tapahtumasta. Päädyn kuitenkin käymään Metro Areenalla Myyntikapina-tapahtumassa tapaamassa ex-kollegaa aivan muissa merkeissä, koska Suomen Pankin tapaaminen siirtyy about 10 minuuttia ennen sen alkua. Mietin, että great, kannatti herätä viideltä, ja olisi sittenkin kannattanut syödä se aamupala. Saamme sovittua seuraavan tapaamisen vasta elokuulle.

Hieman yhdentoista jälkeen alkaa mediayhteistyökumppanuuden puhelinpalaveri. Käyn palaverin ajaessani erääseen pankkiin keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista Kleverin kanssa.

Iltapäivän vietän fintech-tapahtuman perustajien suunnittelupalaverissa Helsingissä, jonka jälkeen ajan takaisin Jyväskylään. Ajomatkan aikana osallistun vielä Invesdoriin liittyvään puhelinpalaveriin.

Huh. Onneksi tykkään olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, se antaa minulle energiaa.

Ja niin koittaa ansaittu perjantai-ilta! Lähden ystävieni seurassa Jyväskylän keskustaan Yläkaupungin Yö -tapahtumaan pyörimään.

Lauantai

Nukun niin pitkään kuin uni maistuu.

Tapaan Kaisa Wallinheimon ensimmäisten yhteisten treenien merkeissä Harjun portailla. Ja hiki virtaa. Vaikka mieli on viikolla juossut maratonia, jalat ei niinkään. Kroppa kiittää porrastreenistä, vaikka siltä ei portaikon yhdeksännellä kierroksella varsinaisesti tunnu.

Sunnuntai

Isiviikko alkaa! Tytöt ovat viettäneet edellisen viikon Kroatiassa äitinsä kanssa. Päivä kuluu tytärten matkakertomuksia ja kikatusta kuunnellen.

Sunnuntai-iltana on hyvä suunnata katse tulevaan viikkoon. Olen tyytyväinen siihen, että vietän koko tulevan viikon tyttöjen kanssa Jyväskylässä. Työntekoni seuraa samaa kaavaa; ensin spurtataan, sitten palaudutaan. Molemmat osat ovat yhtä tärkeitä. Elämän kontrastit tekevät siitä mielenkiintoisen ja palkitsevan. Näin työ, vapaa-aika, perhe ja oma terveys muodostavat koneiston, joka ruokkii hyvinvointia.

Käydessäni nukkumaan odotan maanantaita jo innolla. Sain varmistuksen siitä, että viime viikon työmme perusteella Klever pääsi siihen viiteen prosenttiin, joka Invesdoriin pyrkivistä yhtiöstä pääsee alustalle hakemaan kasvuunsa uutta pääomaa. Tämä on todella hieno juttu, sillä nyt pääsemme osallistamaan kaikki halukkaat Kleveriin julkisen osakeannin merkeissä. Ja vaikka tämä on virstanpylväs itsessään, niin nyt se duuni vasta alkaa!

Jussi Muurikainen

Jussi Muurikainen

Liquido.vc

Founder, CEO

Puh. +358 50 567 3100

Lisää vaikuttajalta Jussi Muurikainen


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys