Hyvä, paha muovi – muovin tehokas kiertokulku vaatii teknologista kehitystä ja uusia raaka-ainelähteitä
Edellisessä Bonfire-blogissani pohdin keinoja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Maailman materiaalivirrat kiertävät ainoastaan 8,6 prosenttisesti, ja uusia keinoja tarvitaan, jotta voimme saavuttaa tasapainon elinympäristömme kanssa. Tässä kirjoituksessa pureudun erityisesti muovin kierron haasteisiin.
Muovi on yhteiskunnalle äärimmäisen tärkeä materiaali, jonka käytöllä saavutetaan monia hyötyjä. Muovisten pakkausten avulla vähennetään merkittävästi ruokahävikkiä. Sillä kevennetään myös ajoneuvojen rakennetta, jolloin säästetään polttoaineen kulutuksessa. Eräässä tutkimuksessa arvioitiin, että jos muovit korvattaisiin täysimääräisesti vaihtoehtoisilla materiaaleilla, hiilidioksidipäästöt jopa nelinkertaistuisivat näissä arvoketjuissa.
Muoviin liittyy kuitenkin paljon ongelmia: merien roskaantuminen ja fossiilisten luonnonvarojen, pääasiassa öljyn, käyttö. Muovi onkin siis yhtä aikaa hyvä ja huono materiaali riippuen tarkastelukulmasta. Tämä tekee muoviongelman ratkaisusta haastavaa. Varmaa on kuitenkin se, että muovin demonisoinnilla ei päästä kohti kiertotaloutta.
Muovinkierrätystä täydennettävä edistyneemmillä teknologioilla
Suomessa kuluttajamuovien keräys alkoi isossa mittakaavassa vasta vuonna 2016, ja erilliskerätyn muovin määrä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kuluttajamuovit sisältävät paljon erilaisia muovilajeja, joista osa on helpompia ja osa vaikeampia kierrättää. Käsiteltävän materiaalin määrän kasvaessa myös haastavampien muovien määrä on kasvanut. Niiden lopputuotteille on markkinoilla heikosti, jos lainkaan, kysyntää. Tämä on vaikuttanut myös kierrätysprosenttiin, joka tällä hetkellä mekaanisesti kierrättäen (kierrätys, jossa materiaalin kemiallinen rakenne pysyy samana) on Suomessa noin 37 %. Euroopassa laitoksen teknisistä valmiuksista riippuen päästään tyypillisesti noin 50 % kierrätysasteisiin – laadukkaita tilastoja kierrätysasteista on tosin huonosti saatavilla.
Euroopassa on aiemmin esitelty muoville nykyistä selvästi korkeampia kierrätysasteita, mutta se on saatu aikaan pääasiassa viemällä haastavat muovijakeet Aasiaan. Siellä iso osa muovista on päätynyt luontoon ja sitä kautta meriin. Suomesta sen sijaan kuluttajamuovia ei ole ikinä päätynyt Aasiaan vaan kierrätyskelvoton muovi on hyödynnetty energiana.
Mekaanista kierrätystä virittämällä ja kysyntää regulaation kautta vahvistamalla, voidaan tulevaisuudessa kuluttajapakkausmuovissa päästä 50–70 % kierrätysasteeseen. Tämäkään ei kuitenkaan riitä, jos haluamme elää todellisessa kiertotaloudessa.
Jatkossa mekaanista kierrätystä on täydennettävä edistyneemmillä teknologioilla. Vaihtoehtoina ovat muun muassa kemiallinen kierrätys tai jätteenpoltto yhdistettynä hiilidioksidin talteenotolla ja hyötykäytöllä (CCU). Nämä teknologiat sietävät huomattavasti paremmin heterogeenisia epäpuhtaita muoveja, jolloin nekin voidaan saada materiaaleina kiertoon.
Toisena merkittävänä mahdollisuutena on kysynnän vahvistaminen regulaation keinoin. Tällä hetkellä muovien keräys- ja kierrätystavoitteista on säädetty EU:ssa lailla, mutta kierrätysmuovien käyttö on vapaaehtoista. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa EU:ssa kerätään mittavia määriä muovia, jolle ei ole markkinoilla kysyntää. Asiaa voisi ratkoa esimerkiksi sekoitevelvoitteella, jonka myötä tiettyjen muovituotteiden ja -pakkausten tulisi sisältää osuus kierrätysmuovia.
Kohti kestävämpää muovin valmistusta
Sen lisäksi, että muovit tulisi saada täysimääräisesti kiertämään, myös muovien raaka-aineet pitäisi saada kestäviksi. Tällä hetkellä valtaosa muoveista valmistetaan fossiilisista raaka-aineista öljyn jalostuksen sivutuotteena. Maailman pyrkiessä kohti hiilineutraaliuutta vuonna 2050 muovejakaan ei voida valmistaa enää perinteisin keinoin.
Mistä sitten korvaavat materiaalit? Mikäli uudet teknologiat saadaan käyttöön, kierrätetyllä muovilla voidaan tulevaisuudessa kattaa merkittävä osa muovin tarpeesta. Tämän lisäksi jää kaksi mahdollista raaka-ainelähdettä: biomassa ja hiilidioksidi.
Biomassan haasteena on sen riittävyys. Kestävästi tuotettua biomassaa tarvitaan moniin eri tarkoituksiin, esimerkiksi ruoan tuotantoon, joten sen käyttöä ei voida määrättömästi lisätä. Sitä tuleekin riittämään vain hyvin pieneen osaan muovien tarpeista ja se jäänee niin sanotuksi niche raaka-aineeksi. Muu tarvittava muovi tullaankin todennäköisesti valmistamaan suoraan hiilidioksidista: ensi vaiheessa ottamalla talteen hiilidioksidi teollisuuden aloilta, joissa sitä vääjäämättä syntyy (esim. metsäteollisuudessa, jätteenpoltossa, sementtiteollisuudessa), ja myöhemmin myös talteenotto suoraan ilmasta tullee kannattavaksi ratkaisuksi.
Muovien kierrossa on siis vielä paljon haasteita, mutta ratkaisut kuitenkin orastavat jo horisontissa. Yhteiskunnan kannalta kestävään ratkaisuun ei päästäkään muovia demonisoimalla tai pyrkimällä muovista kaikin keinoin eroon. Näin toimimalla todennäköisesti vain pahennetaan ilmastokriisiä. Sen sijaan on laitettava riittävästi panoksia todellisen kierron mahdollistamiseksi uusien teknologioiden, raaka-ainelähteiden ja regulaation keinoin.
Kalle Saarimaa
Tana Oy
Toimitusjohtaja
Kalle Saarimaa on itseohjautuvuuteen uskova, uudistava kasvun johtaja, jolla on laaja-alainen osaaminen ja näkemys kiertotaloudesta ja vihreästä siirtymästä. (kuva: MySpeaker)
Lisää vaikuttajalta Kalle Saarimaa
Lisää kategoriasta Kestävä kehitys