Ideoita luovalla joutenololla

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Kohtaamisia-sarjassa Papula Business Centerin Community Manager Saara Salo kirjoitti mainioita asioita siitä, miten face-to face kohtaamisilla saadaan aitoja fiiliksiä aikaan ja miten niistä voi syntyä todella huikeita asioita.

Tunnustamme heti, että olemme vähän teknologiafriikkejä siinä mielessä, että uskomme vahvasti teknologian lisäävän kommunikaatiota tekemällä yhteydenotoista helpompia ja esimerkiksi kalenterista pitkälti riippumattomia. Nykytekniikalla saamme hoidettua paljon viestejä ja asioita tehokkaasti. Helposti uskomme, että kaikenlaisten asioiden hoitaminen sujuu samanlaisella tehokkaalla tavalla.

Miten ideat ja innovaatiot oikein voivat saada alkunsa; niitä kun tarvitaan liiketoiminnassa koko ajan? Uuden luonti ja ideointi tyssää monesti, kun kiireessä pitäisi keksiä uusia idea tai kehittää asiakkaalle innostava konsepti. ”Ei kukko käskien laula” tiesi jo vanha kansa! Kiire jumiuttaa aivot.

Tylsyys ja tyhjä pää on monesti aliarvostettu elementti ideoinnille. Moni on varmasti kokenut tylsyyden voiman lasten kanssa. Kun vaikkapa sateisena kesäpäivänä kuuluu ”mulla ei ole mitään tekemistä” ja jos aikuinen ei lähde heille tekemistä keksimään, niin kohta kun kurkkaa lastenhuoneeseen, siellä on melkoinen luomisprosessi käynnissä.

Kuinka usein me työssä altistamme itsemme tylsistymiselle ja laiskuudelle? Ja uskomme, että tylsistyminen ja laiskuus johtaisi hyviin asioihin? Joutenolo ja toimettomuus eivät perinteisesti ole kuuluneet luterilaisen työkulttuurimme hyveisiin. Uskaltaisimmeko olla ja hengailla vaan toimistolla tai coworkingtilassa, kohdata ihmisiä sattumalta ja katsoa, mihin se voisi johtaa. Tai jos meillä on vaikka asiakasprojekti työn alla, uskallammeko työstää sitä ilman organisointia ja konseptointia. Laittaa otsikon seinälle ja katsoa mitä siitä voisi syntyä tai ketä näkyvillä oleva otsikko puhuttelee ja minkälaista keskustelua syntyy? Tottakai asioilla, varsinkin asiakasprojekteilla, on aikataulunsa, mutta useinhan me teemme asioita viime hetkessä ja deadlinen ajamana. Entä jos seuraavan kerran otammekin ideoinnin työn alle heti, mutta tällä no agenda -hengellä ja katsomme mitä vapaampi ja laiskempi työtapa tuottaa. Ainahan on sitten plan B eli se viime tippa, jolloin voimme tehdä asian kuten yleensä!

Eli summasummarum, komppaamme Saaraa kohtaamisten tärkeydestä, mutta haluamme lisätä vielä ”asiattomien” eli no agenda -kohtaamisten potentiaalin. Haastamme teidät kaikki kokeilemaan tätä yhteisen joutenolon voimaa!

Niko Herlin, Futurist, partner

Kirsi Kostia, CEO, partner, Dr.

Great Minds Oy

*Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Papula Business Centerin kanssa.

 

 

 

 

 

Jaa

Jätä kommentti