Ihan Diginä #12 – Jutellaanko hetki markkinointiteknologioista? | Ihan Diginä Mika Tiaisen kanssa

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

”Asennetaan HubSpot nappailemaan niitä liidejä” on pahin lausahdus, mitä markkinoinnin automaatiota asiakkaalle tarjoava ihminen voi kuulla.

Automaatiojärjestelmä ei ole oikotie onneen, vaan pikemminkin huoltoasema, jolta myyjät käyvät tankkaamassa liidejä osoitekirjaan!

Tänään Ihan Diginä -sarjassa haastateltavana on markkinointiteknologioiden asiantuntija, Liana Technologiesin kasvu- ja markkinointijohtaja Mika Tiainen! Mika on ollut myyntimies kehdosta asti ja ura on alkanut kauppojen käytäviltä Pepsodentia kaupustellen (tarinan mukaan hammastahnaa on kaupattu erään Verkkisläisen kanssa) edeten Stockmannille kuluttajamyyntiin ja Nokian komponenttimyyjän kautta Lianalle.

Kasvu- ja markkinointijohtajana Mikan työnkuvaan kuuluu laadukkaiden liidien tuottaminen myyjille oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja markkinointiteknologiat ovat siinä vahvassa roolissa. Teknologioiden ja F2F-myynnin yhdistäminen on hyvinkin mahdollista ja suotavaa, sillä kylmäsoittelulla on oma rajansa, mihin asti sen tekeminen on kannattavaa. Massat saa kiinni kätevästi esimerkiksi uutiskirjeillä. Eihän kukaan ala soittelemaan uudesta tuotteesta kaikille asiakkaille yksi kerrallaan, tai ainakaan toivottavasti kukaan ei tee niin!

Markkinointiteknologiat eivät tosiaan ole oikotie onneen eikä se HubSpot nappaile niitä liidejä sieltä itsekseen, ellei lähtökohdat ole kunnossa. Verkkosivujen tekninen ja sisällöllinen toteutus täytyy olla kunnossa ja sivustolla on oltava asiakasta kiinnostavaa ja koukuttavaa sisältöä, jotta ihmiset jäävät koukkuun ja antavat omat tietonsa markkinoijille. Näin GDPR-aikakautena ketään kun ei noin vain tunnisteta, ellei sille anneta lupaa evästeiden kautta!

Asiaa pursuava haastattelu on aina vaikea niputtaa muutamaan asiaan lopuksi, mutta tässä ovat Mikan tuliset, timanttiset teesit siihen miten liidihanat avautuvat ja myynti soljuu!

🔥 Tunnista asiakkaat. Kaikki viestintä ei edelleenkään sovi kaikille!

🔥 Tunnista myyntiorganisaatiot. Mikä on se ongelma, miksi myynti ei suoriudu 100 % kapasiteetilla?

🔥 Ole valmiina kylmäsoitteluun. Vaikka järjestelmät ovat ajossa, kylmäsoittelu ei ole kuollut. Myyntityö on tehtävä jossain vaiheessa ja kylmäsoittelu toimii edelleen!

Tsekkaa kaikki Ihan Diginä -jaksot Verkkiksen YouTube-kanavalta!

Jaa

Vaikuttajasta


Toimitusjohtaja, sanansaattaja
Verkkoasema Oy
#Moderni markkinointi
#Moderni myynti

Kommentointi on suljettu