Bonfire.fi

Ihan Diginä #15 – Miten rakennat menestyvän myyntitiimin? | Ihan Diginä Johannes Karjulan kanssa!

Mistä erotat huippumyyjän ja huippumyyjää esittävän myyjän?

Kassaan kertyvistä euroista ja kaupoistahan sen huippumyyjän erottaa huippumyyjää esittävästä. Joskus se kaikista kovaäänisin ja isoimmalla presenssillä esiintyvä ihminen ei ole kaikista kovin kaupantekijä!

Jälleen ollaan Ihan Diginä ja tällä kertaa olen saanut houkuteltua vieraaksi Johannes Karjulan! Johannes tunnettaneen parhaiten Trustmaryn perustajana ja toimitusjohtajana, mutta miehellä on monta muutakin rautaa tulessa samaan aikaan. Yhdistävä tekijä kaikelle tekemiselle on digimarkkinointi ja myynti, nimenomaan verkossa tai verkon yli tapahtuva myynti. Kymmenen vuoden aikana kokemusta ja näkemystä on ehtinyt kertyä, joten tänään polttavana aiheena on myyntitiimin rakentaminen ja huippumyyjän ominaisuudet!

Huippumyyjässä on selkeitä tunnistettavia piirteitä, mihin voi tarttua. Näitä piirteitä ja ominaisuuksia yhdistää yksi asia – jatkuva parantaminen. Urasuunnitelmat ja tulevaisuus pyörivät myynnin ja myynnissä kehittymisen ympärillä ja mielentila on siinä moodissa, että se mitä elämältään haluaa, on myyntityö. Oma-aloitteisuus on toinen tärkeä piirre jatkuvan kehittymisen lisäksi, sillä tuotantotyöstä poiketen esimies ei tuo töitä syliin ja kerro deadlinea, milloin homman pitää olla valmiina. Päivät alkavat useimmiten tyhjältä pöydältä, ellei eiliseltä ole jäänyt myynnillistä ylijäämää.

Puolituntinen vierähti vauhdilla Johanneksen kanssa ja kaikkea asiaa ei saa millään tiivistettyä tähänkään viestiin, joten tässä tutut Ihan Diginä -sarjamme teesit Johannekselta myyntijohtajille!

? Psykologinen turvallisuus ja fokus. Johtajan tekemien toimenpiteiden pitäisi tipahtaa jompaan kumpaan edellä mainittuun. Kasvattaako toiminta tiimin psykologista turvallisuutta ja yhteishenkeä? Vai viekö tekeminen firman fokusta oikeaan suuntaan?

? Johda myyjien ajankäyttöä, älä myyjiä. Sarasvuon sanoin, jos johdat myyjiä, hukut inhimillisiin haasteisiin. Ajankäyttöön ja kalentereihin keskittyminen tuo kaikille lisäarvoa ja siirtää fokusta myyntiin paremmin.

? Näytä esimerkkiä. Ole läsnä ja pidä tiimistäsi huolta. Mene perässä sen kaverin luo, jolla on ollut pari viikkoa vaikeaa, äläkä jätä häntä yksin. Kun henkilöstö voi hyvin, voi firmakin hyvin.

Tsekkaa kaikki Ihan Diginä -jaksot Verkkiksen YouTube-kanavalta!

Tiina Räisänen

Verkkoasema Oy

Toimitusjohtaja, sanansaattaja

Lisää vaikuttajalta Tiina Räisänen


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi