Informaatioähky tekee meistä laiskoja – Uteliaisuus vaatii sinnikkyyttä nähdä taustat

Käsiemme ulottuvissa on kaikki maailman tieto. Siitä huolimatta löydämme itsemme yhä useammin poteroista laput silmillä. Minne on kadonnut utelias mieli sekä halu ymmärtää paremmin ja laajemmin?

Mitä enemmän tietoa, sitä laajemmin uteliaisuutta ja ymmärrystä. Näin ainakin äkkiseltään luulisi. Mutta vielä mitä, valtava sisältötulva ja informaatioähky on tehnyt meistä laiskoja.

Sen sijaan, että ruokkisimme uteliaisuutta, meistä tulee yhä useammin sanansaattajia, oman totuutemme soihdunkantajia. Somen algoritmit tukevat tätä, mutta syyttävän sormen osoittaminen pelkästään siihen suuntaan tuntuu keppihevostelulta.

Haasteena on, että moniselitteiset ongelmat halutaan nähdä tarkkarajaisina ja vastaukset yksiselitteisinä. Tällöin syntyy tilaus sukkelasanaiselle, riisutulle ja maalitetulle sanomalle, jolle löytyy niin soihdunkantajia, kuin myös opetuslapsia. Kun lähes jokaisen väitteen tueksi löytyy internetin syövereistä “tutkittua tietoa”, ratkaisevaksi tekijäksi nousee kyky argumentoida vakuuttavasti.

Uteliaisuus vaatii kykyä analysoida

Uteliaisuus on jotain muuta kuin iskulauseita tai ulkoa opettelua. Uteliaisuus ei nouse nyrkit pystyssä barrikadeille ja vedä ykkösellä turpaan. Äkkiväärän hutiloinnin tai megafoniin röhkimisen sijaan, se vaatii viitseliäisyyttä, sinnikkyyttä ja analysointikykyä, jonka pohjalla on vilpitön suostumus myös siihen vaihtoehtoon, että saatan olla täysin hakoteillä.

Ihminen joka haluaa olla aina oikeassa, ei ole haluttu keskustelukumppani. Tällöin hänen on vaikea saada kunnollista peiliä ajatuksilleen. Totalitaristisesti ajatteleva suhtautuu epistolaansa absoluuttisesti, eikä kyseenalaista pyrkimyksiään. Utelias sen sijaan vapauttaa itsensä väkinäisistä vastauksista ja keskittyy kysymään enemmän ja paremmin. Siksi tiedon eri tulkinnat ovat hänen ulottuvillaan ja hän kykenee punnitsemaan niitä.

Tiedosta on tullut markkinointityöväline

Oletko huomannut, kuinka koronapandemia on tehnyt meistä eteviä ennustajia? Lähes kaikilla on visio siitä, kuinka markkinoiden käy. Uusi normaali on termi, joka kuulostaa dystooppiselta, kuin Tähtien sota -saagan uudelta osalta. Se tulee olemaan yhden mielestä sitä, toisen mielestä tätä. Kun pintaa raaputetaan, lasipallon näkymä lupaa usein suotuisia näkymiä juuri ennustajan edustamalle liiketoiminnalle.

Ongelmallista on, että ennustamisen yhteydessä tietoa ja tutkimuksia tulkitaan vetämällä mutkat suoriksi. Dataan ja tuloksiin kehotetaan luottamaan ilman, että niiden taustoja avataan. Mikäli tutkimustiedon puolueettomuus ja pätevyys halutaan varmistaa, tiedealojen (tai ylipäätään tutkimuksesta vastaavan tahon) suorittamien metodien tulisi olla läpinäkyviä, samoin taustalla olevan rahoituksen. Haasteena on, että tämän selvittäminen on huomattavasti työläämpää, kuin lukujen julkistaminen kauniiden saatesanojen myötä. Monimutkaisten ongelmien yksinkertaistaminen on kiusaus, joka houkuttelee. Varsinkin, jos tulosten avulla voi markkinoida.

Prosenttilukujen sokea copypastaaminen ja anonyymien tilastojen taakse meneminen sitoo uteliaisuutta ja vähentää luottamusta. Kun eri tutkimustuloksista viestitään ilman harkintaa ja niitä puolletaan oman näkökannan mukaisesti, tieteeseen ja tutkimuksiin vetoaminen vesittyy kaupalliseksi mölinäksi. Tällöin perimmäinen tarkoitus ei ole lisätä ymmärrystä vaan vedota markkinoiden olemassa oleviin suuntauksiin.

Vältä oikeassa olemista

Palataan alkuperäiseen kysymykseen. Miksi tieto näyttää määrällisesti tekevän meistä kapeakatseisempia? Kenties syy on, että valitsemme olla mieluummin oikeassa kuin väärässä. Poimimme rusinat pullasta ja keskustelun sijaan keskitymme heittelemään toinen toisiamme faktan murusilla. Paradoksi piilee siinä, että jos olemme aina oikeassa, joku muu on väärässä. Tällaisesta asetelmasta ei synny hedelmällistä saati uteliaisuutta ruokkivaa keskustelua vaan tosielämän A-studio.

Pureskeltu tieto lisää ymmärrystä, kun taas suoraan nielaistu tukehduttaa omaan totuuteen. Utelias mieli etsii ensin ratkaisua ja vasta sen jälkeen hahmottaa itsensä osaksi sitä, ei toisinpäin.