Inhimillinen tehokkuus ei synny ruuvia kiristämällä

Jaakko Sahimaa

”Ajatus inhimillisestä tehokkuudesta sisältää itsessään jo paradoksin”. Näin on todennut Antti Aro, Terveystalon johtava työterveyspsykologi. Ajatusta tehokkuudesta ja ihmisten hyvinvoinnista saadaan harvoin mahtumaan samaan lauseeseen. Niiden välinen yhteys nähdään usein negatiivisena ja liiallinen tehokkuuteen panostaminen liitetään helposti ihmisten hyvinvoinnin laiminlyömiseen. Mutta millä keinoin ihmisistä saadaan paras teho irti ja samalla kohdellaan heitä inhimillisesti?

Kun puhutaan inhimillisestä tehokkuudesta, on hyvä ymmärtää, että ihminen ei ole kone. Mitä pidempään kone jauhaa täysillä tehoilla, sitä tuottavampi ja tehokkaampi se on. Koneen tehokkuutta voimme maksimoida ”ruuvia kiristämällä”, mutta sama ei pädekään ihmisten kanssa. Inhimillinen tehokkuus ei synny ruuvia kiristämällä.

Inhimillisen tehokkuuden matematiikka on erilaista. Inhimillisen tehokkuuden laskukaavassa sopivasti on enemmän kuin liikaa. Inhimilliseen tehokkuuteen pätee myös Alexander Stubbin tunnetuksi tekemä lausahdus: ”Tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia energiaa jokaiseen päivään.” Paradoksaalista, mutta totta.

Onneksi yhä suurempi joukko organisaatioiden päättävissä asemissa olevia jo ymmärtää sen, että ihmisistä parhaan tehon irti saaminen tarkoittaa tehokkuuden lyhytaikaisen maksimoinnin sijaan sen optimointia pitkässä juoksussa. Selkänahasta raavittu tehokkuus johtaa ainoastaan sairastuvalle.

”On niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään”

Teknologiakehityksen, kvartaalitalouden ja monien muiden syiden johdosta työelämän tekemisen tahdilla on taipumus jatkuvasti kiihtyä. Se, mikä eilen riitti, ei tänään olekaan tarpeeksi.

Tämä johtaa helposti siihen, että alistumme olosuhteidemme orjiksi. Kiireestä tulee helppo tekosyy huonolle johtamiselle. Työelämäämme vaivaa tällä hetkellä pakonomainen ”kiirekiima”: on niin kiire, ettei ehdi ajattelemaan. On niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään.

On sanomattakin selvää, että työelämän jatkuvassa kilpajuoksussa heikoin lenkki on ihminen. Valitettavasti tämä fakta näyttäytyy karulla tavalla myös tilastoissa. Mielenterveysperusteisten sairauslomien ja työkyvyttömyyseläkkeiden lukemat ovat karua luettavaa. Porukkaa lakoaa uupumuksen alle oikealta ja vasemmalta. ”Jotain tarttis tehrä”.

”Sustainable pace” – kestävä työtahti

Onneksi maailmalta on leviämässä pikkuhiljaa Suomeenkin ajatus, joka voi olla yksi ratkaisu ongelmaan. Kuten niin usein ennenkin, tälläkin kertaa it-alan organisaatiot näyttävät meille mallia.

Useissa it-alan organisaatioissa on alettu puhua – ja elää todeksi – ajatusta kestävästä työtahdista (Sustainable pace). Se pitää sisällään ajatuksen työtahdista, jolla tiimi tai organisaatio voisi työskennellä ikuisesti. Tottakai työ pitää sisällään kiivaampia ja hektisempiä aikoja, mutta tekemisen täytyy olla kestävällä pohjalla. Ihmisellä on taipumus syödä huomisen kuormasta huomaamattaan. Tämän päivän toimenpiteet määrittelevät huomisen toimintakyvyn.

Ajatus kestävästä työtahdista johtaa automaattisesti myös vastuulliseen henkilöstöresurssien hyödyntämiseen. Kaikkein korkeimmalle riman lienee asettanut Great Place to Work -kilpailun useampaan kertaan voittanut digitaalinen insinööritoimisto Nitor, jonka henkilöstölupaus on ”Nitorilta jäädään eläkkeelle”. Tuo lupaus sisältää aika paljon! Tästä voisi moni organisaatio ottaa mallia.

Ps. Hieno esimerkkitarina kestävän työtahdin johtamisesta löytyy kollegani työpsykologi Anna Lohmanin Linkedin-postauksesta.

Jaakko Sahimaa

Terveystalo, Meaningful Work Finland

Organisaatiopsykologi

Jaakko Sahimaa on Suomen johtavia merkityksellisen työn asiantuntijoita. Hän työskentelee yrittäjänä, organisaatiopsykologina Terveystalolla, väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistolla sekä toiminnanjohtajana Meaningful Work Finland ry:ssä. Sahimaa on perehtynyt merkityksellisyysteemaan niin yksilö-, organisaatio- kuin yhteiskuntatasollakin. Sahimaata kiinnostavat erityisesti teemat, joissa ihmisyyden perustavanlaatuiset kysymykset, inhimillisyys ja työelämän tarpeet kohtaavat.