Bonfire.fi

Inspiroidu ja verkostoidu yhdessä – Tampere Business Meet perjantaina 10.9.

Kaupallinen yhteistyö: Tampere Business Meet

Nähdäänkö syksyllä vihdoin kasvotusten?

Tämänkin vuoden aikana sekä Leijonat jääkiekossa että Huuhkajat jalkapallossa ovat osoittaneet, miten suuri merkitys sillä on, että voidaan yhdessä jakaa isoja tunteita ja asioita muiden ihmisten kanssa. Samalla on käynyt selväksi myös se, miten tärkeää on päästä tekemään kasvotusten yhteistyötä merkityksellisten asioiden eteen.

Poikkeusaikana on puhuttu paljon siitä, miten tapahtumat ovat siirtyneet tehokkaasti virtuaalisiksi pakon edessä, mutta meillä on myös tarve nähdä muita ihmisiä nimenomaan kasvotusten. Nyt kun poikkeusaikaa on eletty puolitoista vuotta, otamme varmasti kaikki riemusta kiljuen vastaan mahdollisuuden päästään vihdoin kasvokkain tutustumaan ja keskustelemaan muiden bisnesaiheista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Koska ihmisten välisessä kommunikaatiossa suurta roolia näyttelee sanattomat eleet, vuorovaikutuksessamme on lukematon määrä tekijöitä, jotka eivät pääse esiin virtuaalisesti. Ihmisten välinen energia tarttuu ja innostaa! Joten vaikka kuluneen poikkeusvuoden aikana olemme päässeet nauttimaan loistavista bisnestapahtumista virtuaalisesti, on kuitenkin mahtavaa nähdä vihdoin valoa tunnelin päässä ja päästä nauttimaan uusista ideoista ja verkostoitumisesta livenä.

Tampere Business Meet mahdollistaa verkostoitumisen jälleen syyskuussa

Bonfire on kumppanina Tampere Business Meetissä, joka kerää Tampereen ja lähialueiden asiantuntijat, yrittäjät ja tulevaisuuden tähdet verkostoitumaan saman katon alle jo kolmatta kertaa. TBM tunnetaan loistavasta tunnelmasta, laadukkaista puhujista ja matalan kynnyksen verkostoitumisesta.

Tämän vuoden tapahtumassa puhujina on mm. Saana Tyni, Katleena Kortesuo, Laura Pääkkönen, Niko Visuri, Petteri Kilpinen, Jouko Koskinen, Oona Kankkunen, Rajkumar ”Raj” Sabanadesan, Marianne Lehikoinen, Henna Niiranen ja Kirsti Laasio – sekä tapahtuman hostina itseoikeutetusti Diili-voittaja Sointu Borg!

Aika maukas kattaus siis luvassa 10.9. Finnkino Plevnassa – tule mukaan kumppaniksi tai asiakkaaksi!

Olemme olleet yhteistyökumppanina aikaisempinakin vuosina, ja tyytyväisinä olemme mukana tänäkin vuonna. TBM:ssä on vielä muutamia kumppanipaikkoja jäljellä ja näkisimme mielellämme tuttuja viereisellä messuosastolla!

Tutustu yhteistyökumppanuuksiin tällä.

Yhteistyökumppanuuden ansiosta saimme käyttöömme myös alennuskoodin lippuihin, jota hyödyntämällä saat lipusta 10% alennuksen. Tule mukaan Tampere Business Meetiin varaamalla paikkasi – muista käyttää koodia BONFIRE (kaikki isolla). Alennus aktivoituu kassalla automaattisesti.

Lue lisää ja hyödynnä lipputarjous täällä.

Nähdään Tampere Business Meetissä syyskuussa!

Tampere Business Meet

Lisää vaikuttajalta Tampere Business Meet


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys