Jaettu asiantuntijuus on edelläkävijyyttä

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Olen hämmentynyt kahdesta asiasta. Siitä, miksi arvostamani henkilöt, osaajat, eivät jaa asiantuntijuuttaan avoimemmin ja siitä, miten helppoa sen jakaminen nykyään on.

Dialogi muuttaa maailmaa. Englannissa teollisen vallankumouksen aikaan ihmiset alkoivat tapaamaan pubien sijaan kahviloissa ja vaihtoivat ajatuksiaan selväpäisinä. Syntyi suuria innovaatioita.

Kysyntää tulevaisuuden hahmottamiselle on valtavasti. Siksi tarvitsemme tarpeeksi erilaisia näkemyksiä. Vain avoin vuorovaikutus rakentaa luottamuksen tulevaan. Mielestäni keskusteluista puuttuu runsaasti niitä, joilla on omakohtainen näkemys siitä, mihin maailma on menossa.

Aiemmin yrityksen tiedon panttaaminen saattoi olla vallankäytön väline, nyt avoin asiantuntijuuden jakaminen on vallankäyttöä parhaimmillaan. Vahva mielikuva yrityksen asiantuntijuudesta vaikuttaa arvostukseen, vaikuttavuuteen ja lopulta yrityskuvaan ja tulokseen. Yritysten johdon tulisi rohkaista omia asiantuntijoitaan viemään kahvitauolla pohdituttavia kysymyksiä ja oivalluksia yrityksen ulkopuolelle, sosiaaliseen mediaan. Siellä kohtaavat asiakkaat, kollegat, kilpailijat ja poliitikot – asiantuntijoita omalta alalta, mutta erityisesti sen ulkopuolelta.

Keinot eivät ole ikinä olleet näin helpot. Sosiaalinen media auttaa julkiseen keskusteluun osallistumista sekä sen synnyttämistä. Yrityksen hyvä julkisuuskuva ei vaadi toimittajien soiton odottelua, ainoastaan kannustavan ilmapiirin, jossa asiantuntijat uskaltavat kokeilla somea. Tätä ei tule käsittää väärin: sosiaalinen media ei ole se juttu. Tärkeää on ainoastaan se, mitä sosiaalisesta mediasta saadaan: inspiraatiota ja uusia oivalluksia itselle ja muille.

Tiedon jakaminen on velvollisuus. Kukaan ei saisi tulla yllätetyksi tässä ajassa. Yhteinen tietoisuus tulevaisuudesta muodostuu terävämmäksi, kun asiantuntijat laajalla rintamalla osallistuvat keskusteluun. Uskon, että jos asiantuntijat osallistuisivat päivittäin, tai edes viikoittain, ammatilliseen tiedonjakoon sosiaalisessa mediassa, yritysten ja kansakunnan luottamuspääoma kasvaisi. Rikkaassa rakentavassa dialogissa oma ja muiden ajattelu jalostuu ja tulevaisuuden suunta hahmottuu. Palkitsevana lopputulemana olisi myös eheämpi ja yhtenäisempi Suomi.

Puhuminen ei vähennä tekemisen arvoa. Se kirkastaa tekemisen fokusta, inspiroi sekä sitouttaa muut samaan tekemiseen. Saisimmeko asiantuntijatiedon jakamisesta keskeisen toimintamallin Suomeen? Väitän, että laadukkaasta koulutuksesta nouseva terävä asiantuntijuus on parhaita kilpailuvalttejamme. Jokainen on ekspertti jossakin. Kannustaisin pohtimaan, mitkä ovat ne teemat, joista juuri sinä tiedät enemmän kuin kollegasi. Uskalla jakaa sitä, luo keskustelua, kyseenalaista. Nykyään osaaminen vahvistuu jakamalla.

Jaa

Vaikuttajasta

Reijo Karhinen

Vuorineuvos
Hall. pj. Valtion kehitysyhtiö Vake Oy
#Johtaminen
#Uudistuva Suomi

1 kommentti

  1. Edellisestä asiantuntijaroolisssa tein mielestäni asiantuntijuuden jakamista jokaisessa asiakasprojektissa ja olin tyytyväinen jos asiakas oppi jotain projektin aikana ja seuraavassa vastaavassa projektissa teki itse näitä oppmiaan asioista Nyt on sosiaalinen media, erilaiset ryhmät ja kannustetaan avoimemmin jakamaan asiantuntijuutta vaikka monella saatta olla pelko siitä että kertoo asioista, joita muut hyödyntävät. Suunta on kuitenkin hyvä, kukaan ei osaa kaikkea, aina voi oppia lisää, vaikkapa pieniä asioita ja tarjota muille omaa osaamistaan. Viimeinen omaan asiantuntijuuteeni liittyvä vaihe oli olla Aalto Yliopiston Mentorina kahdelle opiskelijalle, joiden kanssa mentorointi suhde jatkuu vaikka Mentoring Programmessa en enää voi ollakaan. Nyt olen eri alalla ja jaan asiakkaille toisenlaista asiantuntijuutta 🙂 ……

Jätä kommentti