Bonfire.fi

Kaikkien huulilla oleva Hollywood-elokuva niputtaa viime vuoden, mutta ennustaako myös tulevan?

Sanotaan, että yksi jakso Simpsoneita kertoo enemmän Yhdysvaltojen nykytilasta kuin viikon verran uutisia. Taide ja viihdeteollisuus pystyvät kiteyttämään havaintoja vapaammin kuin päivittäiset viestintäkanavat, joihin useimpien meidän maailmankuva pääosin nojaa.

Toisinaan joku onnistuu sohaisemaan muurahaispesää.

Netflixissä joulun alla julkaistu elokuva Don´t Look Up on noussut lyhyessä ajassa lähes kaikkien huulille. Sille hurrataan tai sen parissa tylsistytään, mutta se kerrotaan ääneen. Adam McKayn ohjaamaa ja kirjoittamaa, sekä lukuisten nimekkäiden näyttelijöiden tähdittämää satiiria on houkutteleva tulkita viime vuosien tapahtumien pohjalta.

Elokuvassa Leonardo DiCaprion ja Jennifer Lawrencen esittämät tutkijat havaitsevat valtavan asteroidin lähestyvän maapalloa. Edessä oleva tuho on vääjäämätön. He yrittävät viestiä asiasta niin Yhdysvaltojen presidentille (loistava Meryl Streep) kuin medialle, mutta huomio tuntuu keskittyvän jatkuvasti epäolennaiseen. Lopun häämöttäessä ihmiskunnan hulluus iskee kasvoille tavalla joka naurattaa ja ahdistaa yhtäaikaisesti.

Don’t Look Up on elokuva, joka jakaa mielipiteitä. Vaan kuinka osuva elokuvan esittämä satiiri onkaan?

Absurdi näytelmä, jonka parasta ennen päivämäärä meni jo

Lienemme tietoisia vallalla olevista uhkakuvista ja verkkokalvot todistavat päivä toisensa perään globaalin hätätilan lieveilmiöitä. Jotain tarttis tehrä, joo! Samaan aikaan rinnalla kulkee syvä tahtotila säilyttää jo saavutettuja virstanpylväitä. Puhe joka alkaa luonnonvarojen vähentymisen huomioimisella päättyy pohtimaan sitä, kuinka talouskasvun turvaamaa hyvinvointia voidaan pitää yllä.

Itsepetos on mennyt monilta osin jo sen rajan yli, että tarvitsemme taiteilijoita ja sirkuspellejä osoittamaan meille näytelmän absurdiuden.

Elämme monilta osin todeksi tarinaa, jonka parasta ennen päivämäärä meni jo. Soraäänten voimistuessa poteroidutaan, ja jos ei muuta, niin lyödään foliohattuja naapurin päähän. Harva haluaa luopua omasta totuudestaan, ainakaan vähin äänin. Aivan sama vaikka meret nousisivat, virukset leviäisivät tai komeetat sinkoilisivat.

Tuomiopäivän pasuunat tulisi silti nekin tukkia, muuten vaarana on kuulon menettäminen. Lienee jo selvää, että massiivisiin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia vastauksia. Valjastakaamme käyttöön siis uljain taitomme, kuten olemme monin paikoin jo tehneetkin.

Kiltteys kutsuu tekemään yhteistyötä

Hollantilainen historioitsija Rutger Bregman on kirjoittanut paljon mielenkiintoa herättäneen kirjan Hyvän historia, jossa hän pyrkii todistamaan sen, että yksi merkittävin tekijä ihmislajin dynastiaan on kiltteys. Don´t Look Up -elokuvan keskeiset henkilöt eivät ole kilttejä, vaan kyynisiä ja maanisia. Siksi tuho tuntuu heidän kohdallaan ainoalta vaihtoehdolta. Elokuvassa ei anneta juurikaan toivoa sille, että ydinongelma ratkeaisi suotuisasti.

Oikeassa elämässä kiltteys johtaa Bregmanin mukaan siihen, että ihmiset haluavat tehdä toistensa kanssa yhteistyötä, mikä taas on tehnyt meistä lähes voittamattomia. Bregman toteaa ihmisen olevan rakentunut niin, että yksinkertaisinkin hyvyyden osoitus aiheuttaa miellyttävää kihelmöintiä koko kehossa. Samoin tapahtuu, mikäli kuulemme vastaavia tapauksia jonkun toisen kertomana. Kyynisyys vaihtuu kirkkauteen.

McKayn satiirissa on lähinnä yksinomaan vastenmielisiä esimerkkejä. Ihmisiä, jotka toimivat vasten yleisiä etuja ja kulkevat unessa kuin uskonlahkon jäsenet konsanaan. Vasta viime metrit ennen tuhoa nostattavat pintaan inhimilliset piirteet ja lähimmäisenrakkaus korostuu.

Heimoeläimenä globaalissa suurkaupungissa

Bregman pitää ihmisen historiassa kohtalokkaana muutosta, joka tapahtui noin kymmenentuhatta vuotta sitten, jolloin ihminen asettui aloilleen ja keksi yksityisomistuksen. Hän summaa koko sivistyksen historian sillä, että pyrimme jatkuvasti elämään suurimman virheemme kanssa. Rakennamme miljoonien asukkaiden kaupunkeja ja kommunikoimme globaalisti, vaikka pohjimmiltamme olemme yhä (ja tulemme aina olemaan) yksinkertaisia heimoeläimiä.

Don´t Look Up -elokuvan kaltaisten satiirien arvo kiteytyy siinä, että ne onnistuvat maalaamaan tarkkanäköisen havainnon maailmasta, jonka tulkitseminen jää silti katsojan varaan. Toisinaan komiikka on tehokkain keino viestiä siitä tragediasta, jota uutiset tuuttaavat päivittäin.

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia & Luova kustannuspäällikkö, Bonfire Books

Lisää vaikuttajalta Harri-Pekka Pietikäinen


Lisää kategoriasta Johtaminen