Kärsitkö sinäkin työelämän elinkautistasi loputtomissa palavereissa?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Kokemuksiani palavereista, osa 1265:
Istuin neuvotteluhuoneessa, jollaisia on tuhansia ympäri kaupunkia, ja ehkä miljoonia koko maailmassa. Huomaamattomat ja tylsät beigenväriset seinät, jotka eivät varmasti ärsytä ketään, vaan luovat neutraalin mielikuvan, joka todellisuudessa ei ole mielikuva yhtään mistään. Poliittisesti korrektia par excellence.

Siinä palaverissa powerpoint-sivu seurasi toistaan. Tällä kertaa äänessä oli nelissäkymmenissä oleva mies. Hän oli omasta mielestään pukeutunut persoonallisesti ja takertui menneeseen aikaan sonnustautuen korostetun ja rennon nuorekkaasti. Jalassaan farkut, kenkinä kapinallisesti valkoiset lenkkarit. Tummansininen pikkutakki, jonka alla vaaleansininen kauluspaita. Tämä oli varmaankin viides palaverini viikkoon, jossa samannäköinen mies veti samankuuloista esitystä.

Neukkareista toiseen, loppumattomana virtana nämä tomerat toimistotyöläiset ovat niitä, jotka ovat kirjoittaneet jokaiselle slaidille paljon tärkeitä bulletpointeja, ja, tietysti, lukevat niistä jokaisen meille ääneen. En tiedä miksi. Ehkä hän ajatteli, että osa meistä on näkövammaisia, eikä luottanut kykyymme muodostaa mielessämme kirjaimista sanoja, sanoista lauseita ja lauseista virkkeitä. Kun hän oli lukemassa ääneen toisen sivun kolmatta pointtiaan, se, jolla luvataan että noustaisiin firmana ‘nextille levelille’, olin jo ehtinyt lukea kahteen kertaan kaikki seitsemän. Aikoiko hän tosiaan lukea ne kaikki?

Valkokaulustyöläisten arjen täyttää toinen toisen perään sullotut palaverit, jotka vievät monelta hermot ja parhaat työvuodet. Yhä useammin palavereihin istutetaan mahdollisimman monia ihmisiä katsomaan suunnitelmia siitä mitä ja miten suunnitellaan seuraavaksi. Miksei kukaan ota lappuja silmiltään ja sano, että eihän tässä näy olevan liiketoiminnan näkökulmasta mitään järkeä?

Olin lopen kyllästynyt näihin kaikkiin turhanpäiväisiin palavereihin, joissa yksinkertaisista asioista tehtiin mahdollisimman monimutkaisia pitkäpiimäisillä powerpoint-esityksillä. Tein kaikkeni, jotta sain aikani kulumaan. Katselin uutisia kännykältä, selasin sähköpostejani läpi, kävin kolmatta kertaa läpi yön NHL-tuloksia.

Älkää ymmärtäkö väärin, minä pidän palavereista, suorastaan rakastan niitä. Niidenhän pitäisi olla päivän parhaita hetkiä. Siis niitä vuorovaikutuksellisia kokoontumisia, joissa saa ratkaista oikeita haasteita, luoda uusia ratkaisuja ja löytää innostavia uusia alkuja älykkäiden ja mukavien ihmisten seurassa. Parasta, mitä voin työelämässä kuvitella! Ja juuri näitä hedelmällisiä vuorovaikutustilanteita ja päätöksentekoa varten palaverit ovat tietääkseni olemassa.
Ei suinkaan niitä omituisia ”ei mistään alkavia” ja ”ei mihinkään päättyviä” monologeja siitä, mistä kaikesta on mahdollisuus tehdä esityksiä, ja alistaa muut kuuntelemaan niitä loputtomasti. Kun kaikki nyökkäilevät esityksen päätteeksi, se ei kuitenkaan tarkoita siinä olleen jotain muuta erityisen hyvää kuin, että se päättyi.

Ei ihme, että moni uupuu palaverihelvetissä ja toivoo, että ehtisi jatkuvan palaveeraamisen sijaan tehdä töitä. Jos palaverit ovat kuolettavan tylsiä, niin vastuu on palaverin vetäjällä. Jos ne alkavat liian myöhään, ilman agendaa ja vetäjä aloittaa sanomalla ”olen vähän huonosti valmistautunut, mutta pitikö meidän puhua…”, niin hän lyö iskun suoraan kuulijoiden palleaan. Taas yksi menetetty tunti elämässä. Todennäköisesti menetetty puolitoista, koska se kuitenkin venyy tai joku on myöhässä, joten ihan vielä ei aloiteta, koska odotellaan vielä, että kaikki pääsevät paikalle.
Siksi palavereita ei pitäisi pyrkiä parantamaan niin, että niissä kielletään kännyköiden räplääminen, vaan siten, että niissä ei tule edes mieleen vilkuilla sähköposteja ja somepäivityksiä. Korjataan ensin syy, eikä tuhlata aikaa analysoimalla pelkkiä huonoja seurauksia.
Harva enää uskoo, että palaverit voisivat olla inspiroivia. Ja silti, niiden pitäisi olla, ja ne voisivat olla, juuri sellaisia.

Ehkei se sittenkään ollut näiden ihmisten vika, että he luulivat olevansa modernin työn sankareita vapaassa markkinataloudessa, vaikka oikeasti he istuivat omaa elinkautistaan palavereiden täyttämässä työelämän avovankilassa nimeltä keskijohto.

Olisiko jo aika muuttaa suhdettamme työntekoon ja sen tuottavuuteen?

Jaa

Vaikuttajasta


liiketoimintajohtaja
Aava Virta
#johtajuus #strategia
#hyvinvointi #kulttuuri

Petterin suuri intohimo on ihmisen potentiaalin johtaminen, joko organisaation johtamisen tai itsensä johtamisen näkökulmasta. Hän yhdistää tuoreella tavalla yrityksen johtamisen, motivaation ja työssä jaksamisen sekä energisyyden. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat vuorovaikutustaidot ja kyky inspiroida ihmisiä. Petterillä on pitkä ja menestyksellinen ura toimitusjohtajana, ja sen lisäksi hän on valmentanut tuhansia yritysjohtaja ja esimiehiä sekä huippu-urheilijoita, Suomen mestareista olympiavoittajiin, niin Suomessa kuin maailmallakin.

Kommentointi on suljettu