#kenenstocka – Miksi Stockmannista pitäisi olla kiinnostunut?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Stockmannin tavaratalon kyltti herätti heinäkuun henkiin ja pisti viime viikolla sosiaalisen median kuumenemaan. Monelle #meidänstocka tuntui vähintään pyhäinhäväistykseltä, vaikka kyseessä kerrottiin olevan vain väliaikainen kampanja.

Niin valitettavaa kuin se onkin, Stockalla ei mene hyvin. Huhtikuun alussa yrityssaneeraukseen hakeutunut Stockmann rämpii taloudellisessa kurimuksessa. Jo ennen koronakriisiä vaikeuksissa ollut tavaratalo on ikoninen, mutta harmillisen jäykästi muuntautuva. Stocka on kuin suomalaisten luksustavaratalojen viimeinen linnake, joka haluaa nyt vedota ihmisiin nostalgialla. #meidänstocka on varmasti ollut rahakas copy mainostoimistolle, mutta perus kaduntallaajissa se herättää lähinnä hämmennystä.

Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut Stockmannista, joka ei ole ollut tähän mennessä kiinnostunut minusta?

Stockmann on eittämättä instituutio, mutta mielikuva siitä on laskenut tasaiseen tahtiin 2000-luvulla. Niin asiakaspalvelu, tuotevalikoima, kuin myös ontuvasti toimiva verkkokauppa on saanut osakseen paljon kritiikkiä. Siinä missä Stockmannilla on vuosien saatossa ollut monta tuhannen taalan paikkaa lähestyä markkinoinnilla kuluttajia, se on tyytynyt varjelemaan kiiltokuvaa, johon vain harvat pystyivät samaistumaan. Stockmann on kuin Mad Men tv-sarjan Don Draper, tyylikäs ja etäinen. Sillä erotuksella tosin, että Draper taisi lopulta muuttua ajankuvan mukana.

Puoli vuosikymmentä sitten, vuoden 2015 brändiuudistuksessa, Stockmann kertoi olevansa “sinua varten”, “uudistavansa brändiään” ja “parantavansa palvelutasoaan”. Juurikaan mitään konkreettista se ei tarjonnut lupausten tueksi. Valitettavasti #meidänstocka jatkaa samalla linjalla. Se ikään kuin olettaa itsessään herättävänsä ihmisissä yhteisöllisyyttä. Kampanjan sivuilla olevat naistenlehtimäiset palstakuvat onttoine sitaatteineen eivät herätä empatiaa ja me-henkeä, vaan ennemminkin vaikutelman kliinisen brändimielikuvan varjelemisesta. Mainosmaisuus puskee läpi, minkä vuoksi tarttumapintaa on hankala saada.

Vaikka ei ole relevanttia verrata Tuurin kyläkauppaa ja Stockmannia toisiinsa, on silti melko epätodennäköinen skenaario, että jälkimmäisen toimitusjohtaja jalkautuisi asiakkaiden joukkoon asiakaspalvelijan roolissa. Kun Vesa Keskinen jakaa omakätisesti halpoja grillimakkaroita Tuurin leirintäalueella yöpyville karavaanareille, ollaan sellaisen asiakaskokemuksen ytimessä, josta syntyy me-henki.

Stockmannin edustalla tuskin tarvitsee grilliä lämmittää, eikä väliaikaisen kyltin aiheuttamasta joukkoloukkaantumisesta tarvitse huolestua. Yhteisöllisyyden synnyttäminen tarvitsee kuitenkin tuekseen nöyryyttä ja konkreettisia tekoja, ei tyhjyyttä kumpuavia #mainoslauseita ja lupauksia, jotka eivät loppupeleissä sano yhtään mitään.

Tällaista pohdintaa, heinänkorsi suupielessä.

 

Heinänkorsi suupielessä on Bonfiren kesäinen kolumnipalsta, jossa pohditaan sopivan kevyellä otteella ajankohtaisia ja myös vähemmän ajankohtaisia bisnesilmiöitä.

Jaa

Vaikuttajasta

Bonfire

Jätä kommentti