Kiitos, kun viihdytät meitä, teknologia!

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Viihteen kuluttaminen on jo vuosikymmeniä perustunut laitteisiin: elokuvia katsotaan televisiosta, musiikkia kuunnellaan stereoista ja nykyään kirjojakin luetaan tabletilta. Harvemmin tulemme ajatelleeksi sitä, miten iso kiitos viihteen tekemisestä kuuluu teknologioille. Tällä hetkellä etenkin elokuvateollisuus elää teknologisen murroksen aikaa, ja se tulee näkymään sinunkin olohuoneessasi (ja leffateattereissa, totta kai).

Tietokone tuo tekijät yhteen

Elokuvien tekeminen on monella tapaa siirtynyt pilveen. Tuotanto saattaa koostua tiimeistä, joiden jäsenet sijaitsevat eri puolilla maailmaa. Elokuvan etenemistä seurataan erilaisten videopalaverien muodossa ja jakamalla tiedostoja pilvipalvelimien kautta. Sanomattakin lienee selvää, että elokuvissa tarvittavat videotiedostot ovat todella isoja ja raskaita, ja vaativat tavallista valkokaulusduunarin kannettavaa tehokkaammat välineet.

Nykyiset tehotyöasemat ja -kannettavat mahdollistavatkin todella raskaiden tiedostojen muokkaamisen ja siirtämisen vaivatta. Elokuvan tekeminen ei siis välttämättä vaadi studiota – oma olohuone, nopea nettiyhteys ja tehokannettava voivat riittää.

3D, joka ei vaadi laseja

3D ja elokuvat samassa lauseessa tuo usein mieleen ne punavihreät lasit, jotka päässä katsellaan kolmiulotteiseksi tehtyjä leffoja. 3D tarkoittaa alalla muutakin: tällä hetkellä moni nimittäin tutkii 3D-tulostamisen mahdollisuuksia elokuvatuotannossa. Eikö olisikin näppärää, jos kuvauksissa rikkoutuneen avaruuskypärän tilalle voi nopeasti tulostaa uuden? Ei tarvitse odottaa, että lavastaja tai puvustaja tekee tai hankkii uuden tavaran, vaan riittää, että hän suunnittelee asusteen ja printtaa sen. 3D-tulostamisen avulla elokuviin voidaan tuottaa rekvisiittaa, joka perinteisin menetelmin olisi hankalaa tai jopa mahdotonta valmistaa.

Pelimaailmasta elokuviin

Yksi kiinnostavimmista elokuvien tekoa tällä hetkellä muuttavista innovaatiosta on reaaliaikainen elokuvanteko, tai real time film making, kuten Hollywoodissa sanotaan. Tällä hetkellä iso osa leffojen kohtauksista syntyy siten, että näyttelijä esiintyy vihreän kankaan edessä, ja myöhemmin tähden taustalle luodaan tietokoneella elokuvan maailma ja erikoisefektit.

Pelimoottoriksi kutsutaan ohjelmistoa, joka renderöi grafiikat näytölle sitä mukaa, kun pelaaja tekee valintoja. Pelimoottoria hyödyntämällä green screen voidaan korvata näytöillä, joilla elokuvan tapahtumat pyörivät samanaikaisesti näyttelijöiden tahdissa. Monelle green screenitkin on melko scifiä, mutta peliteknologioiden valjastaminen elokuvakäyttöön tulee muuttamaan alaa monellakin tapaa.

Ensinnäkin, elokuvan tekijöiden visiot saadaan tuotua valkokankaalle juuri niin kuin ne on ajateltu – ohjaaja voi saman tien tarkistaa, näyttääkö kohtaus siltä kuin pitää ja pyytää siihen muokkauksia.

Toiseksi, näyttelijälle saattaa olla helpompaa ja mielekkäämpää eläytyä elokuvan maailmaan, kun näkymättömän vihollisen sijaan hyökkäyksen kohteena oleva fantasiahahmo on oikeasti nähtävissä. Mielikuvitus on valtava voima ja eittämättä näyttelijän tärkeimpiä työkaluja, mutta todentuntuinen tilanne vaikuttaa varmasti siihen, miten saumattomalta näyttelijän ja tietokonehahmon yhteistoiminto näyttää valmiissa elokuvassa.

Kolmanneksi, reaaliaikaisen elokuvan teko on halvempaa ja nopeampaa kuin perinteisen efektielokuvan teko. Tavallisesti elementit lisätään ruudulle jälkikäteen: sade, pimeys, luotisade ja räjähdykset luodaan tietokoneella vasta näytellyn kohtauksen päälle. Efektien valmistuminen kestää tunteja, jopa päiviä, ja muutos- ja korjauskierrokset venyttävät kohtauksen valmistumista entisestään.

Kun kohtauksen saa tehtyä peruselementeiltään valmiiksi jo kuvaushetkellä, säästyy valtavasti aikaa. Ajansäästö tarkoittaa myös sitä, että näyttävät maailmat ja efektit eivät ole vain Hollywood-jättien etuoikeus, vaan yhä useamman elokuvantekijän käytettävissä. Pienemmilläkin budjeteilla voi siis saada todella vaikuttavan näköistä jälkeä!

Reaaliaikaisen elokuvan yhtenä edelläkävijänä on ohjaaja Antti J. Jokisen perustama tuotantoyhtiö Cinematic. Suomi on siis tälläkin saralla kehityksen kärjessä, enkä malta odottaa, miltä ensimmäinen pelimoottoreilla tehty suomalaiselokuva näyttää! Sellainen on nimittäin tulossa elokuvateattereihin loppuvuodesta 2021: Jokisen ohjaama ja Ilkka Remeksen jännäriin perustuva ensimmäinen Omerta-elokuva 6/12.

Jaa

Vaikuttajasta

Jarkko Huhtaniitty

toimitusjohtaja
HP Suomi
#kestäväkehitys
#tulevaisuus

Jätä kommentti