“Kustantamoilla on oltava tahtotila julkaista bisnesteoksia lukijaryhmille, joita ei ole aiemmin huomioitu” – Miten hyvä bisneskirja kirjoitetaan?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Nina Ratsula, Helena Kastikainen ja Perttu Pölönen kertovat kirjoittamastaan bisneskirjallisuudesta. Kuvat: Ville Vappula, Helena Kastikainen ja Jani Utriainen.

Tämä on bisneskirjallisuutta käsittelevän artikkelisarjan ensimmäinen osa. Keskustelu bisnesteoksista ja niiden kirjoittamisesta jatkuu ensi-viikolla julkaistavassa Bonfire-artikkelissa. 

Kirjallisuuden kulutus on kasvanut ja moninaistunut 2010- ja 2020-luvuilla. Fyysisen kirjan ohelle tulleiden äänikirjapalveluiden suosio on synnyttänyt ounasteluja jopa fyysisen kirjan hiipumisesta sukupuuttoon. E-kirjoille löytyy niillekin oma lukijakuntansa, vaikka suosio ei vielä äänikirjojen tasolle ylläkään.

Niin ikään, bisneskirjallisuus on nostanut päätään ja yhä useammat kustantajat näkevät sen potentiaalisena kirjallisuusgenrenä. Suomessa on toki aiemminkin julkaistu talous- ja johtamiskirjallisuutta. Ne ovat kuitenkin, tunnettuja kirjailijoita lukuun ottamatta, mahtuneet vain yhden tai kahden eri kustantamon julkaisukalentereihin. Nyt on nähtävissä selvä trendi, että lähes kaikki kotimaiset kirjakustantamot ovat ottaneet julkaisulistoilleen myös bisneskirjallisuutta. Monet julkaisevat myös omakustanteisesti oman alansa ammattikirjallisuutta.

Kirjan kirjoittaminen jostain aiheesta mielletään usein asiantuntijuuden sinetiksi. Toki käsitystä voi tänä päivänä myös kyseenalaistaa, sillä tiedon auktoriteetti on löyhentynyt ja sitä myötä yhä useammalla on mahdollisuus julkaista sisältöä kirjana.

Bonfire-vaikuttajat Perttu Pölönen, Helena Kastikainen ja Niina Ratsula ovat kukin julkaisseet bisneskirjallisuutta. Heillä jokaisella on oma uniikki lähestymiskulmansa aiheeseen.

Millä perusteella olet valinnut kirjasi aiheet? Onko kyse ollut itsestään selvästä valinnasta vai pidemmästä prosessista?

Perttu Pölönen: Kirjan aihe olisi hyvä olla sellainen, mistä kokee olevan itselle hyötyä. Paras jälki tulee, kun kirjoittaa ikään kuin itselleen. Olen itse saanut paljon inspiraatiota keskusteluista ja kohtaamisista, joita olen ihmisten kanssa saanut käydä. Mitä enemmän jokin teema on ehtinyt putkahtaa arkisiin keskusteluihin, sitä enemmän siihen teemaan on ehtinyt tulla myös syvyyttä.

Niina Ratsula: Olen kirjoittanut yhteensä viisi tietokirjaa ja yhden väitöskirjan. Viisi näistä teoksista syntyivät itsestään selvänä jatkumona sille, että olin tehnyt aiheiden parissa vuosikausia töitä.

Yksi kirjoista Oikein toimimisen kulttuuri on musta lammas, joka on mielestäni myös tuotantoni helmi. Se syntyi puhtaasta omasta intohimosta ja uteliaisuudesta haluta oppia ymmärtämään, miksi hyvät tyypit tekevät pahoja asioita. Mietin kirjan sisältöä, keräsin aineistoa vuosikausia, nimi ja näkökulma vaihtuivat moneen kertaan, mutta kirjan missio pystyi samana – auttaa yksilöitä, ennen kaikkia johtajia toimimaan entistä paremmin eettisten arvojensa mukaan.

Helena Kastikainen: Minulla kirjan tai minkä tahansa tekstin kirjoittamisprosessi alkaa aina lukijasta. Kenelle kirjoitan ja mitä haluan juuri hänelle sanoa? Minkälaisia ongelmia kirjani mahdollisesti ratkaisee? Mitä uutta näkökulmaa kirja tuo jo olemassa olevaan genreen?

Näiden kysymysten myötä kirjoituksen lopullinen kehys alkaa muodostua. Toki minulla on jokin aihe jo selvästi mielessä, mutta pääotsikon kirkastaminen on pidempi prosessi.

Mikä on mielestäsi kokemuspohjaisuuden ja uskottavasti tutkitun tiedon ihannesuhde bisneskirjassa?

Niina Ratsula: Olen siitä onnekas, että olen voinut yhdistää kummatkin. Olen väitellyt aiheesta jonka parissa olen tehnyt hands on työtä 15 vuotta – kumpikin on tukenut toinen toistaan. Ensimmäinen kirjani, jonka kirjoitin 10 vuotta sitten, oli todella teoreettinen ja normatiivinen. Siitä puuttuivat kaikki käytännön sovellukset ja oma kokemus. Jos kirjoja olisi vielä jäljellä, polttaisin ne.

Kun taas katson viime vuosina kirjoittamaani, parasta niissä on lukijoiden antaman palautteen mukaan tarinallisuus. Se pohjautuu omiin kokemuksiin sekä niihin tarinoihin, joita vuosien varrella on mukaan tarttunut oman työn kautta, oppimalla muilta ja seuraamalla ympäristössä tapahtuvaa.

Vastauksena kysymykseen: mielestäni bisneskirjat eivät ole bisneskirjoja ilman kokemuspohjaa, mutta näiden lisäksi laadukas, tutkittu tieto ja teoreettiset mallit auttavat rakentamaan hyvän kokonaisuuden. Tieteellisesti tutkittu tietokin voi olla kokemuspohjaista, esimerkiksi oman väitöskirjani aineiston keräsin ollessani Nokialla töissä.

Perttu Pölönen: Kokemuspohjaisuuden ja tutkitun tiedon ihannesuhde vaihtelee aiheen mukaan. Oma preferenssini on se, että kirjailija kertoo omista kokemuksistaan mieluummin enemmän kuin vähemmän. Kirja on kokonaisuus, jonka tulee hengittää. Niin tarinat kuin omat kokemukset virkistävät.

Helena Kastikainen: Molempia tarvitaan, mutta sisällön tavoite ja kertojan näkökulma sanelevat, mikä on niiden ihannesuhde. Jos tehdään kärjistetty kahtiajako kirjailijoista, niin toiset ovat tutkijoita ja toinen puoli osoittaa teesinsä todeksi kokemuksen kautta. Pelkkään kokemuspohjaan nojaava teos voi antaa sellaisia oivalluksia ja näkökulmia, joihin pelkän tutkitun tiedon pohjalta laadittu teos ei pysty – sama pätee toisinpäin. Tarvitsemme kaikenlaisia kirjoja monipuolisen keskustelun ja kuvaston luomiseen.

Pidän kuitenkin tärkeänä, että vastuullinen kirjailija kommunikoi lukijalle, millaiseen viiteryhmään itse kuuluu ja mihin kirjan väittämät pohjautuvat – erityisesti kun kyseessä kokemuspohjaisen tiedon levittämisestä. Näin lukija voi tehdä omia johtopäätöksiä ja harkita, miten soveltaa lukemaansa. Informaatiotykityksen ja mielipidevaikuttamisen ajassa, kirjailijan on hyvä haastaa säännöllisesti itsensä, sisältönsä, mihin kaikkeen uskoo ja miksi.

Minkälainen kirjoitusprosessisi oli käytännössä? Oliko tiettyjä rutiineja, jotka mahdollistivat kirjoittamisen?

Perttu Pölönen: Ensimmäistä kirjaani lähdin kirjoittamaan pienelle saarelle Madagaskarin itäpuolelle, toista kirjaa lähdin kirjoittamaan olohuoneeseeni koronarajoitteiden vuoksi. Tärkeintä on löytää aikaa, jonka pystyy rauhoittamaan muilta töiltä ja velvoitteista. Minulle kirjoittamisen on siksi pitänyt tapahtua pääosin kesäisin. Kirjoittaminen ja käveleminen on hyvä yhdistelmä. Saarella ollessani tein lähes joka toinen päivä vaelluksia kirjoituksen lomassa. Silloin saa etäisyyttä tekstiin ja aikaa pohtia eri näkökulmia.

Helena Kastikainen: Minun on käytettävä monia itseni johtamiseen liittyviä tekniikoita, että saan yhtään mitään aikaiseksi – olen luonteeltani sen verran huithapeli. Sovimme kustantamon kanssa käsikirjoituksen palautuspäivät (ensimmäisen-, toisen- ja viimeistelykierroksen) vuodeksi eteenpäin ja se helpotti aikatauluttamista. Kirjoittaminen ei ole päätyöni, joten minun on lukittava sille aikaa hyvissä ajoin, muutoin muut projektit ja adhocit ajavat sen edelle.

Ehkä tärkeimmät tekniikat kirjoittamiseen esikoiskirjaa tehdessä olivat kuitenkin itsensä eristäminen ja hajanaisen ajatteluajan priorisointi. Eristämällä itseni sain kirjoitusprosessin ylipäätään alkuun. Minulla oli blokki, koska en osannut sovittaa uutta kirjoittamisrutiinia sen hetkiseen arkeeni. Matkustin Tallinnaan muutamaksi päiväksi kirjoittamaan ja suunnittelemaan sisältöni rungon. Pyykkihuolto, työt, puoliso, kaupassakäynnit, joogatunnit, keskeneräiset aikakausilehdet ja sähköpostiin vastaamiset odottivat Helsingissä. Muutaman päivän päästä palasin kotiin ja huomasin kirjoitusprosessin jatkamisen olevan helpompaa, koska aloitusvaihe oli selätetty.

Kirjoittaessani tarvitsen aikaa hajanaiselle ajattelulle. Keskittynyt ajattelu (focused mode) on sitä, kun suuntaamme ajatuksemme jonkin asian pariin – kuten otsikon kirjoittamiseen tai ongelman ratkaisemiseen. Hajanaista ajattelua (diffused mode) tapahtuu silloin, kun annamme mielemme vaellella, esimerkiksi suihkussa, pyykkejä viikatessa tai kävelyllä. Monet kirjani kohdat ovat tällaisista tilanteista peräisin. Nämä vain täytyy muistaa heti kirjata ylös, jotta ne päätyvät kävelylenkeillä saaduista pälkähdyksistä itse sisältöön!

Niina Ratsula: Hah, en tiedä rohkenenko suositella omia rutiinejani… Yhtä kirjaa kirjoitin kevään ajan joka päivä kolme tuntia. Tämä aika järjestyi kun parikuinen kuopukseni nukkui aamupäivän päiväuniaan. Kirjoitin munkkiniemeläisen kahvilan terassilla lattea siemaillen. Se oli itselleni aivan ihana rutiini vauva-arjen keskellä.

Pari vuotta sitten kirjoitin yhden kirjan käytännössä lukittautumalla viikoksi yksin mökille. Toki minulla oli aihioita ja taustamateriaali valmiina, mutta valtaosa tekstistä syntyi viikon mittaisessa flow-tilassa – välillä pidin taukoja käyden saunassa, lenkillä ja järvessä.

Viimeisintä kirjaani kirjoittaessa huomasin, että paras jälki syntyy heti aamulla, ennen kun avaan yhtäkään laitetta. Yön yli kirjoittamista en suosittele kenellekään, siitäkin on paljon kokemusta.

Mistä mielestäsi ylipäätään koostuu hyvä bisneskirjallisuus? Onko bisneskirjallisuus ylipäätään genre?

Helena Kastikainen: Bisneskirjallisuus on ehdottomasti genre ja meillä on todella rautaisia sisällöntekijöitä Suomessa! Olen monesti ihmetellyt, miksi Suomesta ei käännetä moniakaan kirjoja vientituotteiksi myös kansainvälisille kirjamarkkinoille. Mutta ei meidänkään bisneskirjagenre ole valmis, vaan se kehittyy jatkuvasti. Entistä monipuolisemmalle sisällölle on tilausta. Oma esikoiskirjani osoitti, että nuorille osaajille tai ruohonjuuritason esihenkilöille suunnatulle ammattikirjallisuudelle on olemassa oma niche, vaikka aluksi se epäilytti itseänikin.

Kustantamoilla on oltava tahtotila julkaista teoksia lukijaryhmille, joita ei ole aiemmin bisneskirjallisuudessa huomioitu ja antaa ääni sellaisille, joiden näkökulmia ei ole vielä kuultu. Esimerkiksi viime syksynä kävin läpi isojen kustantamoiden julkaisuluetteloita ja löysin hetkessä kolme naisten kirjoittamaa teosta (työ)uupumuksesta, mutta en yhtäkään miesnäkökulmasta.

Minulle itselleni herkullisimmat lukukokemukset tarjoavat kirjat, jotka noudattavat ”Näytä! Älä vain väitä!”-rakennetta tekstissä. Haluan päästä soveltamaan oppimaani käytännössä ja arvostan suuresti, jos kirjailija on pureksinut tämän minulle jo valmiiksi. Eli tutkitun tiedon lisäksi kaipaan selkeitä toimintamalleja ja 1-2-3-listoja, joiden avulla voin ottaa asioita nopeasti haltuun.

Niina Ratsula: Todellakin on genre. Itse tykkään tosi paljon tarinallisuudesta ja autenttisuudesta – että voin samaistua kirjan tarinaan – ikään kuin lukisi dekkaria tai romaania. Liika normatiivisuus on vähän liian helppoa. Kuka tahansa voi kirjoittaa 10 kohdan ”tee näin” -listan. Mutta kuka tahansa ei voi kirjoittaa ”tee näin”-listaa, joka muodostuu omakohtaisista kokemuksista tai mielenkiintoisista tarinoista.

Bisnestarinan voi kertoa aivan yhtä tylsällä tai mukaansatempaavalla tavalla kuin minkä tahansa fiktiivisen kirjan. Lukijassa pitää herätä tunne ja muistijälki, jotta kirja jättää jotain lukijaansa jälkeensä – muuten kirjalla ei ole ollut merkitystä.

Haastateltavien teoksia

Nina Ratsula: Oikein toimimisen kulttuuri – Johtajan opas eettisen organisaation rakentamiseen (Edita, 2019)

Nina Ratsula: Compliance – Eettinen ja vastuullinen liiketoiminta (Talemtum pro, 2016)

Helena Kastikainen: Pikkupomosta johtajaksi – Nuoren naisen uraopas (Schildst & Söderströms 2020)

Perttu Pölönen: Tulevaisuuden identiteetit (Otava, 2021)

Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys (Otava, 2020)

Jaa

Vaikuttajasta

Bonfire

Kommentointi on suljettu