Bonfire.fi

Luova tauko 2/14: Luovuuden kaava 3 X U

Maaretta Tukiainen

Mitkä ovat luovuuden elinehdot? Mitkä asiat tukevat luovuutta työn keskellä? Kuvataiteilija Fanny Tavastilan mielestä tärkeintä ovat uteliaisuus, uskallus ja uusiutuminen.

– Olen viime aikoina miettinyt paljon uteliaisuutta. Että miten sen voisi säilyttää ihan missä tahansa asiassa. Esimerkiksi jos tapaa uuden ihmisen, niin että kohtaisi hänet ennemminkin uteliaisuudella kuin että olisi jokin tarkka kuva etukäteen siitä, mitä odottaa.

Näin kertoo kuvataiteilija Fanny Tavastila työhuoneellaan Helsingin Kaapelitehtaalla, kun menemme valokuvaaja Krista Keltasen kanssa tapaamaan häntä kirjamme Luova tauko –haastattelua varten.

Huone on täynnä on Fannyn maalauksia. Niitä on lattialla, seinillä ja maalaustelineellä. Taulut ovat kuin suoraan liikkeen keskeltä pysäytettyjä hetkiä, yhtä läpikuultavia.

Uteliaisuus on ihmettelyä

– Uteliaisuus on tietysti tärkeää myös suhteessa omaan työskentelyyn. Ettei tietäisi liian tarkasti sitä, mihin työ on menossa, vaan että voisi jotenkin hämmästyä, Fanny hymyilee.

Ajatus houkuttelee, sillä paineisessa työelämässä harva ennättää tutkia, mihin jokin työn alla oleva asia on menossa. Maaliin on yleensä päästävä heti.

Kiireellä on kuitenkin hintansa. Lopputulos on harvoin innovatiivinen.

Fanny jatkaa:
– En tarkoita uteliaisuudella sitä, että ihminen ihailisi itseään ja sanoisi tekemisistään, että ovatpas nämä tekeleeni mahtavia! Vaan että itse tekemisen hetkessä voisi säilyttää uteliaisuuden, koska vain sen kautta voi jatkaa. Tutkia, että jos teen näin, mitä sitten tapahtuu, ja entäs sen jälkeen? Mihin tämä työ sitten menee?

Uskallus auttaa etenemään

Fannyn mukaan uteliaisuudessa on pohjimmiltaan kyse uskalluksesta. Kun maalaa, ei voi etukäteen tietää, meneekö työ seuraavasta siveltimenvedosta pilalle.

– Uteliaisuus on sitä, että uskaltaa välillä epäonnistua ja edetä työn pilaamisen pelossakin. Aina on se vaara, että työ menee ainakin hetkellisesti huononmpaan suuntaan. Mutta se on vain kestettävä.

Työelämässä epäonnistumisesta on puhuttu jo vuosia, mutta se on silti yhä tabu. Rapakon takana konkurssin läpikäyminen tarkoittaa sitä, että toimitusjohtajalla on kokemusta työnsä todellisesta luonteesta. Suomessa se on häpeä, josta on paras vaieta.

Epäonnistuminen takaa uusiutumisen

Kuitenkin todellinen uusiutuminen on mahdollista vain epäonnistumisen kautta. Epäonnistuminen taas edellyttää sitä, että pysyy avoimena elämälle.

Taidetta ei oikeastaan voi tehdä, ellei pysty pysymään avoimena sille, mikä tulee esiin ja mitä itsessä pintaa syvemmällä on. Se on myös tie uudistumiseen.

– Luovuus on elämää. Sitä, että uskaltaa seurata sitä syvintä, mitä itsessä on, ja että pysyy avoimena uudelle, Fanny kiteyttää.

Kuvataiteilija Fanny Tavastilan näkökulmasta luovuutta voi siis tukea muun muassa hyödyntämällä näitä kolmea näkökulmaa:
1. Uteliaisuus
2. Uskallus
3. Uusiutuminen

Mikä näistä kolmesta on Sinun mielestäsi tärkein taito tulevaisuuden työelämässä?

Lisää ajatuksia luovuudesta kirjasta Luova tauko – Löydä oma tapasi elää. Voit tilata sen täältä.

Maaretta Tukiainen

Maaretta Tukiainen

Moodit Oy

Kirjailija ja muutosvalmentaja

Maaretta Tukiainen on tietokirjailija, muutosvalmentaja ja puhuja, joka uskoo elinikäiseen oppimiseen ja pienten ihmeiden aikaansaamiin suuriin muutoksiin. Vuonna 2019 häneltä ilmestyivät kirjat Tärkeintä tänään. Näin saat vähemmällä enemmän, työkalukirja Tänään (yhdessä Sonja Eidin kanssa) sekä Tiimiäly. Opas muuttuvaan työelämään (yhdessä Ilona Hiilan ja Ida Hakolan kanssa).

Lisää vaikuttajalta Maaretta Tukiainen


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys