Me kaikki olemme sairastuneet, mutta emme koronaan

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Mitä meistä on tullut?

Me kaikki olemme sairastuneet, mutta emme koronaan.

En haluaisi avata somea, seurata mediaa ja olen alkanut välttelemään keskusteluita, sillä ne tuottavat ahdistusta ja satuttavat sielua. Luen miten rokotevastaiset uhkailevat lapsien kuolevan rokotteeseen. Näen miten rokotetut irtisanovat ystäväpiiristä rokottamattomia ja toivovat heidän kuolevan koronaan kotonaan. Tavaratalossa asioi vanhempi henkilö, joka alkoi huutamaan maskittomille asiakkaille. Hississä ei uskalla yskäistä. Puolitutuilta pitää varovasti tunnustella mitä lahkoa he edustavat. Joku yrittää myydä minulle vastuulliseksi tai turvallisuudeksi puettua hulluutta.

Kaikki haluaisivat tämän olevan ohi, mutta harva osaa elää nyt. Ehkä sitten joskus, kaiken jälkeen, seuraavassa elämässä.

Kohtaamme kaksi isoa ja äänekästä ryhmää kaikkialla. Toinen pelkää kuollakseen koronaa, toinen rokotetta. He ovat vastakkaisilla puolilla, äärilaidoilla, vaikka ytimeltään ja motiiviltaan he ovat hyvin samankaltaisia. He ovat pelon sairastuttamia. Viha ja aggressio ovat sen näkyvin sekä tarttuvin oire. Välissä on suuri hiljainen ryhmä, joka koittaa jotenkin selvitä, paeta oman kupunsa sisään ettei muitten sekoilu tartu, ehkä jopa siinä sivussa iloita. Vaikeaksi se on tehty.

Pelko on suurin vihollisemme eikä viha ole ainoa pelkosairauden oire. Huoli, ahdistus, lamaannus, masennus, epätoivo – lista on pitkä ja montaa piinaavaa tunnetta ei pysty edes potilas itse sanoittamaan.

Suur-Helsingin alueella psykiatriset palvelut ovat pahemmin kuormitettuja kuin teho-osastot. Tilanne on jatkunut jo pitkään. Ja merkittävä osa tähän sairauteen sairastuneista ei edes hakeudu hoitoon vaan lääkitsevät itseään muilla keinoin, joka johtaa yhä paheneviin ongelmiin sekä häiriökäytökseen.

Yhteiskunta on jakautunut. Rokottamattomiin kohdistuva uhkailu ja painostus alkaa täyttämään syrjinnän piirteet. Osa heistä taas sylkee vastaan yhä vain häiriintyneempiä salaliittoteorioita ja propagandaa.

Rokotetut eivät ole saanut luvattua vapautta eikä rokote tarjoa immuniteettia. Pettymys on suuri ja ymmärrettävä. Osa etsii siihen syyllisiä. Valtion johto on näyttänyt siihen osoitteen. Valtion toiminta hallitusta ja presidenttiä myöten on ollut käsittämättömän huonoa johtamista alun jälkeen. He voivat vaikuttaa kansan mielialaan kuten heidän ydintehtäviinsä kriisiaikoina kuuluu. Jos puheet litteroi, sanoissa toistuu yleisimmin ”uhkakuvat”, ”varovaisuus”, ”kriisi” ja ”huoli”. Pelolla tehdään politiikkaa. Se tarttuu ja siitä tulee totta.

Aidosti hyvä johtajuus perustuu energian siirtämiseen, toivon ja joukkuehengen luomiseen, siihen miten tarinallistaa asiat, jotta yleisö kokee ja tuntee, että kaikki on tämän arvoista. Se on puuttunut täysin. Sama pätee mediaan, kolmanteen mahtiin.

Joku viisas on sanonut, että kun yhtälöstä poistaa egon ja tunteet, jäljelle jää totuus. Sitä kaivattaisiin nyt. Viisauden työkaluja ovat myötätunto ja erilaisten näkökulmien suvaitseminen. Lopultakin meillä on jäljellä kaksi ilmansuuntaa: jatkaa vihan lietsomista tai rakentaa silta ääripäiden välille. Jos mietit ilman tunteita ja pelkoa, kumman valitsisit ja minkä eteen olisit valmis toimimaan?

Kirjoittaja on rokotettu.

Jaa

Vaikuttajasta


Author, columnist, creator
Folk Finland
#brändit #tarinankerronta
#luovuus

Tommi Laiho on ollut mukana tekemässä Folk Finlandista yhtä Suomen luovimmista mainostoimistoista. Hän on ollut mukana suunnittelemassa Lidlin markkinointia vuodesta 2009. Tommin intohimo on tarinankerronta ja syvät totuudet ihmisyydestä. Hänen palkittu esikoiskirjansa rikosromaani Uhanalaiset julkaistaan helmikuussa 2021 (kustantaja Myllylahti).

Kommentointi on suljettu