Mikä saa sinut liekehtimään, Peter Vesterbacka?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Bonfiren henkilökuvasarja esittelee pintaa syvemmältä Bonfiren bisnesvaikuttajia. Kuinka he ovat päätyneet omalle toimialalleen ja minkälaiset arvot ajavat heitä eteenpäin. Q&A-artikkeli antaa osviittaa heidän näkemyksistään, mutta syvemmälle pääset kuuntelemalla koko keskustelun podcastina. 

Tällä kertaa henkilötarinansa kertoo Peter Vesterbacka.

Miksi olet valinnut juuri oman toimialasi?

Uskon, että paras lopputulos tulee silloin, jos tekee asioita joista tykkää. Itse olen tykännyt aina pelata. Olin Hewlett-Packadilla pyörittämässä Bazaar-projektia, jossa rakennettiin erilaisia ekosysteemejä. Vuonna 2003 järjestimme pelien tekemiseen liittyvän kilpailin. Tuon vuoden kisan voittajat perustivat myöhemmin Rovion. Kuusi vuotta ja 51 peliä myöhemmin, syntyi Angry Birds. Liityin siinä vaiheessa itse mukaan Rovioon Mighty Eagle -tittelillä.

Minkälaisille arvoille perustat liiketoimintasi?

Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta hyvät pohjoismaalaiset arvot ovat kaiken lähtökohta. Meillä on esimerkiksi Suomessa hyvä toimintaympäristö, josta voimme olla ylpeitä. Emme saa silti olla tyytyväisiä,  sillä aina voidaan parantaa. Suomalaiset perusarvot ovat tärkeitä. Se, että tehdään yhdessä, kunnioitetaan toisiamme ja noudatetaan lakeja. Pelataan niin sanotusti sääntöjen mukaan.

Oletko joskus joutunut toimimaan vastoin arvojasi? Jos, niin mitä siitä seurasi?

En pysty toimimaan vastoin arvojani, se ei olisi kestävää. Koen, että minulla on vahva oikeudenmukaisuuden taju ja siinä mielessä saatan ajatella joistain asioista hyvinkin mustavalkoisesti.

Mitkä kaksi tapahtumaa elämässäsi ovat vaikuttaneet eniten siihen, kuka olet tänään?

Vaikea nimetä yksittäisiä hetkiä. Erilaisissa organisaatioissa on erilaisia haasteita arvojen ja toimintatapojen suhteen. Isossa organisaatiossa tulee toisinaan vastaan sellaisia käytösmalleja joita en siedä. Kuten se, että joku muu yrittää ottaa kunniaa jonkun toisen tekemisestä. En lähde yksilöimään tapahtumia, mutta tämän kaltaisten ilmiöiden kohtaaminen on kasvattanut myös itseäni.

Kuka on ollut tärkein suunnannäyttäjäsi? Miksi juuri hän?

En näe, että olisi yhtä tai kahtakaan henkilöä. Minulle tärkeintä on ylipäätään yhdessä tekeminen. Saan siitä valtavasti voimaa ja energiaa. Minulla ei ole esikuvia, enkä kumartele kuvia. Koen, että kaikki ovat kuitenkin normi-ihmisiä, jotkut vain saavuttavat enemmän kuin toiset. Kaikilta voi silti oppia jotain.

Koska koit epäonnistuneesi siten, että epäilit nousetko enää?

En muista tuollaista tapahtuneen koskaan. Vaikeita hetkiä on toki ollut, enkä aina ole päässyt asetettuihin tavoitteisiin. En silti jää märehtimään asioita. Ensin tehdään, ja jos ei onnistuta, opitaan siitä.

Mikä yksittäinen hetki tuntui siltä, ettei mikään pysäyttäisi sinua?

Toisinaan koen isoja hetkiä ja voittoja, mutta niitäkään ei pidä jäädä liiaksi miettimään. Aikojen alussa meillä oli Roviolla 1-2 miljoonaa latausta. Sanoin kaikille, että tavoittelemme 100 miljoonaa latausta, joka oli vuonna 2010 ennenkuulumaton määrä. Pääsimme reilussa vuodessa siihen. Kun näin tapahtui, tilasimme tiimille muutaman pullon shampanjaa. Skoolasimme ja palasimme takaisin töihin.

Kun katsot taaksepäin, onko jotain mitä tekisit toisin?

Ei ole mitään isompaa sellaista. Tai no, ehkä tekisin joitain asioita nopeammin ja enemmän. Olen silti oppinut kaikesta tekemisestä paljon. En pysty vaikuttamaan menneisyyteen, joten en myöskään sitä juurikaan mieti.

Ennusta yksi skenaario tulevaisuudesta toimialallasi?

Skenaarioita kannattaa aina miettiä. Jos mietitään Suomea ja Pohjoismaita, niin meillä on erinomainen toimintaympäristö, mutta meidän tulisi yrittää saada tästä ympäristöstä enemmän irti. Uskon, että meillä Suomessa on mahdollisuus aiheuttaa uusia menestystarinoita, mutta toivon enemmän rohkeutta ja uskallusta kiihdyttää hyvää tekemistä. Naapurimaassa Virossa on 1,3 miljoonaa asukasta ja neljä yritystä, jotka voidaan laskea yksisarvisiksi. Siinä on melko hyvä vertailupohja myös Suomelle. Pienemmälläkin porukalla pystyy tekemään merkittäviä juttuja. Meidän tulisi houkutella Suomeen enemmän huipputalentteja. Sitä kautta saadaan myös uusia menestystarinoita. Koko maailma tietää, että olemme maailman parhaita koulutuksessa, mutta se ei silti konkretisoidu bisneksessä ja kasvussa. Siinä voimme Suomessa tehdä vielä parempaa jälkeä. Mahdollisuuksia on, mutta tekemistä riittää.

Mikä saa sinut liekehtimään?

Tekeminen ja asiat, jotka ovat muka mahdottomia toteuttaa. Tavoitteellisuus ja yhdessä tekeminen antavat minulle virtaa.

 

Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen

Jaa

Vaikuttajasta

Bonfire

Kommentointi on suljettu