Bonfire.fi

Mikael Pentikäinen: “Jokaisen yrittäjän tulisi nyt miettiä omat askelmerkkinsä.” 

Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät

Maailmalla jyllää täysin poikkeuksellinen taloudellinen kriisi, joka vaatii yrittäjiä pohtimaan omia askelmerkkejä uudestaan. Koronaviruksen uhka kansanterveydelle on vielä verrattain hämärän peitossa, mutta monen eri alan toimijalle kyseessä on jo nyt katastrofaalinen isku. Vastaavaa koettelemusta ei nykytalouden historiasta löydy. 

– Ero 2000-luvun finanssikriisiin on siinä, että koronaviruksen vaikutukset ulottuvat myös kotimaisiin yrityksiin palvelualoilla, kun asiakkaat ovat päättäneet jäädä kotiin. Kyseessä on ainutkertainen talouden shokki, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. 

Kukaan ei tiedä, kuinka pitkään tämä poikkeustila kestää.

 

– Meidän neuvomme on ollut, että tulee varautua pahimpaan skenaarioon, hän jatkaa. 

Torstai 12. maaliskuuta alkoi maltillisesti, vaikka heikot signaalit olivat jo näkyvissä. Aamulla monen korvaan kiiri uutiset Yhdysvaltojen päätöksestä sulkea ilmatila Euroopasta tulevilta lennoilta, pois lukien Isosta-Britanniasta. 

Iltapäivällä alkoi tapahtua myös meillä Suomessa. Hallitus kehotti perumaan kaikki yli 500 hengen tapahtumat, aina toukokuun loppuun saakka. Konserttikiertueita peruttiin ja useimpien käynnissä olevien palloilusarjojen kausi pistettiin pakettiin. Koronaviruksesta tuli hetkessä todellinen! Ketjureaktio kiihtyi ja sysi monet yritykset ja yksittäiset freelancer-tekijät kuilun partaalle. 

Samana päivänä myös Suomen Yrittäjät tuli ulos ensimmäisen toimenpide-ehdotuksen kanssa. Se sisälsi yhdeksän kohtaa. 

– Ehdotuksen pääpaino on yritysten rahoituksen turvaamisessa. Kassojen kuivuminen on ensimmäinen asia, johon tulisi löytää lääkettä. Listaa ehdotuksista viestittiin voimakkaasti eteenpäin ja siitä on keskusteltu hallitusten jäsenten kanssa.

Näkemykseni on, että tämä toimenpide-ehdotus vaikuttaa. Kuulemme varmasti lähipäivinä lisää.

Sunnuntaina 15.3. Suomen Yrittäjät julkaisi uuden ehdotuksen. Se keskittyi enemmän työnantajien ongelmien ratkaisemiseen vallitsevan kriisin keskellä. 

– Fokus on edelleen yritysten rahoituksen turvaamisessa, mutta pyrimme löytämään myös keinoja, joilla työntekijöistä pystyttäisiin huolehtimaan siten, että mahdollisimman vähän työpaikkoja menetettäisiin. 

Seuraavat viikot tulevat olemaan täynnä kysymysmerkkejä. Samaan aikaan kun hallitukselta penätään toimenpiteitä, tulisi jokaisen kyetä miettimään myös uudenlaisia ratkaisumalleja, joilla omaa liiketoimintaa kykenee ylläpitämään

– Nyt on tietysti hyvin poikkeuksellinen tilanne ja ymmärrän, että kovin innovatiivisten asioiden miettiminen on hankalaa, jos oma kassa on tyhjä. Se mitä jokaisen yrittäjän tulisi kuitenkin tehdä, on määritellä omat askelmerkkinsä. Pohtia kaikkia keinoja, joiden avulla tulevaisuuden voisi turvata, Mikael Pentikäinen toteaa.

 

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia & Luova kustannuspäällikkö, Bonfire Books

Lisää vaikuttajalta Harri-Pekka Pietikäinen


Lisää kategoriasta Tulevaisuus