Miksi HR-osasto itkee salaa toimiston vessassa?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

”Isä tuli kotiin!”

Kuulostan takuuvarmasti sekopäältä, kun huudan tämän lauseen eteisessä saapuessani työpäivän päätteeksi kotiin. Se on yksi hyvin suunnitellun työpäivänän mittareista. Jos olen ollut aikaansaava ja tulen kotiin energisenä, niin huudan sen ponnekkaasti. Jos olen kuluttanut itseni puhki, huuto tuntuu jo suussa tahmealta ja väkinäiseltä, niin tiedän, että jokin on mennyt mönkään.

Kuormitus ja palautuminen eivät ole olleet tasapainossa päivän aikana. Varianssi on ollut puutteellista. Olen rättiväsynyt.

Vierailen päivittäin eri yrityksissä, joissa näen uupumisen partaalla laahustavia työelämän sotureita. He hädin tuskin ovat selvinneet edellisyöstä, mutta pakertavat jo seuraavan raportin tai presentaation parissa, josta ei ole mitään hyötyä, koska myös toisen osaston työntekijät ovat burnoutin partaalla ja saavat oman osansa valmiiksi vasta seuraavalla viikolla.

Työ ei voi olla syy mielenterveyden vajoamiseen tai siihen, että kotiin mennessään ei jaksa tehdä mitään muuta kuin aloittaa Netflix -maratonin.

Jos ottaa vähän iisimmin ja tauottaa duunipäiväänsä, niin ei yritys siihen kaadu. Ei konkurssi tule sen takia, että HR:n Mikko tai Maija piti kymmenen minuuttia pidemmän kahvitauon, koska he tarvitsivat sitä. Sen sijaan, liikevaihtoon voi tulla murtuma, jos koko HR-osasto piiloutuu vessaan itkemään tuskaansa puolen tunnin ajaksi joka päivä, jotta selviää hengissä päivän loppuun.

Yritykset voivat paremmin, jos niissä huolehditaan, että siellä olevat ihmiset voivat hyvin. Tällöin he saavat työpäivistään energiaa, eivätkä näivety. Elämme silti maailmassa, jossa terveys ja työntekijöiden voimavarat ovat pääosin ulkoistettu yrityksen porttien ulkopuolelle. Ne ovat jokaisen oma riippakivi täyteen ahdetun vapaa-ajan keskellä.

Onneksi tähän on nähtävissä muutoksen uudet tuulet. Vaikka jotkut vanhan koulukunnan pohatat ja jäärät hankaavat vastaan, niin suomalainen yritysjohto on jo herännyt ajatukseen, että työntekijöiden hyvinvointi voi olla kilpailuetu. Tokkurassa ollaan vielä, mutta keskipäivä sarastaa.

Ihmiset ymmärtävät, mitä hyvinvointiin tarvitaan. Ainakin teoriassa. Informaatio on kaikkialla: ravintoympyrä, 10 000 askelta päivässä, unen merkitys. Näitä asioita kampanjoidaan ja toistetaan loppumattomalla kompilla. Aika silmät kiinni saa kulkea, jos ei ole näihin törmännyt.

Silti ihmiset voivat yhä huonommin ja tekevät jatkuvasti epäterveellisiä valintoja. Teemme kaikesta tiedosta huolimatta töitä pääosin tavalla, jota oman yrityksen työkulttuuri edellyttää, oli se kuinka kuormittavaa ja haitallista tahansa.

Kulttuuri syntyy johtajien luomista odotuksista, jotka muodostavat työyhteisöön näkymättömän vertaispaineen halutusta käyttäytymisestä, oli se sitten uuvuttavaa tai energisoivaa.

Yritysten toiminnassa ja johtajien puheissa korostuu yhä enemmän vastuullisuus. Nollahiilijalanjälkeä, ilmastotekoja. Hyvä niin! Mutta kuinka vastuullista on pyörittää yritystä, jossa ihmiset uupuvat? Yksikään yritys ei menesty pitkällä aikavälillä, mikäli siellä ei työskentele motivoituneita ja energisiä ihmisiä, joilla on mahdollisuus toimia heitä inspiroivassa kulttuurissa. Se on ihmisvastuullisuutta.

On epärealistista uskotella, että nykyisen työkuorman päälle pitäisi vielä oppia jotain uutta; lopputulos on vain pelkkiä loppuun palaneita ihmisiä ja keskenjääneitä kehitysohjelmia…

… jos ei huolehdita ihmisen jaksamisesta.

Pahimmillaan johtaja kuitenkin sysää koko henkilöstön hyvinvoinnin HR:lle, sille uupuneelle Maijan tiimille, joka pillittää pöntöllä, kun tämä on jo kymmenes projekti, johon ei ole budjettia.

Pelkäänkin, että tässä on syntymässä samanlainen hitaasti etenevä kehityskulku kuin vastuullisuuskeskustelun alkuvaiheissa ilmaantunut viherpesu, joka on enemmän puhetta ja viestintää kuin aitoja ilmastotekoja. Toivottavasti nyt ei ole meneillään vasta hyvinvointipesun aikakausi.

Kun ihmiset nauttivat työstään ja heidän jaksamisensa on työnantajalle tärkeää, ovat he paljon onnellisempia myös vapaa-ajalla, tyytyväisempiä elämäänsä ja myös tehokkaampia työtehtävissään.

Minusta tämä olisi sellaista inhimillistä vastuullisuutta, ihmisvastuullisuutta, jota kannattaa tavoitella.

Jaa

Vaikuttajasta


liiketoimintajohtaja
Aava Virta
#johtajuus #strategia
#hyvinvointi #kulttuuri

Petterin suuri intohimo on ihmisen potentiaalin johtaminen, joko organisaation johtamisen tai itsensä johtamisen näkökulmasta. Hän yhdistää tuoreella tavalla yrityksen johtamisen, motivaation ja työssä jaksamisen sekä energisyyden. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat vuorovaikutustaidot ja kyky inspiroida ihmisiä. Petterillä on pitkä ja menestyksellinen ura toimitusjohtajana, ja sen lisäksi hän on valmentanut tuhansia yritysjohtaja ja esimiehiä sekä huippu-urheilijoita, Suomen mestareista olympiavoittajiin, niin Suomessa kuin maailmallakin.

Kommentointi on suljettu