Bonfire.fi

Miten aloitat tarinallistamisen?

Kirjoitin aikaisemmin siitä miten tarinoiden kertomisen lisäksi yritysten tulisi hyödyntää nyt myös tarinallistamista. Toin tarinallistaminen termin kymmenisen vuotta sitten liiketoiminnan kentälle. Samalla lanseerasin myös tarinallistaja ammattinimikkeen.

Tarinallistaja ei tee julkaistavaa tekstiä. Hän käsikirjoittaa / suunnittelee yrityksen toimintaa tarinalliseen muotoon.

Kehittämäni tarinallistaminen on tarinalähtöistä strategista muotoilua. Tarinaa käytetään työvälineenä. Sen kautta muokataan palveluympäristöjä, palveluprosesseja ja markkinointiviestintää tarinalliseen muotoon.

Näin yritys erottuu palvelulla, joka on elämyksellistä, merkityksellistä ja inhimillistä. Tarinallistaminen on toimintaa, tarinatekoja. 

Tarinallistaminen menetelmän esittelin kirjassani. Prosessi lähtee liikkeelle yrityksen omien tarinaelementtien tunnistamisesta. Emme siis lähde heti rakentamaan yrityksen tarinaa, vaan suuntaamme katseemme tarinan elementtien liiketoiminta- ja asiakaslähtöiseen tunnistamiseen.

Tähän tarkoitukseen olen osana tarinallistamisen menetelmää laatinut Stooripuu-mallin, josta kerron lisää yllä olevalla videolla.

Näin myös sinä voit aloittaa tarinallistamisen prosessin. Tunnistamalla ensin toiminnassasi jo toimivat tarinan ainekset.

Kun yrityksesi tai organisaatiosi tarinan elementit on tunnistettu, voit lähteä rakentamaan ydintarinaa, joka ohjaa  toiminnan muotoilua koettavaksi, erottuvaksi ja osallistavaksi tarinaksi.

Tammikuussa koulutan aiheesta ProCom Ry:lla. Tule mukaan oppimaan lisää tarinallistamisesta! Ps.Voit myös ladata ilmaisen tarinallistamisen oppaan Tarinakoneen verkkosivuilta ja liittyä uutiskirjeen tilaajaksi.

Anne Kalliomäki

Tarinakone

Tarinallistaja

Tarinakoneen perustaja, tietokirjailija, kouluttaja Anne on tarinallistamisen edelläkävijä Suomessa. Annen tarinapajoissa tunnistetaan yrityksen ydintarina ja opitaan erottumaan tarinakokemuksella. Anne on myös Visit Finland Akatemian valmentaja.

Lisää vaikuttajalta Anne Kalliomäki


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi