Bonfire.fi

#MYYNTIKIRJA:n julkistamistilaisuus verkossa 10.11. klo 15-16.30

#myyntikirja

Tervetuloa lämpimästi mukaan viettämään #MYYNTIKIRJA:n julkistamistilaisuutta verkossa 10.11. klo 15-16.30!

Vuosi 2020 sekoitti todella monen myynnin pelikirjan ja toimintatavat. Tämän johdosta kirja ja tämäkin tilaisuus ei voisi olla ajankohtaisempi, sillä #MYYNTIKIRJA syntyi tavoitteesta tarjota nopeasti muuttuvaan myynnin ja liiketoiminnan maailmaan konkreettinen teos, jonka oppien omaksumisen myötä pärjäät paremmin valistuneiden ja valtaistuneiden asiakkaiden aikakaudella.

Haluammekin kutsua myös sinut kanssamme yhteisen nuotiopiirin äärelle seuraamaan ja osallistumaan keskusteluun modernista myynnistä, muuttuneen maailman keskellä.

Tilaisuudessa #MYYNTIKIRJA:n kirjoittajat Kert Kenner ja Sani Leino avaavat kirjan syntyperiä sekä kertovat keskeisistä kirjassa olevista teemoista tarkemmin. Tilaisuuden alussa on noin puolen tunnin kestoinen miniluento kirjan synnystä ja sen keskeisistä löydöksistä. Tämän jälkeen osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä kirjailijoille. Tilaisuuden isäntänä ja moderaattorina toimii Bonfire-bisnesmedian päätoimittaja Harri-Pekka Pietikäinen.

Ilmoittaudu mukaan julkistamistilaisuuteen ja saat samalla uusia oivalluksia oman myyntityösi kehittämiseen uudessa ajassa!

Tästä ilmoittautumiseen!

 

Tutustu tarkemmin kirjaan osoitteessa www.myyntikirja.fi.

Bonfire

Lisää vaikuttajalta Bonfire


Lisää kategoriasta Tulevaisuus