Bonfire.fi

Naiset joita ajattelen päivisin

Cristina Andersson

Luin Mia Kankimäen hienon kirjan ”Naiset joita ajattelen öisin”. Kankimäki kertoo tarinoita naisista, jotka ovat suurista vastavoimista huolimatta tehneet suuria tekoja ja eläneet merkityksellistä elämää jättäen perinnön, josta moni voi voimaantua ja ottaa oppia. Nämä naiset taistelivat omaa heikkouttaan, väsymystään, vähävaraisuuttaan, naisvastaisuutta ja muita voimia vastaan ja kulkivat omaa polkuaan toteuttaen rohkeasti unelmiaan.

Kirjaa lukiessa tajusin, että minullakin on monta naista, joita ajattelen usein. Saan heiltä voimaa ja inspiraatiota. He ovat minulle suunnannäyttäjiä ja ennen kaikkea he ovat esikuviani, heitä ajatellessani kohottaudun väsymyksen ja riittämättömyyden tunteen keskeltä oivaltamaan: ”kyllä minä pystyn”.

Nämä naiset ovat päivänaisiani, heitä ajattelen kiireen keskellä ja tunnen, että olen jälleen hieman viisaampi ja vahvempi jatkamaan työtäni.

Upeita naisia tunnen monia, mutta juuri nämä naiset haluan tuoda esille päivänaisinani. Heiltä olen saanut paljon, enkä tule milloinkaan heitä unohtamaan. Heillä kaikilla on kova hinku tehdä jotain paremmin, saavuttaa jotain enemmän, oppia itseään paremmaksi. He ovat kovan luokan osaajia ja silti kohtaan heidät usein samalla opintiellä, jota itsekin kuljen.

Anne Brunila

Anne Brunila on johtaja -esikuvani. Olen saanut seurata hänen työskentelyään puheenjohtajana samoissa työryhmissä ja hänen uraansa suurten yritysten hallituksissa. Annella on kova hinku nostaa suomalaisen työn ja elinkeinoelämän taso korkeammalle, ei paitsi osaamisessa ja teknologiassa vaan myös tavassa, jolla teemme työtä yhdessä. Anne on sivistynyt ihminen, hän rakastaa taiteita ja eri kulttuureja. Ei ole ihme, että vihje lukea Kankimäen kirja tuli juuri Anne Brunilalta. Ajattelen Annea usein, kun mietin omaa työtäni hallituksen jäsenenä sekä erilaisissa vaativissa konsultointitehtävissä.

Liisa Hyssälä

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka korkealla iällä aloittavat jotain uutta laittaen koko osaamisensa ja huikean kokemuksensa peliin uudistaakseen sitä, mikä on kulunutta ja vanhanaikaista. Pääjohtajakautensa jälkeen Liisa heittäytyi täysillä uudistamaan yhteiskuntaamme. Pohdintojansa saamme lukea raporteista ja mietinnöistä. Liisalla on kova hinku kannustaa myös muita onnistumaan. Viisi minuuttia keskustelua Liisan kanssa antaa uskoa tulevaan ja voimaannuttaa uskomaan omankin työn merkitykseen. Ajattelen Liisa Hyssälää usein, kun tunnen, että rohkeus seurata omaa polkuani tuntuu vaikealta.

Christina Forsgård

Kirjoitin kirjaan ”Voittava kierre” sitaatin eräältä jääkiekkovalmentajalta. Sitaatti kuuluu näin: ”Jos et pysty mobilisoimaan energiaa, sinun ei pitäisi olla valmentaja lainkaan”. Christina on se ihminen, joka saa energian liikkeelle, vaikka tilanne olisi kuinka pysähtynyt. Christinalla on kova hinku saada asiat toimimaan ja eteenpäin ja hän totisesti saa sen aikaan. Ajattelen Christina Forsgårdia usein, kun huomaan olevani tilanteessa, joka ei tunnu etenevän millään. Mitä Christina tekisi? Hän katsoisi, missä on virtaa ja sijoittaisi käytettävissä olevat paukut sinne – Christina on se valmentaja, joka saa energiat liikkeelle. Esikuvani selkeästi.

Katleena Kortesuo

Katleena on päivänaiseni, joka ei ota itseään turhan vakavasti. Hän on sanan käytön mestari ja retoriikan ruhtinatar. Katleena on ihmistuntija ja juuri siksi hän on parhaimmillaan selvittämässä tilanteita, joissa yritys on oman kömpelyytensä ansiosta tullut kohtaan, jossa se on niin kutsutusti ”selityksen velkaa”. Katleena Kortesuo on loistava esiintyjä, joka saa yleisöt mukaansa ja viestin perille. Somepäivityksissään Katleenalla on kova hinku opettaa, että vaikka kaikenlaista tapahtuu, voi kaikesta selvitä, kunhan asenne on kohdillaan ja huumoria sopivasti pelissä. Ajattelen Katleenaa usein juuri silloin, kun itse kömmähtelen, otan pienen henkisen aikalisän, nauran hiljaa itselleni ja siirryn asiassa eteenpäin.

Nina Nissilä

Miten olla nöyrä, mutta ei vaatimaton? Seuraa Nina Nissilän työtä, niin opit. En tiedä toista ihmistä, joka saa toiset mukaan yhtä hienolla ja hienovaraisella tavalla kuin Nina. Nina kuuntelee ja ehdottaa. Hän osoittaa oman tietämättömyytensä ja on valmis vastaanottamaan tietoa, jonka avulla hän rakentaa siltoja – yhdistää ihmisiä ja asioita, luo uskoa onnistumiseen. Nina Nissilällä on kova hinku saada organisaatio puhaltamaan yhteen hiileen ja onnistumaan ja hän onnistuu siinä. Ajattelen Ninaa usein silloin, kun tuntuu että asiat ovat sekaisin, en saa työhöni otetta ja kiire tuntuu pukkaavan turhankin kovaa päälle. Ajatus palaa olennaiseen ja pääsen taas eteenpäin.

Annikki Hagros-Koski

Tätini Annikki. En voi olla ihailematta häntä. Itselläni on pian 30 vuotta yrittäjyyttä takana, Annikilla niitä on lähes 50. Kun ajattelen, miten Annikki on äärimmäisen kilpailulla ja haastavalla alalla onnistunut yrittäjänä, niin tajuan, että sinnikkyydellä voi saavuttaa paljon. Annikilla on kova hinku auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Hän on itse ja yhdessä tiiminsä kanssa kehittänyt hoitoja, joilla on pelastettu monta hiuspohjaa ja hiusta ja joista ”sivutuotteena” on tullut parempaa hyvinvointia elämään muutenkin. Aivokasvaimen selätettyään Annikki on entistä voimallisemmin toteuttamassa unelmaansa yrityksestä, joka tuottaa hyvinvointia asiakkailleen. Ajattelen Annikkia usein, kun koen epäonnistumisia yrittäjänä. Silloin voimaannun ja teen sen, mikä juuri silloin on mahdollista.

Voisin kirjoittaa päivänaisistani paljon enemmän, jopa kirjan verran, mutta nämä muutamat rivit riittävät kertomaan arvostuksestani ja kiitollisuudestani näitä naisia kohtaan. Eikä vain tässä mainittuja naisia kohtaan vaan kaikkia heitä, joita tapaan työssäni, somessa ja erilaisissa tilaisuuksissa.

Lopulta tulemme parhaaksi itseksemme, kun opimme muilta, altistumme hyville vaikutuksille ja tuomme parhaat kortemme yhteiseen kekoon.

Cristina Andersson

Cristina Andersson

Tietokirjailija

Liikkeenjohdon konsultti

Lisää vaikuttajalta Cristina Andersson


Lisää kategoriasta Johtaminen