Bonfire.fi

Nöyrän menestyjän tunnistaa siitä, kuinka hän ottaa muut huomioon

Paula Roima

”Nöyryys” tai ”nöyrä” eivät ole sanoja, jotka ensimmäisenä yhdistetään ihmisiin, jotka ovat saavuttaneet elämässään poikkeuksellista menestystä. Menestys saattaa olla nöyryyden suurin koetinkivi. Ihmiset, jotka saavuttavat elämässään merkittävää taloudellista menestystä, esimerkiksi yrityskaupan ansiosta, saapuvat elämänsä risteykseen. Raha ja työ menettävät perinteisessä muodossaan merkityksensä.

Olen elämäni aikana kohdannut lukuisia menestyneitä, mutta poikkeuksellisen nöyriä, ihmisiä. Nyt kerron, millä tavoin nämä nöyrät menestyjät ovat jääneet mieleeni.

1. Nöyrä menestyjä jakaa kunniaa muille eikä seiso parrasvaloissa yksin. Nöyrä menestyjä tuntee itsensä heikkouksineen ja rajoitteineen. Nöyrä menestyjä ei halua pärjätä yksin. Nöyrä menestyjä näkee ihmisten potentiaalin ja antaa muille mahdollisuuden kukoistaa. Nöyrä menestyjä tekee tiimityötä ja jakaa kunnian yhteisistä saavutuksista. Nöyrä menestyjä käyttää enemmän sanaa ”me” kuin ”minä”.

2. Nöyrä menestyjä ympäröi itsensä erilaisilla ihmisillä. Nöyrä menestyjä arvostaa erilaisuutta. Nöyrän menestyjän lähipiiristä löydät tuiki tavallisia ihmisiä. Nöyrä menestyjä kerää ympärilleen hyviä tyyppejä, joilla on arvot kunnossa.

3. Nöyrästä menestyjästä pidetään hänen luonteensa takia. Nöyrä ihminen vetää puoleensa positiivista energiaa. Nöyrän ihmisen referensseinä toimivat hänen henkilökohtaiset ominaisuudet, ei pelkät saavutukset.

4. Nöyrä menestyjä vauhdittaa pyyteettömästi muiden menestystä. Nöyrä menestyjä jakaa osaamistaan eikä ole ensimmäisenä käsi ojossa tai pyytämässä vastapalveluksia. Nöyrää menestyjää motivoi mahdollisuus olla avuksi. Nöyrä menestyjä lahjoittaa aikaansa ja rahaansa epäitsekkäästi. Nöyrä menestyjä pysyttelee usein julkisuuden valojen laitamilla.

5. Nöyrä menestyjä iloitsee saavutuksistaan kohtuudella. Nöyrä menestyjä ei lähde mukaan kilpavarusteluun. Hän ei hanki naapuruston hienointa taloa näyttääkseen, kuka on kukkulan kuningas. Nöyrä menestyjä jakaa tarinansa kuljetusta matkasta, mutta ei tyrkytä sitä kysymättä.

6. Nöyrä menestyjä ei lyö rukkasia tiskiin. Taloudellinen riippumattomuus ei tarkoita nöyrälle menestyjälle, että työ olisi tehty. Työ on vasta alkanut.

Kun katsot ympärillesi, löydät ympäriltäsi paljon positiivista vaatimattomuutta. Nöyryys on monien menestyjien salainen pahe ja siksi emme aina tunnista näitä menestyjiä. Kuka sinusta täyttää nöyrän menestyjän tunnusmerkit?

Paula Roima

Paula Roima

PwC Suomi, omistajayrittäjäpalvelut

Director

Lisää vaikuttajalta Paula Roima


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys