Onnellisuuden sietämätön vaikeus
Hyvä kirja palautuu mieleen usein ja mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä. Luin Risto Siilasmaan kirjan Paranoidi optimisti ja se on singahdellut tajuntaani tuon tuosta.
Koska olen tavannut Siilasmaan joitakin kertoja, niin aion kutsua häntä Ristoksi tässä kirjoituksessa. Toivottavasti tämä on sinulle Risto ok!
Pyrin käymään kerran vuodessa jollakin esittävän taiteen kurssilla sen lisäksi, että käyn viikottaisilla laulutunneilla. Haluan sillä tavoin oppia enemmän itsestäni ja suhteestani toisiin ihmisiin. Toivon, että nämä kurssit auttavat minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja paremmaksi osaajaksi ammatissani.
Viime viikonloppuna osallistuin, kolmatta kertaa, Stella Polariksen improvisaatio -kurssille. Opettajana oli huikea Teijo Eloranta, joka aidolla läsnäolollaan todisti, että arkinen minä on kaikkein vaikuttavin. Ei tarvitse yrittää olla mitään erityistä, sillä minä juuri tällaisena kuin olen, olen riittävä ja juuri sellainen erityinen, joka kiinnostaa muitakin arkisia ja siten erityisiä ihmisiä.
Teimme useita harjoituksia, erilaisia kohtauksia, jossa harjoittelimme vuorovaikutusta. Olen opiskellut näyttelemistä ja improa aika paljon, joten tämä ei tuntunut vaikealta harjoitukselta. Mutta olipa vaikeaa!
Mikä siinä niin vaikeaa voi olla? Teijo pyysi meitä lähtemään liikkeelle onnellisesta tilanteesta, luoda turvallinen ilmapiiri ja auttamaan toisiamme onnistumaan kohtauksessa. Emme saaneet kritisoida, kysyä, emmekä kyseenalaistaa, vaan ennen kaikkea keskittyä kuuntelemaan toista siten, että kohtaus voi edetä kohti hyvää lopetusta. Kuuntelu, Teijo sanoi, on luovuuden ydin.
Meidän oli vaikeaa aloittaa onnellisuudesta ja koimme tosi hankalaksi edetä kohtauksessa ilman kysymyksiä ja ongelmien esittämistä. Salakavalasti ongelmat ja kritiikit pulpahtivat esille, vaikka kuinka yritimme muistaa Teijon toimeksiannon.
Tässä kohtaa Riston kirja nousi mieleen, monta kertaa. Risto opettaa kirjassaan, että kannustava, turvallinen ja toinen toisiaan tukeva ilmapiiri on tärkeintä. Silloin asiat voivat edetä. Oli mielenkiintoista lukea valtavan suurista asioista, jotka saattoivat hyvinkin mennä pieleen, tai epäonnistumisista, jotka vaikuttivat ratkaisevasti asioiden kulkuun. Risto on kokeilun ja epäonnistumisten hyväksynnän airut, mutta kirjassa oli jännittävä kohta , kun hän toteaa, että ”nyt ei ollut varaa epäonnistumiseen”.
Nuorallatanssijan naru on viritetty, kompastella ei saa. Voisi luulla, että silloin kaikki ovat hermona ja saavat tuntea tiukan vaatimustason paineen niskassaan. Johtaja saattaisi jopa kuumottaa, että nyt tarkkana ihmiset!
Mutta Risto opettaa samoin kuin Teijo, aloitetaan onnellisuudesta, tämän hetken parhaasta mahdollisesta tilanteesta. Siitä, että paikalla ovat nyt ne ihmiset, jotka voivat asian ratkaista. Lopputuloksia voi olla useita, mutta siihen parhaimpaan pyritään – toinen toistamme auttaen. ”Kaverin auttaminen on avain onnistuneeseen kohtaukseen näyttämöllä”, Teijo muistutti monta kertaa.
Mikä sitten pisti asiat väärille raiteille kurssimme harjoituksissa? Se oli kuuntelun puute ja oman agendan ajaminen. Kun improaja oli keksinyt oman juonenkulun kohtaukseen hän samalla lakkasi kuuntelemasta toista. Eräässä kohtauksessa oltiin valmistautumassa leikkaukseen, ”potilas” oli jo pöydällä makaamassa, mutta toinen näyttelijä oli päättänyt, että välillä täytyy käydä takahuoneessa muhinoimassa. Kohtaukseen tuli hämmennys ja me yleisössä emme enää tienneet mistä on kyse. Jätetäänkö potilas leikkauspöydälle makaamaan ja kuolemaan?
Bad news is good news, Risto opettaa. Kirjaa lukiessa tajusin, että olen aina ollut paranoidi optimisti. Valppaus ympäristöä, signaaleja ja mahdollisia kehityssuuntia kohtaan on ollut minulle ominaista ainakin niin kauan kuin muistan. Kun huomaan, että joku asia ei olekaan minulle hyvä uutinen, hiljennyn pohdiskelemaan ja kun aika on – useimmiten nopeasti – ryhdyn toimeen. Teijo opetti, että on tärkeää pitää juna liikkeellä, usein hiljaisuus on paras tapa pitää liikettä yllä.
Kiitos Ristolle ja kiitos Teijolle. Tästä yllättävästä oppimiskombosta sain ravinnetta niin hallitustyöskentelyyni kuin työhöni konsulttina ja puhujanakin.
Onnellisuus ei ole aina helppoa. Näin tekoälyn aikana pohditaan mikä on ihmisen rooli tässä maailmassa. Sanoisin, että jos saamme yhteisen viisautemme kukoistamaan, niin meillä ei ole mitään hätää!
Cristina Andersson
Tietokirjailija
Liikkeenjohdon konsultti
Lisää vaikuttajalta Cristina Andersson
Lisää kategoriasta Johtaminen
