Oppimaan oppiminen vaatii kisällin asennetta

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa kolmen artikkelin sarjaa, jonka keskiössä käsittelen oppimista. Olen valmistumisvaiheessa oleva tradenomiopiskelija, joten pyrin artikkeleissa peilaamaan myös ajatuksiani opiskelijana siitä, miltä opintojen päättyminen ja työelämään siirtyminen omin silmin vaikuttaa.

Oppimaan oppiminen ei ole pelkästään sitä, että yrittää tajuta oppiiko parhaiten lukemalla vai tekemällä. Tällainen ajattelu on liian pinnallista. Koen, että oppimaan oppimisessa on kyse ennemmin siitä, että opettelee käsittelemään henkisesti niitä hemmetin vaikeita tunteita, joita oppimistilanteisiin liittyy.

Vaikeita tunteita. Ne tulevat väistämättä vastaan, kun yrittää mahdollistaa itselleen oppimisen omista virheistä, palautteesta, epäonnistumisista ja onnistumisista. Ihmiselle ei luonnostaan ole helppoa niellä nöyrästi ylpeyttään ja olla samanaikaisesti haavoittuvainen. Eikä liioin ole helppoa kuunnella rakentavaa palautetta, jonka hyväksyminen vaatii omista ideoista ja omasta erinomaisuuden tunteesta luopumista.

Oppimaan oppiminen on sitä, kun harjoittelee päästämään irti kontrollin tunteesta ja asettuu katsomaan kaoottista maailmaa silmästä silmään rehellisenä siitä, ettei juuri nyt tiedä kuinka pitäisi toimia.

Avain lukittuun maailmaan

Ensinnäkin on sanottava, että pahalta näyttää. Se on varmasti tämä korona, siksi töitä on niin vähän tarjolla. Tätä mantraa olen huomannut hokevani itselleni säännöllisesti. Huhtikuusta alkaen olen pyrkinyt hakemaan töitä, joissa ainakin etäisesti voisin nähdä hyötyväni jo suoritetuista tradenomin opinnoista ja aiemmasta työkokemuksestani. Puoli vuotta myöhemmin tilanne on kuitenkin sama. Olen varmasti kehittynyt työhakemusten kirjoittamisessa ja kahdeksan työhaastattelua ovat tarjonneet arvokasta kokemusta, mutta oman alan työt tuntuvat olevan sitkeässä. Töitä hakiessa olen opetellut ajamaan taksia, joka on tarjonnut ihan uuden ikkunan erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Se on ollut myös muistutus nöyryydestä. Joskus on otettava askel taaksepäin.

Koronaviruksen aiheuttama tilanne on herättänyt minut ajattelemaan, että maailma ei pysy paikallaan, eikä työnhakuunkaan välttämättä päde enää vanhat säännöt. Isojen muutosten keskellä, matkalla kohti tuntematonta, oppimisen ja sopeutumisen taidot korostuvat entistä voimakkaammin. Isoissa muutoksissa voittajia ovat he, jotka kykenevät nopeimmin murtamaan vanhat näkemyksensä ja katsomaan muuttunutta maailmaa uusin silmin. Heille muutoksen seasta alkaa versomaan uudenlaisia mahdollisuuksia, jotka ovat näkymättömiä vanhoista näkemyksistään kiinni pitäville. Myös työnteon rintamalla syntyy väistämättä uusia mahdollisuuksia, joita ei aiemmin ollut olemassa. Ne pitäisi nyt vain pystyä näkemään. Helpommin sanottu, kuin tehty.

Mestarista kisälliksi

Oppimaan oppimisessa ja omien näkemysten murtamisessa on paljolti kyse keskustelusta oman egon kanssa. Juuri siksi se onkin niin vaikeaa. Ego ei välttämättä halua nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat vaan sellaisina kuin se haluaisi niiden olevan. Ego sanoo meille, että palautteen antaja on väärässä. Se vaikuuttaa, että kyllä minä tiedän miten nämä asiat toimivat. Ego haluaa, että meillä itsellämme on kontrolli ja valta tässä hetkessä, koska ne tarkoittavat hyvää sosiaalista asemaa sekä mahdollisuutta tarttua nopeasti toimeen.

Ego ei osaa kuitenkaan katsoa ensi vuoteen. Halutessaan oppia on osattava katsoa omaa egoaan pidemmälle. Kisällin asemaan asettuminen nyt tarkoittaa mestaruutta tulevaisuudessa, mutta mestaruus nyt ei tarkoita mestaruutta huomenna.

Mestarin egolla on kuitenkin vaikea asettua kisällin asemaan. Uuden oppiminen vaatii sitä, että kykenee sanomaan omalle egolle: pidä turpa kiinni, nyt on meidän vuoromme katsoa, kuunnella ja kokeilla. Ennen riitti varmasti, että oli kerran kisälli, jotta pystyi olemaan loppuelämänsä mestari. Nyt ja etenkin tulevaisuudessa näyttäisi siltä, että yhä useamman pitäisi pystyä palaamaan mestarista kisälliksi ja tämä vaatii omaa mestaruutta. Oppimisen mestaruutta.

Vastuu oppimisesta on oppijalla itsellään

Jatkuvasta oppimisesta tai elinikäisestä oppimisesta puhuttaessa olisikin mielekkäämpää tarkastella yksilöitä ja heidän kykyään ottaa vastaan uutta tietoa, kuin oppimista kauppaavia kouluja ja yrityksiä. Kyky oppia vaikuttaa riippuvan lähes täysin ihmisen halukkuudesta laittaa oma ego ja omat näkemyksensä itsestään ja käsiteltävästä asiasta syrjään. Sanotaan, että ihmiselle, jonka tavoitteena on oppia, rakentavakin palaute on arvokasta informaatiota, mutta ihmiselle, jonka tavoite on osoittaa oma erinomaisuutensa, rakentava palaute on isku vasten kasvoja.

Ihmisillä on luonnostaan taipumuksena hyväksyä vain sellaista informaatiota tai tietoa, joka tukee aiempia näkemyksiä ja hylkiä päinvastaista. Erityisen herkkiä tällaiselle valikoivuudelle vaikuttaisivat olevan ne, jotka sanovat, ettei valikoivuus koske minua. Mitä voimakkaammista näkemyksistä on kysymys, sitä voimakkaampaa valikoivuus on, kuten huomaamme ideologioiden sokaisemista ihmisistä.

Kouluun on siis turha mennä silloin, kun ei ole valmis sanomaan, kappas olenpas minä ollut väärässä! Vaikeinta oppiminen taitaakin olla oman erinomaisuutensa sokaisemille tyypeille.

Jaa

Vaikuttajasta

Bonfire

Kommentointi on suljettu