Pöhinän pimeä puoli – Miksi ajatustyöläinen uupuu?

Bonfire

Pöhinä: Yleishyödyntöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää.

Lähde: Urbaani sanakirja

Siinä missä vielä hetki sitten pöhinä oli sanana innostava, on se nyt sarkasmin lähde. Pahimmillaan pöhinään kiteytyvä jatkuva suhaaminen ja plänääminen pitävät kuitenkin yllä ajattelutapaa, joka ajan myötä uuvuttaa.

Pakko jaksaa vielä.
Ei ole vaihtoehtoja.
Kohta helpottaa, kunhan vielä vähän aikaa kestän.

Kuulostaako tutulta?

Työuupumuksesta on tullut varsinkin kasvuyrittäjien ja ajatustyöläisten kestotrendi. On paradoksaalista, että samalla kun työskentelytavat moninaistuvat, itse työn kuormitus kasvaa usein sietämättömäksi. Käynnissä oleva pandemia on osaltaan lisännyt kierroksia vimmaiseen oravanpyörään. Vuoden 2021 alussa ajatustyöntekijöiden terveyspalveluihin erikoistunut Heltti raportoi psyykkisten syiden nousseen ensimmäistä kertaa merkittävimmäksi sairauspoissaolojen syyksi.

Työterveyspsykologi Tanja Lappi näkee ajatustyöläisen työuupumisen syyt siinä, että työn asettamat vaatimukset kuormittavat ja ylittävät ihmisen voimavarat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tekemistä on enemmän kuin resursseja, työn tekeminen takkuaa esimerkiksi toimimattomien prosessien takia ja on vaikea erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. On myös normaalia, että työpöydällä on useampia työtehtäviä päällekkäin.

– Jos työ imee jatkuvasti enemmän, kuin mitä on resursseja, palautuminen kärsii. Ajatustyössä uupuminen näkyy nopeammin kuin sellaisessa työssä, jossa aivojen ei tarvitse olla jatkuvasti skarppina, Lappi toteaa.

“Tajusin olevani vain ihminen”

Sarjayrittäjä Tomi Kaukinen on kokenut työuupumuksen omakohtaisesti ja puhunut kokemuksistaan avoimesti. Hän vietti työuransa ensimmäiset kuusi vuotta finanssialalla, josta ei löytänyt tarvittavaa merkityksen tunnetta. Tätä seurasi kuusi vilkasta vuotta start up -maailmassa, jotka olivat melkoista vuoristorataa nekin.

– Vauhtini oli melkoinen, jonka myötä aloin kyseenalaistamaan tarkoitusperiäni. En osannut enää erottaa suorittamista ja intohimoa toisistaan. Kaikki onnistumiset, joita sain, haihtuivat nopeasti. Tämä johti siihen, että minulla alkoi olla voimakkaita fyysisiä tuskia. Luulin, että olen teräsmies ja taistelin uupumusta vastaan, kunnes tajusin olevani vain ihminen, Kaukinen kertoo.

Lopulta Kaukinen luovutti ja jäi sairaslomalle, jonka myötä hänen silloinen yrityksensä meni nurin. Kaukinen oli tuolloin vasta 38-vuotias, eikä pystynyt tekemään työtään. Se oli kova pala purtavaksi.

– Mietin etukäteen, että jos luovutan tulen olemaan luuseri. Lopulta minulla ei ollut vaihtoehtoja. Luulemme oman päämme sisällä, että meitä pidetään pelleinä, jos kerromme uupumuksestamme. Oman kokemukseni perusteella suurin osa ihmisistä on valmis antamaan tukensa, jos tulee esiin asian kanssa.

Itseohjautuvuus ja voimakas kunnianhimo altistavat uupumukselle. Lappi korostaa tällöin työnantajan vastuuta. On hyvä asia, mikäli työpaikka mahdollistaa liikuntaseteleiden tai mindfulness-kurssien kaltaisia etuja, mutta todellinen tuki lähtee työarjen tukemisesta ja uudelleen järjestämisestä.

– Mikäli työpöydällä on viisi työtehtävää ja työntekijän oma kapasiteetti riittää ainoastaan kolmeen, tulee työnantajan antaa apua priorisoinnissa. Tällöin on tärkeää kirkastaa, mitkä ovat työntekijän perustehtävät ja tavoitteet. Työuupunutta ei tulisi koskaan jättää yksin etsimään ulospääsyä tilanteesta, Lappi muistuttaa.

Juurisyyt työn määrässä ja pirstaloituneisuudessa

Työuupumuksen juurisyyt kiteytyvät siihen, että työn tekemisestä katoaa hallinnan tunne, onnistumisen kokemukset ja merkityksellisyys. Pitkäkestoisena tällainen tila voi johtaa työuupumukseen, mikä pahimmillaan saa ihmisen kyynistymään ja kadottamaan itseluottamuksen tehdä omaa työtään. Tällöin hän tuntee myös itsensä huonoksi ammattilaiseksi.

– Kun keskustelen vastaanotollani työuupuneiden kanssa, monet sanovat etteivät tiedä tavoitteitaan tai sitä miten omaa työtä tulisi priorisoida. Liika työmäärä on seurausta siitä, ettei tiedetä mitä pitäisi saada aikaiseksi. Tällöin myös onnistumisen kokemus on vajavaista. Jos joka päivä touhuaa valtavasti, mutta samalla on tunne, ettei saa mitään aikaiseksi, on se voimakas epäonnistumisen kokemus, Lappi kertoo.

Itseohjautuvuus on ajatustyöläisen normiarkea. Työntekijältä odotetaan kykyä johtaa itseään ja omaa työtään. Toimintamalli on hyvä, mikäli organisaation edellytykset ovat kunnossa. Tämä tarkoittaa sitä, että esihenkilön on mahdollistettava tuki ja selkeät mittarit, joiden avulla työntekijän on mahdollista johtaa omaa työtään.

– Tällaisten rakenteiden puuttuminen näkyy siten, että useissa itseohjautuvissa organisaatioissa uuvutaan jopa keskivertoa enemmän, Lappi sanoo.

“Parasta mitä minulle on tapahtunut”

Jälkikäteen tarkasteltuna Kaukinen näkee työuupumuksensa merkityksellisenä, jopa parhaana asiana mitä hänelle saattoi tapahtua.

– Uupuminen avasi uusia asioita elämässäni, jonka myötä pohdin omat työrutiinini uusiksi. Minulle kirkastui myös se mitä haluan tehdä ja, ennen kaikkea, mitä minun pitäisi tehdä, kirkastui. Tajusin, etten pysty tekemään asioita, joiden takana en voi myös seistä. Tämän kaltainen arvomaailman kirkastaminen tuntui ihanalta!

Lappi ei pidä siitä, että mediassa työuupuminen esitetään usein yksilön ongelmana.

– Usein kirjoitetaan sankaritarinoita, joissa joku on selvinnyt työuupumuksesta ja on sen myötä entistä parempi yksilö. Tällainen luo käsityksen, että kyseessä olisi yksittäisen ihmisen oma haaste. Kuitenkin hyvissä työpaikoissa, joissa asiat toimivat hyvin, harvemmin uuvutaan. Näen, että työnantajalla on iso vastuu tässä, Lappi toteaa.

– Jos harmittaa puoli päivää viikossa, se ei vielä altista työuupumukselle, mutta jos työn tekeminen harmittaa joka päivä, pitäisi jotain jo tehdä, hän summaa.

Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen