Rakentavalla vuorovaikutuksella rakennamme luottamusta tulevaan

Reijo Karhinen

Elämme aikaa, jossa globaalit muutostrendit ovat vahvoja ja niiden kulmakertoimet ovat monelta osin edelleen jyrkkeneviä. Halusimme tai emme, muun muassa teknologinen kehitys etenee kiihtyvällä vauhdilla ja sen vaikutukset ulottuvat läpi suomalaisen yhteiskunnan tavalla, josta meillä ei ole aiempaa kokemusta.

Teknologisen toimintaympäristön muutoksen analysoinnissa rajaudumme liian helposti puhumaan vain käsitteistä, kuten digitalisaatio, robotisaatio, tekoäly ja alustatalous. Yksittäisinä nuo ilmiöt eivät pysäytä, ehkä jopa ärsyttävät. Oleellisempaa ja ennen kaikkea vaikuttavampaa on puhua noiden ilmiöiden aiheuttamasta asiakkaan, kuluttajan, yksilön eli siis ihmisen käyttäytymisen muutoksesta. Pelkästään älypuhelin yksittäisenä välineenä tarjoaa ihmiselle sellaisen lisääntyneen vallankäytönmahdollisuuden, joka hakee vertaistaan ihmiskunnan historiassa. Tämä muutos ei rajaudu pelkästään haluun saada palveluja ja tuotteita halvemmalla ja paremmalla asiakaskokemuksella, kyse on syvällisestä ja moniulotteisesta ihmisen ajattelun ja käyttäytymisen muutoksesta. Tämän muutoksen aliarvioiminen olisi kohtalokasta.

Sitran vanhemmat asiantuntijat Liisa Hyssälä ja Jouni Backman kirjoittavat ansiokkaassa työpaperissaan ”Kansanvallan peruskorjaus” osuvasti siitä, miten kansalaisten vaikutusvallan kasvu ohi perinteisten toimijoiden luo jännitteitä kansalaisyhteiskunnan ja päättävän eliitin välille. Eikä kyse ole pelkästään jännitteen kasvusta vaan vallitsevien instituutioiden kyseenalaistamisesta. Puolueet puhuvat, mutta eivät puhuttele. Alhaisen ”asiakaskokemuksen” johdosta disruptio on iskenyt myös poliittiseen toimintaan.

Huomaan usein pohtivani pitäisikö Suomella kansakuntana olla yhteinen tulevaisuudenkuva. Päädyn aina pohdinnoissani siihen, että kyllä juuri tässä ajassa erityisesti pitäisi. Niin monta palloa on nyt ilmassa. Ja ennen kaikkea tuo ihmisen käyttäytymisen muutos. Ymmärrämmekö sen kaikki ulottuvuudet? Mihin kaikkeen se vaikuttaa? Miten sitä pitäisi yhdessä hahmottaa?

Huomattavan vaikeaa on sen sijaan osata sanoa, kenen tulisi se rakentaa? Hyssälä ja Backman nostavat edellä mainitussa työpaperissaan esiin käsitteen tilannekuva. Sen mukaan eduskuntaryhmien ja poliittisten puolueiden tulisi hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja sopia tällainen yhteinen yli vaalikausien ulottuva tilannekuva ja sitten vaaleissa kukin puolue voisi esittää omat keinonsa näiden kansallisesti keskeisimpien kysymysten ratkaisemiseksi. Sanoisin, että ei huono ajatus. Ja nimenomaan keskustelunavauksena perusteltu ja yritysten omien tulevaisuuskuvien rakentamisen näkökulmasta tervetullut.

Teknologiavetoisessa neljännessä teollisessa vallankumouksessa Suomi on paalupaikalla – ainakin eturivissä. Tämän aseman täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää meiltä vahvaa uudistumista. Emme ole yhteiskuntana läheskään kaikilta osin ”digiyhteensopiva”. Meillä on paljon vuosikymmenten takaa periytyviä normeja ja rakenteita sekä asenteita. Julkinen keskustelumme ei näyttäydy voimakkaan uudistumismyönteisenä. Monet kannanotot kumpuavat sellaisesta Suomesta, jota ei enää ole. Suomen menestyksen kannalta ydinkysymykseksi nousee kuitenkin se, millaisen toimintaympäristön yhteiskunta tarjoaa yritystoiminnalle. Yhteiskunnan liian hidas uudistuminen ei saa jarruttaa niitä, joilla olisi valmiudet edetä nopeammin.

Tarvitsemme nykyistä selvästi enemmän kansalliseen tahtotilaamme liittyvää rakentavaa avointa keskustelua ja taustoitusta. Ei ole sitoutumista ilman ymmärrystä. Myös yrityksillä on tässä oma tärkeä roolinsa. Yritykset voisivat nykyistä enemmän taustoittaa maailman muutosta omia tulevaisuudenkuviaan ja strategioitaan aktiivisemmin avaamalla. Liiaksi emme voi korostaa avoimen vuorovaikutuksen merkitystä. Vain siten voimme rakentaa luottamusta tulevaan. Ja tässä vuorovaikutuksessa ja tulevaisuuden kuvan rakentamisessa emme saa unohtaa nuoria, sillä he tulevat elämään sen tulevaisuuden, jota nyt yhdessä rakennamme.