Siilasmaa ei vaadi solmioita hallituksen kokoukseen, koska rentous tekee tulosta

Bonfire

Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti -kirjaa lukiessani jäin usein pohtimaan mielikuvaani työelämässä menestyvästä osaajasta: huoliteltu, rauhallinen ja asiallinen. Kirjoittaja kuitenkin korosti usein naurun, rentouden ja välittömyyden aikaansaamaa yhteishenkeä. Kaikenlaista epäformaaliutta, kilpailijoihin aidosti tutustumista ja huumorin tärkeyttä. Koska menestyjä on yhä enemmän tiimipelaaja, hän haluaa saada muut viihtymään ympärillään. Onko rentous uusi menestystekijä?

Erityisesti isojen yritysten parissa pyörivä ystäväni kertoi minulle vähän aikaan sitten siitä, kuinka hän yrittää tuoda tilanteisiin aina ripauksen rentoutta.

Hän heittää yläfemmoja.

Ensimmäisen läpyn aikana suomalainen valkokaulustyöntekijä yleensä jäykistyy silminnähden: tekee toki perässä, mutta vilkaisee kerran oikealle ja vasemmalle rituaalin jälkeen. Awkward. Toisen kerran hän jo nauraa mukana. Ei kolmannen, mutta ehkä kuudennen, kerran hän itse-ehtoisesti kohottaa jo käden, kun on läpyn aika.

Rentoutta voi siis opetella myös ympäristössä, jossa formaalin kulttuurin säännöt ovat tarkat. Nokian hallituksen kokouksessakaan ei vaadita enää pukua tai solmiota.

Nokian hallituksen viimeinen kultainen sääntö vaatii toimimaan “mahdollisimman epämuodollisesti ja asiakeskeisesti.” Jos kokouksessa ei naureta ääneen, on se ollut floppi. Puheenjohtajana Siilasmaa pyrkii saamaan ihmiset nauramaan jo kymmenen ensimmäisen minuutin sisällä. Mitä synkempiä ovat uutiset, naurun kalastelu on yhä tärkeämpää.

“Nauru saa ihmiset ajattelemaan tuloksekkaammin” Siilasmaa kirjoittaa.

Hän kertoo, että nauru, tai jo pelkkä hymy, lievittää jännitystä ja levottomuutta. Tämä on helppo uskoa: ihminen on laumaeläin ja voimakkaan tunteen jakaminen sitouttaa häntä yhteen yhä voimakkaammin ryhmään tai toiseen vertaiseensa.

Epämuodollisuus ja asiakeskeisyys ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Mitä vähemmän joudut kiinnittämään huomiota omaan tai kollegan pukeutumiseen tai teitittelysääntöihin, sitä enemmän aivokapasiteetistasi jää jäljelle pohtimaan seuraavan viiden vuoden skenaarioita.

Näkyvät tunteet ja bisnesympäristö saattavat olla vielä toisilleen vieraita asioita, joiden kannattaisi tutustua toisiinsa paremmin. Kun tunnekouluttaja Camilla Tuominen kertoo hypystään konsultista tunnevalmentajaksi, hän usein nostaa esiin turhautumisen. Turhautumisen, jota koki aina, kun hänen tunteitaan vähäteltiin, jopa “painettiin alas”. Innostus, suuttumus tai oikein mikään muukaan tunne ei saanut näkyä liikaa kasvoilta tai vartalosta. Ei kuulu kulttuuriin.

Nyt Tuominen puhuu kirjassaan Johda tunteita – menesty työelämässä mm. siitä, kuinka ilmeettömyys on kova kolaus kanssaihmisille – myös työympäristössä. Jo pieni lapsi etsii epätoivoisesti omia ilmeitään toisen kasvoilta. Kun äiti on ilmeetön lapsen pyrkiessä katsekontaktiin, lapsi pettyy ja alkaa itkeä.

“Vaikka aikuisina osaamme selittää, ymmärtää ja olemme tavallaan hyväksyneet (työ)elämässä normaaliksi käytännöksi ilmeettömyyden, osa sisimmästämme varmasti reagoi ilmeettömyyden tuomaan viileyteen yhtä vahvasti kuin kokeen lapsi”, Tuominen kirjoittaa ja toivoo Siilasmaan tavoin astetta tunnevapaampaa työympäristöä.

Yksi lempisitaattejani on Minna Canthin lausahdus: ”Hullu työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse.” Menestystä hälle, joka löytää mehevimmät naurunaiheet!

Miten sinä luot (johtajana) rentoutta työpaikalle?