Sosiaalisen median cancel-kulttuuri pani journalismin koville

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Olen entinen toimittaja. Olen työskennellyt toimittajana maakuntalehdistössä ja Ylellä. Vaikka en toimittaja enää olekaan, journalismi ja sen tulevaisuus ovat lähellä sydäntäni. Siispä kirjoitan nyt journalismista.

Osa saattaa muistaa edellisen tekstini, jossa puhuin median muutoksesta. Listasin viisi median muutoksen kannalta kaikkein olennaisinta asiaa. Ensimmäinen niistä oli, kuinka kuka tahansa voi tässä ajassa olla digitaalinen media. Sinä, minä ja naapurin kennel.

Koska näin on, myös journalismilta näyttävää sisältöä on verkko pullollaan. Haastatteluja ja juttuja ja sen sellaisia. Mutta vaikka se näyttäisi journalismilta ja kuulostaisi journalismilta, se ei välttämättä ole journalismia. Suosittua se voi olla. Kiinnostavaakin. Mutta ei journalismia. Ja yhä useammin perinteisten mediatalojen sisältöjen sijaan yleisö valitsee tätä tällaista sisältöä.

Minäkin.

Palaan hiukan tarinassani taaksepäin. Kuka tahansa voi julkaista podcastin. Lumitöitä tehdessäni kuuntelin korvanapeilla Spotifystä erästä suosittua suomalaista podcastia, jossa haastatellaan yhteiskunnallisia vaikuttajia. Kuuntelin ja kolasin – ja havahduin. Podcastissa haastateltava sai sanoa mitä halusi eikä kukaan kyseenalaistanut hänen sanomisiaan tai tivannut, pitivätkö kerrotut faktat paikkaansa. Pikemminkin haastateltavaa kohdeltiin haltioituneena.

Haastattelusta puuttui kriittisyys.

En sano, että kyseinen podcast väittääkään olevansa journalismia. Mutta uskon, että moni sen kuuntelija kuuntelee podcastia kuin se olisi. Tai vähintäänkin olettaa asioiden oikeasti olevan, kuten ihmiset podcastissa sanovat. Olevan siis totta.

Palataan journalismiin. Journalismin perushyve on se, että sen on aktiivisesti pyrittävä totuudenmukaisuuteen. Se on vastuussa ennen kaikkea yleisölle, jolla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa oikeasti tapahtuu. Journalisti ei saa hyötyä tekemästään sisällöstä, ja päätökset julkaisemisesta tehdään toimituksen sisällä ilman, että kukaan voi missään olosuhteissa siihen vaikuttaa. Tätä kutsutaan journalistiseksi integriteetiksi.

Jotta tähän päästään, journalismi on lähtökohtaisesti kriittistä. Eikä kriittisyys ole aina kivaa. Kriittisyys on usein jopa kurjaa, koska siinä kyseenalaistetaan. Joskus niinkin kurjaa, ettei sitä ole kivaa enää kuunnella tai lukea.

Nyt tullaan kirjoitukseni pihviin. Sosiaalisen median mielipiteellistynyt, polarisoitunut ja puolia valitseva keskustelukulttuuri on vaikuttanut siihen, miten ihmiset suhtautuvat myös journalismiin. Yhä useamman ajatuksenjuoksu menee näin: jos sisältö kritisoi, epäilee tai esittää vastakkaisen tulkinnan asiasta, josta itse ajattelen toisin, sisällön tekijä ja jopa sen jakaja ovat minua vastaan. Jos joku on minua vastaan, se ei ole minun puolellani, joten saan pahoittaa mieleni, julistaa sen kaikille ja yrittää saada sisällön tekijän ja jakajan perumaan sanansa ja tekonsa. Jos näin ei käy, minulla on oikeus blokata tällaiset sisällöt ja niiden jakajat omasta sosiaalisen median kuplastani eli canceloida heidät. Tehdä näkymättömäksi. Myös totuuteen pyrkivän journalismin.

Ja maailmankuvat kapeutuvat. Ihmiset eriytyvät elämään kuplissaan.

Toki “cancel-kulttuuria” on ollut ennenkin, ennen sosiaalista mediaa. Tuolloin valittiin mitä lehtiä luettiin tai keitä ihmisiä tavattiin – valittiin fyysinen todellisuus, jossa haluttiin elää. Moni julkaisu oli julkisesti jonkin aatteen tai puolueen kannattaja. Puolueettoman journalismin hyve, joka on vastuussa koko yhteiskunnalle, nosti päätään ei vähiten kriisien, kuten sotien saattelemana. Mutta nyt cancelointi saa uusia muotoja ja ajaa journalismin elinvoimaisuuden ahtaalle.

Kerran vielä. Journalismi ei ole kenenkään puolella eikä ketään vastaan. Se pyrkii kertomaan ympärillämme tapahtuvista asioista itsenäisesti ja kaikkea kriittisesti tarkastellen. Yrittäen samalla ymmärtää ja lisätä muidenkin ymmärrystä. Ja nyt tällainen journalismi näyttäytyy muun digitaalisen sisällön keskellä vaikeana. Niin vaikeana, että jotkut poliitiikotkin ovat sekoittaneet puurot ja vellit ja vaatineet medialle kurinpalautusta.

Vaikka juuri sitä se kaikkein viimeiseksi tarvitsee. Laadukas ja riippumaton journalismi on itseisarvoista, monimuotoista ja terveen demokratian yksi tärkein peruspilari.

Jaa

Vaikuttajasta

Antti Hirvonen

Head of Strategy and Future at Creative Development
YLE
#luovuus #muutos
#uudistuminen #media

Antti Hirvonen työskentelee Yleisradiossa strategia- ja tulevaisuustyön parissa ja on sitä mieltä, että luovuus kuuluu kaikille.

Jätä kommentti