Suomen lähitulevaisuuden tärkeimmät vaalit – ketä äänestän ja miksi?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Minulta on kysytty useasti viime aikoina, ketä pitäisi äänestää aluevaaleissa ja miksi. Seuraavat eduskuntavaalit voivat olla koronan jälkipyykkivaalit, natovaalit, tai ilmastovaalit, mutta tulevat aluevaalit ovat ennen kaikkea sotevaalit.

Aloitin itse työt terveydenhuollossa viitisen vuotta sitten – siis yksityisessä terveydenhuollossa. Näkemykseni asiasta voivat olla hieman yksityisen puolen värittämiä. Tosin nykyisellä työnantajallani asiakkaat koostuvat työterveyden asiakkaista ja yksityisasiakkaista, eli meillä ei ole kuntaulkoistuksia, enkä itse koe ajattelevani asiaa minkään eturyhmän kautta vaan puhtaasti asiakaslähtöisesti.

Miksi sote?

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tarvitaan kipeästi. Suomen väestö ikääntyy voimakasta tahtia. Vuonna 2010 Suomessa eli 940 000 yli 65-vuotiasta ja arvioiden mukaan heitä on vuonna 2030 jo puolitoista miljoonaa.

Samaan aikaan alhainen syntyvyys ja vaatimaton työperäinen maahanmuutto pitävät huolen siitä, ettei väestöpohja kauheasti kasva, eli työikäisten määrä suhteessa eläkeläisiin vähenee tulevaisuudessa dramaattisesti. Haasteita lisää se sinänsä hyvä asia, että väestö elää pidempään kuin koskaan. Eli ihmiset siis ehtivät tarvita elämänsä aikana hoitoa enemmän kuin ennen.

Yli 75-vuotias käyttää kolme kertaa keskimääräistä enemmän sote-palveluita ja yli 85-vuotias kuusi kertaa enemmän. Luvut ovat muistinvaraisia, mutta ne ovat varmaankin riittävän osuvia avaamaan ymmärrystä tulevista haasteista. Lisähaasteita tuo edelleen kaupungistuminen. Eli se, että varsinkin nuoret opiskelijat jättävät maaseudun ja lähtevät isompiin kaupunkeihin työn ja opiskelun perässä.

Joillain paikkakunnilla ongelmat siis kärjistyvät entisestään, kun paikkakunnalle jää suhteellisesti muita paikkakuntia enemmän vanhuksia ja työttömiä. Työssä käyvät kun käyttävät palveluita työttömiä vähemmän, koska saavat ainakin osan palveluistaan työterveyden kautta. Ja toisaalta, me olemme muuttamassa vanhustenhoivaa laitoshoidosta kohti kotihoitoa, mutta kuka vanhuksia auttaa kotona, kun lapset muuttavat toiselle paikkakunnalle?

Mikä sote?

Edellä mainittu kuvaus antaa pohjaa sille, että jotain on tehtävä. Suomessa on yli 300 kuntaa ja monen niiden budjetista menee reippaasti yli puolet sotemenoihin. Ja 2/3 kunnista teki tappiollisen tilinpäätöksen jo 2019, siis ennen koronaa.

Mitä enemmän sote-menot kasvavat entisestään, sitä vähemmän jää rahaa huoltaa homekouluja, pitää yllä päiväkoteja, päällystää teitä tai rakentaa urheilukenttiä. Pitkän tähtäimen kasvuinvestoinneista puhumattakaan. Tämän vuoksi tarvitaan jokin uudistus toimintamalliin. Sitä on yritetty rakentaa poliittisilla päätöksillä jo toista, tai jopa kolmatta vuosikymmentä. Viime vuosina kiihtyvästi.

Ensin viime hallituksessa riideltiin soteuudistuksen kohdalla siitä, ulottuuko valinnanvapaus erikoissairaanhoitoon (sairaalat) vai ainoastaan perusterveydenhoitoon (terveyskeskukset), ja myöhemmin siitä, onko valinnanvapaus mahdollista ollenkaan.

Sotea ei tullut ja hallitus vaihtui.

Seuraavalla hallituskaudella valinnanvapaus saatiin vasemmistopuolueiden toimesta pyyhittyä helposti agendalta ja enää riideltiin oikeastaan hyvinvointialueiden määrästä ja nimistä. Ja homma meni läpi. Uudistus tehtiin melko helpoksi toteuttaa, kun siinä ei varsinaisesti ollut puoluepoliittisia häviäjiä. Eikä varsinaisesti edes mitään kunnon uudistusta – Sote-uudistusta ainakaan. Iso hallinnollinen uudistus toki.

Sinänsä terveydenhuollon järjestäminen satojen kuntien sijaan huomattavasti pienemmällä määrällä hyvinvointialueita on hyvä juttu. Ainakin teoriassa tuplatyöt vähenevät ja synergiaa syntyy. Mutta varsinaista asiakaspalvelua rakenneuudistus ei vielä itsessään paranna. Eikä se vielä lyhyellä tai keskipitkälläkään aikavälillä saa aikaan säästöjä, koska uuden rakenteen aikaansaaminen on työlästä ja maksaa.

Vaikka itse olen taipuvainen katsomaan tulevaisuuteen menneen sijaan, olisi varsin perusteltua myös kyseenalaistaa koko uudistus. Se mikä uudistuksessa uupuu eniten on tavoitteiden aukikirjoittaminen. Mitä tässä tavoitellaan ja millä toimenpiteillä? Miten palveluiden järjestäminen priorisoidaan? Kaikki tiedämme, että kun aloitamme uudet työt, niin nopeasti saamme kalenterimme täyteen tekemistä. Mutta kysymyksen ei pitäisi olla pelkästään tehdäänkö asiat oikein, vai tehdäänkö oikeita asioita. Nyt tuntuu siltä, ettei juuri kukaan ole sanonut mitä ne oikeat asiat ovat.

Johtamiseen ja priorisointiin liittyy aina väistämättä se, että jotain asioita valitaan jättää tekemättä. Poliittisissa päätöksissä tämä on hankalaa, sillä kukaan ei haluaisi luopua mistään ja aina joku älähtää kun saavutetut edut menetetään. Mutta kaikkiin suuntiin ei voi enää kumartaa, jonnekin on voitava myös pyllistää. Valitettavasti.

Mitä sotessa seuraavaksi?

Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen esimerkki asiakaslähtöisestä terveyspalveluiden uudistamisesta, palvelumuotoilusta. Siihen oltaisiin voitu halutessaan mennä kaikissa kunnissa jo aikoja sitten. Rahaa olisi säästetty ja asiakaspalvelua parannettu. Nytkin tuo uudistus tulee toki ajan mittaan tapahtumaan, kunhan vain saadaan vaalit järjestettyä, kaikki hyvinvointialueet kasaan, rahoitus ratkaistua ja poliittiset kinat kinasteltua. Herääkin kysymys, miksei tällaista Sotkamon mallia ole tehty aikaisemmin ja laajemmin? Onko oikeasti edes asetettu kannustimia palveluiden uudistamiseen, vai ollaanko useassa kunnassa vain päätetty jäädä odottamaan valtion toimia. Milloin ne toimet alkavat kantaa hedelmää?

Matkan varrella meillä tulee vielä eteen tärkeitä päätöksiä; pitäisikö maakunnille antaa verotusoikeus vai ei? Valtion rahoitus tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta, mutta toisaalta maakuntavero antaisi maakunnille vastuuta ja valtaa. Nythän ne eivät tule olemaan vastuullisia, kun eivät pelaa omilla rahoillaan. Mitä tapahtuu, kun rahat ei riitäkään? Lisäksi kunnat voivat alkaa osaoptimoida omaa elinvoimaisuuttaan. Suomen Kuvalehdessä oli tästä juuri kiinnostava artikkeli.

Absoluuttista säästöä sotella ei ole lähetty hakemaan. Vaan palvelun tarpeen noustessa on kaiken aikaa puhuttu kustannusten kasvun hillinnästä. Tässä nyt meneillään olevassa uudistuksessa ei tosin kauheasti niistäkään. Minä ainakin kaipaisin tavoitteita ja kannustimia – selkeää ja läpinäkyvää keppiä ja porkkanaa. Toistaiseksi näyttää siltä, että keskitytty luomaan uusia positioita. Se lisää menoja entisestään. Mutta myös hallinnon tason irtisanomisiin on varmaan pakko jossain vaiheessa mennä. Tästäkin tulee nousemaan iso keskustelu ja todennäköisesti tässäkin tehdään kompromisseja ja vesitetään uudistuksen säästötarpeita. Toisaalta vastaan tulee myös huutava henkilöstöpula – meillä ei ole tarpeeksi koulutettua terveydenhuollon henkilökuntaa tuleviin tarpeisiin nähden (ellei ihan oikeaa digiloikkaa saada järkevästi aikaan).

Haluan uskoa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, demokratiaan ja poliittiseen järjestelmään. Vaikea vain nähdä, että se tulee tulevaisuudessa saavuttamaan tarvittavia palveluiden parantamisia ja säästöjä tarpeeksi nopeasti suhteessa ikäjakaumaamme ja tulovirtojen riittämättömyyteen.

Ketä siis äänestän?

Minä en äänestä ketään, koska Helsinki ei ole tässä mukana. Toki kovasti haluaisin äänestää. Toisaalta kannattaa miettiä, että näissä vaaleissa on puolueilla enemmän valtaa kuin yksittäisillä poliitikoilla, puolueet tätä uudistusta pyörittävät. Toisaalta puolueilla tuntuu oleva melko vähän syvää asiantuntijuutta ja näkemyksellisyyttä sote-asioissa. Varsinkaan tässä uudessa aluemallissa, jossa kokemusta siitä ei vielä voi ollakaan. Eli voisi ajatella, että puolueet antavat keskuudessaan ääntä ja valtaa poliittisten jyrien sijaan omista riveistään kumpuaville asiantuntijoille.

Googlaamalla ”puolue + aluevaalit” pääsee nopeasti ja helposti kaikkien puolueiden aluevaaliohjelmaan käsiksi. Ne ovat hieman kaunokielisiä kaikki, eikä niissä kovin selkeästi oteta kantaa mihinkään suuntaan.

Hieman kärjistäen voisi sanoa, että perussuomalaiset haluavat palveluita ensisijaisesti kantasuomalaisille, kokoomus haluaa hyviä palveluita riippumatta siitä, tarjoaako niitä yksityinen vai julkinen yritys, sosiaalidemokraatit ja muut vasemmistopuolueet haluavat turvata työpaikat ja laajat palvelut, keskusta haluaa alueellisesti palvelut kaikkialle ja vihreät korostavat vähemmistöjen tarpeita palvelunsaannissa.

Ohjelmat kannattaa selata läpi ja miettiä mikä on itselle tärkein ideologinen suunta. Minulle se on se, että meidän rahat tulevat riittämään pitämään hyvinvointiyhteiskuntaamme kasassa nyt ja pitkällä aikavälillä.

Eli isossa kuvassa panostaisin asiakaslähtöiseen palvelu-uudistukseen, koulutukseen, innovaatioihin ja valtakunnallisella tasolla etenkin työperäiseen maahanmuuttoon. Vaikuttavuuteen. Äänestäisin ihmistä, jolla on ihan oikeasti ymmärrystä terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista. Ja puoluetta, joka ei ajattele nykyhetkeä, vaan asioita 5-20 vuoden tähtäimellä. Tosin en ole varma jääkö silloin ketään äänestettävää. Sote-uudistuksen yhteydessä kun ei tosiaan ole kovinkaan kirkkaasti tuotu esiin uudistuksen tavoitteita, eikä mittareita. Ehkä kannattaa äänestää jotain tahoa, joka edes tiedostaa tämän.

Mutta äänestää kannattaa, muuten ne mielipiteet jotka ovat eniten vastakkaisia omien kanssa saavat enemmän valtaa. Ja muuten annamme politiikoille viestin, ettemme koe uudistusta kovin tärkeänä asiana. Se olisi vihoviimeinen viesti, koska keskipitkällä aikavälillä tämä on koko Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kannalta tärkein uudistus.

Jaa

Vaikuttajasta


markkinointi- ja viestintäjohtaja
Aava
#markkinointi
#storytelling

Jätä kommentti