Tee aina kaksi päätöstä

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Kehitys kehittyy, joka päivä yhä nopeammin. Tämä mantraa on eri muodoissaan toisteltu vuodesta toiseen, myös minä uskon sen pitävän paikkansa, ja ei kai kukaan tosissaan muuta voi väittääkään.

Näemme osaltamme yhä uusia tapoja tehdä asioita. Kehityksen nopeus on sellainen, josta emme olisi hetki sitten osanneet edes uneksia, tai pelätä. Kehityksen nopeuden kiihtymiselle ei myöskään ole näkyvissä loppua –juna jonka kyydissä olemme, kiihdyttää koko ajan kovempaan vauhtiin.

Mitä me unohdamme tässä kiihdytyksessä?

Ainakin teknologisia ratkaisuja katsoessa – ja kaikkihan on oikeastaan tavalla tai toisella teknologiaan sidoksissa – näemme aivan liian harvoin todellista tavoittelua vanhasta irti päästämiseen. Jokaiseen päätökseen, jolloin päätämme tehdä jotain uutta, tulee liittyä myös toinen päätös – päätös lopettaa vanhan käyttäminen.

Keksimme mitä moninaisimpia tekosyitä siihen, miksi vanhasta on pidettävä kiinni. Yksi yleisimpiä on: “Meidän asiakkaat haluaa juuri tätä”.

Toki on hetkiä jolloin yllä mainittu pitää paikkansa, mutta useimmiten muutoksen loppuun saakka vieminen on kiinni meistä itsestämme. Lopettaminen on myös luonteeltaan huomattavasti vaikeampaa kuin aloittaminen, olemme tapojemme orjia myös liiketoimintaa tehdessämme.

Tästä kaikesta johtuen, meidän tulee aina uutta aloittaessamme tehdä yhtä pätevä sitoumus vanhasta irti päästämiseen, vielä parempi jos uutta hankkiessa päästämme irti kaksi vanhaa tekemistä. Vanhan tekemisen lopettaminen sekä sen seuraaminen on myös projektipäälliköiden sekä johtoryhmien yksi tärkeimmistä tehtävistä, mutta samalla se on myös äärimmäisen helppo unohtaa, fokuksen ollessa uuden lanseeramisessa.

Voittaja on se joka yksinkertaistaa ja tarmokkaasti irtaantuu vanhasta.

Jaa

Vaikuttajasta

Juha Eteläniemi

CIO
OpusCapita
#Digitalisaatio
#ICT

Jätä vastaus