Toimiiko myyntinne kuin öljytty koneisto?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Tampereen korkeakouluyhteisön Robins-tutkimushankkeen tutkijat kannustavat ajattelemaan myyntiä uudella tavalla. Myynnistä on tullut entistä strategisempaa ja se linkittyy vahvasti liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun. #RobinsPodcastissa jaetaan tietoa ja tutkimustuloksia tulevaisuuden älykkäästä myynnistä. Miksi myyntiin tarvitaan tekoälyä? Millainen on asiakkaan digitaalinen ostopolku? Millaisia digitaalisia työkaluja myyntiin on tarjolla? Mitä ovat alustat osana myyntiä? Lisäksi keskustellaan kasvusta ja myynnin johtamisesta sekä pk-yritysten haasteista ja mahdollisuuksista. Tule mukaan!

Viime viikolla juttelin suomalaisten teollisuuden alan yritysten kanssa. Niissä myynti oli lopetettu koronaviruksen takia kokonaan. Luit oikein. Kokonaan. Kuuntelin hämmästyneenä, kun myyjä selitti, ettei tällä hetkellä voi häiritä asiakkaita, joilla on nyt niin paljon muita asioita pohdittavana.

Miten teillä? Oletteko tekin lopettaneet myynnin kokonaan?

Toivottavasti kuulutte siihen porukkaan, jossa koko yritys yhdessä pyrkii löytämään ratkaisuja ja mahdollisuuksia liiketoiminnan ylläpitämiseksi. On selvää, että etenkin palveluala elää tällä hetkellä erityisen haastavaa aikaa. Edelleen on kuitenkin monia aloja, joilla kauppa käy. Emmehän me voi asiakkaan puolesta päättää, milloin heillä on sopiva hetki olla yhteydessä.

Onnittelut, jos olette jatkaneet myyntiä koronasta huolimatta ja pyritte löytämään myös uusia mahdollisuuksia myynnille fokusoinnin kautta. Jos myyntinne tämän lisäksi toimii kuin öljytty koneisto, niin tilanne ei voisi olla parempi. Tämä tarkoittanee myös sitä, että teille kertyy koko ajan dataa, jota voitte myöhemmin käyttää tekoälyn opettamiseen.

Eikä hätää, jos olette vasta aloittelemassa myynnin digitalisaatiota – joka on siis paljon muutakin kuin virtuaalisia myyntineuvotteluita. Oma koneistonne on pitkälle öljytty, jos toimitte asiakasrajapinnassa yhdessä koko yrityksen voimin. Tällä hetkellä korostuvat yhdessä tekeminen ja dialogi, jotta me selviämme tämän vaikean ajan yli.

Johtamisella on iso merkitys, siksi nostan kasvun johtajien roolia. Nyt nimittäin tarvitaan yhdessä tekemistä ja rinnalla kulkemista – vaikkakin etäältä. Tarvitaan myös tarjooman kaventamista sekä myyntitapojen ja myyntikohteiden uudelleentutkiskelua.

Jos myynti- ja markkinointikoneistonne on jo öljytty, ei muuta kuin tuulta päin ja onnea matkaan!

Pia Hautamäki,
KTT Myynnin johtamisen yliopettaja ja tutkija
ROBINS-tutkimushankkeen johtaja
Tampereen ammattikorkeakoulu

#robinspodcast älykkäästä myynnistä taustoittaa myyntiä digiajalla monesta eri näkökulmasta. Ensimmäisessä jaksossa pureudutaan tarkemmin myyntiin ja sen automatisointiin, tekoälyn luomiin mahdollisuuksiin ja tietenkin johtamiseen. Onko johtaminen muuttunut teidän organisaatiossanne digiaikakaudelle siirryttäessä?

Mikäli haluat saada pk-yrityksellesi parhaimmat vinkit automatisoida myyntiä, niin kuuntele podcastimme ensimmäinen jakso teemasta: Miksi myyntiin tarvitaan tekoälyä?

Kuusiosaisen #RobinsPodcastin hostina toimii myynnin johtamisen yliopettaja Pia Hautamäki Tampereen ammattikorkeakoulusta. Pian asiantuntevina vieraina ovat Mikko Honkanen ja Antti Merilehto, Katri Tanni ja Petri Takala, Jani Aaltonen ja Petronella Posti, Mikko Seppä ja Tanja Piha, Mari Luukkainen ja Juha Karjalainen sekä professori Leena Aarikka-Stenroos ja tutkija Malla Mattila Tampereen yliopistosta.

Kiinnostuitko? Kuuntele #RobinsPodcast älykkäästä myynnistä

Jaa

Vaikuttajasta

Pia Hautamäki

Myynnin yliopettaja, KTT
Y-kampus TAMK
#Myynti #Johtaminen
#Kasvu #Tutkinnot

Jätä kommentti