Tulevaisuus rakentuu valinnoista, jotka teemme tänään

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Moni meistä on vähintään viimeiset 7 viikkoa seurannut tiiviisti koronauutisointia ja päivittäin lukenut useita, usein ristiriitaista tietoa sisältäviä artikkeleita ja tutkimustuloksia tai kuunnellut poliitikkojen puheita sekä yrittänyt tässä informaatiotulvassa muodostaa omaa näkemystä tai mielipidettä sekä omasta suhtautumisesta, että oman perheen toimintamalleista. Me olemme kaikki tavalla tai toisella osallisina narratiivissa, mitä kukaan ei halunnut historiankirjoihin kirjoittaa.

Termi, mikä pyörii kielen päällä juuri nyt, on sense making eli se miten ymmärrämme ja luomme merkitystä kollektiiviselle kokemuksellemme. Itse katselen maailmaa osin bisnesfuturistin, osin strategiakonsultin linssien läpi. Yrittäjän kokemus koronakeväästä on erilainen kuin vaikkapa tutkijan tai teho-osaston hoitajan.

Samaan aikaan kun yritämme päästä sinuiksi muuttuneen maailman kanssa, olemme päätyneet eräänlaiseen limboon uuden ja vanhan maailman välillä. Suuri osa haaveilee palaavansa takaisin maailmaan ennen koronaa, mikä tuskin tulee olemaan mahdollista. Olen lukenut kymmenittäin artikkeleita ja raportteja, jotka yrittävät ennustaa maailmaa pandemian jälkeen. Niiden synteesinä voin todeta että suurin uhka minkä COVID-19 tuo mukanaan, on epätietoisuus.

Sen sijaan, että voimme hahmottaa täysin miltä tulevaisuus näyttää, voimme kuitenkin tunnistaa ne parametrit, joiden varaan tulevaisuus rakentuu.

Ikkunoita tulevaisuuteen

Ennen sitä on kuitenkin hyvä tarkastella kokonaiskuvaa kriisistä ja ihmisen tendenssistä vastata kriisiin olemassaolevan tietämyksen ja maailmankuvan varassa. Yksi kevään parhaista artikkeleista laajentaa perspektiiviä tämän suhteen on lukea Simon Mairin “What will the world be like after coronavirus? Four possible futures”, minkä mukaan yksi koronakriisiin vastaamisen haasteista on ja tulee olemaan se, että ratkomme olemassa olevaa kriisiä fixed mindsetilla ja vallitsevien mallien ja järjestelmien kontekstissa.

Koronavirus ei ole ensisijaisesti biologisen ympäristön ongelma vaan se on sosiaalisen systeemin ja talouden järjestelmän ongelma.

Nykyinen talouden järjestelmämme perustuu lähes täysin yksityiseen kulutukseen. Suuri osa tästä kulutuksesta syntyy palveluiden, matkailun ja ravintolaliiketoiminnan pyörimisestä, jotka ovat vahvasti sen varassa, että ihmiset ovat sosiaalisia ja liikkuvat vapaasti ja yhdessä julkisilla paikoilla. Normaalissa talouskriisissä lääkkeet ongelman ratkaisemiseen ovat keynesiläisittäin helpot. Valtio kuluttaa, keskuspankit jakavat rahaa, ihmiset ostavat palveluita ja alkavat tekemään jälleen työtä, inflaatio nousee ja talous kasvaa.

Tässä tapauksessa työn tekeminen itsessään on osa ongelmaa,  sillä työn tekeminen vaatii työpaikalle, tehtaille ja pelloille menemistä, mikä lisää sosiaalista kanssakäymistä, mikä lisää viruksen leviämistä, mikä pahentaa ongelmaa. Kärjistäen, kuten Mair asian ilmaisee; me emme halua, että talous toipuu nopeasti koska se veisi pohjan koko rajoitusten idealta.

Tämän kevään wicked problem onkin se, miten uudelleenkäynnistää talous ilman, että turhaan vaarannamme lisää ihmishenkiä. Yksityisen kulutuksen tukeminen tarkoittaa samalla lisää menetettyjä ihmishenkiä. Miten siis kulutetaan vähemmän ja silti samaan aikaan huolehditaan ihmisten taloudellisesta toimeentulosta?

Tällä hetkellä kuuminta keskustelua käydäänkin rajoitusten purkamisen osalta. Se, että maat ja niiden talous ovat olleet kiinni pari kuukautta, voidaan teoriassa vielä korjata elvyttämällä kunhan ihmiset ja yritykset palaavat normaaliin, agenda mitä suurin osa päätöksentekijöistä ja ihmisistä kannattavat. Samaa tahtia näemme tämän skenaarion yhä epätodennäköisempänä tiedon lisääntyessä siitä, että todennäköisesti pystymme tukahduttamaan viruksen kokonaan vasta saavuttaessamme laumaimmuniteetin tai pystyessämme rokottamaan suuren osan väestöstä – aikaikkunoita, joiden kohdalla puhutaan tällä hetkellä noin 18-24 kuukaudesta arviosta riippuen.

Mairin neljä tulevaisuuden kuvaa edustavat ääripäitä mutta ne auttavat hahmottamaan ja mallintamaan myös lievempiä, eri skenaarioiden yhdistelminä syntyviä uusia ikkunoita tulevaisuuteen.

Ehkä perinteisemmän, yritysten näkökulmasta hyödyllisen skenaarioiden nelikentän julkaisi Deloitte omassa “The world remade by COVID-19” -julkaisussaan. Deloitten mallissa skenaariot asettuvat matriisiin sen mukaan, miten vakavaksi pandemiakriisi muodostuu ja mikä vaikutus tällä on yritysten ja valtioiden väliseen yhteistyöhön, mutta kaiken kaikkiaan epävarmuustekijät jakaantuvat viiteen kategoriaan.

  1. Pandemian vakavuus ja taudin leviämisen mallit
  2. Yhteistyön aste niin valtioiden sisällä kuin eri valtioiden välillä
  3. Terveydenhuoltosysteemin kyky vastata kriisiin
  4. Kriisin taloudelliset vaikutukset
  5. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus eli koheesio kriisiin vastaamisessa

 

Riippumatta parametreista, nämä epävarmuustekijät ovat ne elementit, joiden varassa tulevaisuuden kuvia tällä hetkellä rakennetaan.

Entä mistä futuristi on tällä hetkellä huolissaan?

Erilaiset tulevaisuuden ennakointimenetelmät ja kartat antavat siis meille jo jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisia kehityskulkuja pandemia sysää liikkeelle, mitä ilmiöitä se vahvistaa ja mitä heikentää. Joitakin viikkoja sitten myös tulevaisuuden ennakointiin keskittyvä Futures Platform julkaisi oman ilmiökarttansa “Maailma COVID-19 pandemian jälkeen”.

Haastattelin viime viikolla Futures Platformin sisällöntuotanto tiimin johtajaa ja futuristia Tuomo Kuosaa muun muassa siitä, miten kartan ilmiöt muuttuvat nyt koronan vuoksi ja miten yritykset voivat sen avulla hahmottaa tulevaisuuttaan tai parantaa strategista ennakointikykyään.

Futures Platform – COVID-19 – Maailma pandemian jälkeen.

Kuosan mukaan aikajänteet muuttuvat nyt joko luonnostaan tai pakotettuna hyvin paljon nopeammin kuin normaalissa toimintaympäristössä. Ilmiöt, jotka ovat olleet ehkä tutkalla 10 vuoden aikajänteellä, saattavat tapahtua nyt hyvin paljon nopeammin. Näin voi käydä jos esimerkiksi uusia toimijoita ilmestyy investoimaan tiettyyn teknologiaan, mikä mahdollistaa nopeammassa aikataulussa hyvinkin epätodennäköiset pidetyt asiat.

Toisaalta ilmiöt, jotka taas ovat olleet vahvassa kasvussa ennen poikkeustilaa, saattavat jarruttaa tai kääntää suuntaa. Esimerkiksi Clean tech -teknologian kehitys seuraa voimakkaasti öljyn hinnan kehitystä. Jos öljyn hinta pysyttelee pitkään poikkeuksellisen matalana, voi se jarruttaa clean techin kehitystä pitkäksi aikaa. Pienempiä niin sanottuja mikromurroksia on käynnissä nyt samanaikaisesti useita, kuten esimerkiksi globalisaation jarruttaminen tai kääntyminen slowbalisaatioksi. 

Eniten Kuosa on huolissaan kuitenkin mahdollisista koko yhteiskunnan tasoisista negatiivisista makrotason muutoksista, kuten talousjärjestelmän sortumisesta tai yhteiskuntarauhan järkkymisestä. Yksi tai useampi kartan reunoilla näkyvä ilmiö tai mikromurros, kuten EU:n tai euroalueen hajoaminen, Kiinan sisäinen romahdus tai Yhdysvaltojen uusi sisällissota voi johtaa koko globaalin talousjärjestelmän luhistumiseen.

Tämä näkyisi välittömästi tuontituotteiden ja perushyödykkeiden pulana ja vähän myöhemmin valtiorakenteiden sortumisena ja yleisenä kaaoksena. “Jos nykyinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä luhistuu kriisin seurauksena, puhutaan negatiivisesta makrotason murroksesta, minkä rinnalla esimerkiksi niinkin suuri muutos, kuin ilmastonmuutos näyttäytyy yhteiskunnan näkökulmasta enää mikromurroksena, jonka kanssa voidaan jotenkin elää” Kuosa havainnollistaa.

Miten karttaa sitten käytetään? Otetaan käytännön esimerkki. Jos poimitaan oheiselta kartalta kaksi ilmiötä, toinen vahvistuva ilmiö Kansallinen huoltovarmuus ja villinä korttina tällä hetkellä näyttäytyvä Raskaan teollisuuden paluu ja mietitään, mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuden näkökulmasta, voidaan hahmottaa esimerkiksi seuraavaa:

Yksi pandemian seurauksista tulee olemaan luottamuksen heikkeneminen globaaliin yhteistyöhön ja erityisesti kansainvälisiin toimitusketjuihin. Räikeitä esimerkkejä on nähty jo Euroopassa valtioiden pysäyttäessä terveydenhuoltotarvikkeiden kuljetuksia omien valtiorajojen ulkopuolelle, mikä vahvistaa kehitystä, missä valtiot pyrkivät turvaamaan oman huoltovarmuutensa panostamalla enemmän paikalliseen tuotantoon ja vähentämällä riippuvuutta näistä kansainvälisistä toimitusketjuista.

Samaan aikaan jo jonkin aikaa Kiinan kasvaneiden tuotantokustannusten siivittämänä jatkunut raskaan teollisuuden paluu länsimaihin alkaa näyttämään entistä houkuttelevammalta. Tämä taas ohjaa pääomia teollisuuden kehitykseen, automaation kasvuun ja työvoimatarpeisiin. Pandemian vuoksi työvoiman liikkuvuus Euroopan sisällä heikkenee olennaisesti, jolloin koulutetusta teollisuuden työvoimasta tulee entistä pahempi pula, kysymys mikä haastaa sekä koulutus- että työnantajasektoria.

Molemmat näistä kehityskuluista näyttävät mahdollisilta, jopa todennäköisiltä. Mutta mikä on niiden merkitys laajemmassa kontekstissa? Ajavatko ne meitä kohti isolaatiota ja protektionismia, vähentävät valtioiden välistä yhteistyötä ja sysäävät liikkeelle esimerkiksi euroalueen hajoamisen? Mitkä ovat näiden valintojen seuraukset?

Se mistä ovesta kuljet, määrittää tulevaisuuden ikkunoiden määrän

Kuvittele kulkevasi ovesta, mistä aukeaa kolme uutta ovea. Kun valitset keskimmäisen, löytyy oven takaa jälleen kaksi uutta ovea. Valitessasi toisen niistä tulet tilanteeseen, missä edessäsi on enää vain yksi ovi mistä kulkea. Peruuttaminen on mahdotonta. Miten estämme sen, ettemme kiireessä tule vahingossa vahvistaneeksi kehityskulkuja, jotka ajavat meitä vääjäämättä tietynlaiseen tulevaisuuteen?

Puhutaan polkuriippuvuudesta, missä systeemin aiemmilla valinnoilla on merkitystä siihen, millaisia valintoja voimme tehdä tulevaisuudessa. Jokainen valinta voi olla joko vaihtoehtoja rajaava tai mahdollistava. Tämän päivän kehitys luo pohjan huomisen tulevaisuudelle. Mikro- ja makrotason tapahtumien yhteisvaikutusta on kuitenkin mahdotonta ennakoida.

Kun vaihtoehdot ajetaan liian kapealle, syntyy lukkiutuma, joka olennaisesti heikentää systeemin uudistumiskykyä. Monella tapaa nykyistä talousjärjestelmäämme voidaankin pitää tällaisena lukkiutumana. COVID-19 voi toimia ulkoisena ärsykkeenä, joka pakottaa nykyisen lukkiutuman uudistumaan, mutta sen seuraukset ovat vielä arvaamattomat.

Dystopiat ovat tärkeitä, sillä ne auttavat hahmottamaan tänään tehtävien valintojen mahdollisia seurauksia tulevaisuudessa. Polkuriippuvuusteorian näkökulmasta pitäisi pyrkiä tekemään sellaisiä päätöksiä, millä emme turhaan rajoita mahdollisuuksia ja valintoja tulevaisuudessa vaan pikemminkin avaamme uusia mahdollisuuksia. Hyvän strategiatyön kulmakiviä siis.

Tässä artikkelissa on viitattu kolmeen skenaariokarttaan, joissa kaikissa on tunnistettu mahdollisena, joskin toistaiseksi epätodennäköisenä tulevaisuudenkuvat, missä yksilön vapautta on voimakkaasti rajoitettu, valtiot ovat käpertyneet sisäänpäin kansallisen turvallisuuden nimissä, sosiaalisesta etäisyydestä on tullut uusi normi, paranoia ja luottamuspula kukoistavat ja missä yhteiskunnalliset, ylikansalliset yhteistyöjärjestöt menettävät merkityksensä. Emme halua sitä emmehän?

Siksi meidän pitää ajoissa tunnistaa ilmiöt ja toimenpiteet, mitkä ohjaavat meitä kohti dystopiaa, tulevaisuudenkuvaa mihin emme halua ajautua.

Jokaisen valinnan kohdalla onkin syytä esittää kysymyksiä siitä, millaista tulevaisuuden kuvaa kohti tämä valinta meitä vie?

Niin kauan kun meillä vielä se mahdollisuus on.

 

Omat poiminnat aiheesta kiinnostuneille:

 

Oma missioni on rakentaa parempaa strategiaa muotoilun keinoin. Sellaista strategiaa, mikä tuo kasvua ja luo pohjan menestykselle tulevaisuudessa, saa organisaation syttymään ja elämään sen todeksi arjen teoissa. Matkaani voit seurata esimerkiksi LinkedInissä ja Instagramissa.

Jaa

Vaikuttajasta

Riikka Tanner

Business Designer
Vere Oy
#business design
#strategia

Riikka Tanner on johdon neuvonantaja ja strategi, joka suhtautuu intohimoisesti tulevaisuuteen ja liiketoiminnan trendeihin. Johdon agendalla -artikkeleissaan Tanner pureutuu johtamisen ajankohtaisiin ilmiöihin omalla tinkimättömällä tyylillään.

Jätä kommentti